Pieniä pistäytymisiä - kivoja kokemuksia

Ajattelin vinkata parista näyttelytilasta jossa olen itse käynyt pojan kanssa ja paljon aikoinaan myös ennen poikaa. Plussaa molemmissa on ilmaiset sisäänpääsyt näyttelyihin ja avarat tilat joissa mahtuu hyvin työntelemään lasta rattaissa näyttelyyn tutustuessaan.

Päivälehden museossa on usein kivoja, lapsille suunnattuja näyttelyitä. Lisäksi näyttelyt ovat interaktiivisia; olen itse (aikuisiällä) ratkonut salapoliisitehtäviä Mikki Hiiren ja poliisimestari Sisun apulaisena ja toimittanut Ankallissanomia Akun kanssa. Tällä hetkellä museossa on kaksi vaihtuvaa näyttelyä: herkille runotytöille Saima Harmajasta sekä Aino Kallaksesta kertova 'Olen vasta alussa' sekä Flashes from Finland - Suomi National Geographic -lehdessä. Jälkimmäinen esittelee lehden sivuilla aikojen saatossa nähtyjä Suomi-tarinoita kuvien kautta ja on avoinna vielä ensi viikon ajan.

Flashes from Finland -näyttelyssä pääsimme fiilistelemään Kekkosen aikaa, kansallismaisemia sekä tunnelmia stadista sanalla sanoen vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Saiman ja Ainon näyttely koostuu runoilijoiden päiväkirjamerkinnöistä sekä aikalaiskuvista. Näyttely oli oikein sympaattinen ja pikku-kundimme herätti ihastusta muissa näyttelyvieraissa. "Oi, noin pieni tullut katsomaan Saiman näyttelyä", huudahti eräskin täti.

Vaihtuvien näyttelyiden tila on mukavan pieni, joten rattaissa istuva, liikkumaan opettelevakin lapsi (saattaa) jaksaa istua paikallaan samalla kun vanhempi tutustuu näyttelyyn. Varsinaista kahvilaa museossa ei ole mutta vieraiden käytössä on pieni pöytäryhmä ja mikro jossa voi lämmittää vauvan ruokapurkin sekä erikoiskahvikone.

Helsingin kaupungintalon aula avautui muutamia vuosia sitten yleisölle ja on siitä lähtien esitellyt esimerkiksi upeita valokuvanäyttelyitä Helsingin elämästä ja kaupunkilaisten arjesta nykypäivänä ja menneiltä vuosikymmeniltä Virka Galleriassaan.

Pojan vielä ollessa pienenpieni tuli useampaan kertaan käytyä Virkassa myös siksi, että siellä on ihanan tilava naistenhuone sohvineen jossa pystyi hoitamaan niin vaipanvaihdot kuin imetyksen kaikessa rauhassa. Tai no.. kerrankin olin juuri saanut järjesteltyä paidan suurinpiirtein säällisesti päälleni kun ryhmä aasialaismatkailijoita äkkäsi pikku-kundin ja siitä kuvaussessiosta ei meinannnut tulla loppua. Aulassa on myös inva-wc vauvanhoitopöytineen mutta sitä emme kundin kanssa ole vielä testanneet naistenhuoneen erinomaisuuden takia!

Aulassa järjestetään usein myös perheille suunnattuja tapahtumia. Seuraava kiva juttu on uuden vuoden aattona kun 3 x 500 nopeinta pääsee juhlimaan kaupungintalon upeaan juhlasaliin kristallikruunujen välkkeeseen historiaan kurkistavan esityksen vieraina. Tsekkaa lisää tästä.

Virkan verkkonäyttelyt tuo myös helpotusta sellaisiin päiviin kun ulos ei pääse (sataa, sairastetaan...) ja tuntuu että seinät kaatuu päälle. Vaikkapa Claire Ahon kuvaama lunta syövää tyttöä katsoessa hymy hiipii väkisinkin huulille.

Pikkukaverit päiväretkellä Fiskarsissa

Kovasti teki mieli lähteä Suomenlahden eteläpuolelle joulumieltä hakemaan ja Tallinnan joulutori katsastamaan. Joulukuiset risteilyhinnat kuitenkin pistivät nikottelemaan joten päätimme kaveriperheen kanssa tehdä päiväretken Fiskarsin ruukkialueelle. Itse olen käynyt siellä pari kertaa kesäaikaan joten oli jo aika päästä näkemään ruukki tunnelmallisessa jouluasussaan.

Helsingistä ajelee Fiskarsiin noin puolessa toista tunnissa. Bussi-juna -yhdistelmälläkin pääsee mutta oikeastaan vain arkena. Siispä pari autoa alle, rattaat takakontteihin ja menoksi. Ajomatkan aikana sateli hiljalleen lunta joten maisema ei olisi paljon enempää voinut perillä muistuttaa maalaisidylliä.

Perillä meitä odotti Makasiinin sympaattiset joulumyyjäiset käsitöineen, ekoherkkuineen sekä tuoreine korvapuusteineen. Maan Maut -lähiruokatapahtumasta löytyi isälle Rekolan panimon olutta joulupöytään sekä pikkukavereille Riihipuodin puurohiutaleita, nam.

Lounastimme riisipuuroa sekä lohisoppaa asianmukaisine tykötarpeineen Café Antiquessa. Meillä kävi hyvä tuuri kun löysimme täpötäyden kahvilan takahuoneesta pöydän jonka ääreen saimme sekä nukkuvan kundin vaunut että paikan ainoan syöttötuolin toiselle pikkuiselle. Kahvilan takaa löytyi myös hyvin asiallinen vessa hoitopöytineen.

Masut pullollaan ja tyhjin vaipoin oli sitten aika suunnata paikallisten käsityöläisten putiikkeihin joululahja ja -herkkuostoksille.

Vanhoja taloja, joissa paikallisten puodit sijaitsevat, ei tietystikään aikoinaan ole rakennettu esteettömyyttä silmälläpitäen joten kannattaa ottaa mukaan joko kantoliina tai tarpeeksi käsipareja vauvan kantamista varten. Liikkeet ovat tietysti myös täynnä uniikkia, helposti särkyvää taidetta, joten kovin suurilla hyökkäysvaunuilla niihin ei edes kannata yrittää.

Myös isommat lapset viihtyvät taatusti ruukkialueella. Leikkijöitä nimittäin odottaa paitsi Pikku Pässin veturi myös supervarusteltu leikkikenttä merirosvolaivoineen ja kiipeilyseinineen.

Joulun alusaikaan Fiskarsissa järjestetään ilmaisia opastettuja kävelykierroksia joiden kautta pääsee tutustumaan alueen historiaan ja nykypäivään. Meitä onnenpekkoja oli kuitenkin kierrättämässä ihan ikioma paikallisopas joka tietysti kertoi meille myös parhaat insider-vinkit ruukin kokemiseen. Jouluisen ruukin tarinoihin pääsevät muutkin tutustumaan itsenäisesti nappaamalla mukaansa alueen joulutarinoita -esitteen karttoineen esitetjakopisteestä joita löytyy useista puodeista.

Reissun jäljiltä kasseista löytyi tietysti suklaata, teetä, olutta, kynttilöitä... Lahjaksi ja itselle. Ja niin paljon ihanuuksia jäi vielä hankkimattakin, kun tyhmänä unohdin käydä pankkiautomaatilla ennen Fiskarsiin saapumista. Käsityöläisten puodeissa voi toki maksaa kortilla mutta markkinoille suuntaavien kannattaa varata käteistä mukaansa, ruukkikylässä ei nimittäin ole pankkiautomaattia laisinkaan.

Löysin myös uuden elämänohjeen jota aion seurata jatkossa kuuliaisesti.

Stadin snadit SnadiStadissa

Minulla on pari läheistä kollegaa myös äitiyslomalla joten tuumasimme että olisi kiva käydä porukalla tutustumassa johonkin lastenkohteeseen stadissa. Paikaksi valikoitui meille kaikille vielä valloittamaton hupipuisto SnadiStadi, jota sattui myös randomisti erään ravintolan tarjoilija suosittelemaan samalla viikolla. Odotukset olivat siis korkealla.

Olimme paikalla heti kympiltä kun hupipuiston ovet aukesivat. Se olikin hyvä juttu, sillä leikkijöitä oli aamulla huomattavasti vähemmän kuin jo lounaan jälkeen ja porukkamme kevätvauvatkin saivat rauhassa polskia pienten pallomeressä. Porukan lasten ikäjakauma oli neljästä puoleen vuoteen mutta isommatkin lapset viihtyivät hyvin 0-4-vuotiaille varatulla alueella jossa pääsi myös pomppimaan trampoliinilla, ajelemaan potkumopolla ja rakentamaan jättikokoisilla pehmopalikoilla. Oma pikku kundini tajusi heti homman nimen kun käänsin selkäni liian pitkäksi aikaa kännykkäkuvien näpsimispuuhissa ja sukelsi oma-aloitteisesti ryömintäputkeen mutsia piiloon. Ihan sekunnin ajan siinä sitten olin varma että nyt se on karannut. Aidatulta alueelta. Ryömimällä.

Isompien kanssa kävin itse testaamassa myös vanhemmille lapsille tarkoitettua isoa seikkailupuistoa. Kiipeäminen, ryömiminen, tasapainoilu ja väistely muistuttelivat surkeiden vatsalihasteni olemassaolosta eli treenistä se temuaminen käy myös aikuisille.

Söimme lounaaksi SnadiStadin omassa ravintolassa lihapullia ja nugetteja, club sandwicheja sekä angnus burgerit, joista burgereita voi kyllä hyvin suositella peruspikaruokaa välttelevillekin. Miinusta meidän porukka antoi kertakäyttöastioista sekä yhden roskiksen käytännöstä eli kaikki jätteet samaan pussiin. Mukavaa taasen oli se että ravintola-alueen pöytien vieressä on ruohomatolla päällystetty piknik-alue jolla vauvat saivat kölliä, leikkiä ja ryömiä sillä aikaa kun mammat ja siskot söivät pöydän ääressä. Piknik-alueen toisessa nurkassa oli myös liukamäet jonne isommat lapset pääsivät syötyään leikkimään äitien valvovan silmän alla.

Puiston hupialueelle ei paloturvallisuussyistä saa viedä lastenvaunuja joten monet äidit kantoivatkin pienimmäisiään kantorepussa. Alle yksivuotiaat muuten pääsevät puistoon ilmaiseksi kuten aikuisetkin joten kohde sopii myös budjettitietoisille vauvaperheille jos vaan vauva ei ole kovin arkaa sorttia.

Lapsirakas veljeni kuullessaan missä olemme päivän viettäneet, vertasi lasten seikkailupuistoja maanpäälliseen helvettiin. Kiva paikka se oikea helvettikin sitten varmaan.

Leijonalätkää

Ja laidat ryskyy! Kuva: Hs.fi , Jussi Nukari

Jotta lapsiraukastamme ei tulisi ihan taidehörhöä niin isänsä päätti viedä koko perheen lätkämatsiin. Eikä mihin tahansa matsiin vaan Suomi-Ruotsi -mittelöön Hartwall Areenalle.

Väkeä matsissa oli kuin pipoa ja onnittelimme itseämme valinnasta jättää rattaat kotiin ja lähteä liikkeelle kundi kantorepussa. Isä oli huolella valinnut meille paikat alakatsomosta mutta jotenkin katsonut lippujenostohetkellä kieroon ja paikat olivatkin jäähyaition takarivin sijaan aivan laidan vieressä siniviivan tuntumassa. Hui. Katsomoon lentävää kiekkoa en niinkään pelännyt siinä ekalla rivillä (ylemmillä riveillä se olisi varmaan todennäköisempää) vaan laitataklauksia joita Karalahdelta, Komarovilta ja muilta velikullilta saattoi odottaa.

Ja niinhän siinä kävi että Leksa ajettiin suihkuun jo ottelun ensimmäisessä erässä aivan meidän silmien alla. Yllätys kyllä pikku kundi ei yhtään pelännyt laitojen rytinää saatika isoja hurraa-huutoja, vaikka tärkeästi mukaan otetut kuulosuojaimet pysyivätkin päässä vain ensimmäisen minuutin ajan. Pahimman mökän aikaan yritin sitten laittaa edes omia käsiä lapsen korville ettei sukurasituksena periytyvä huonokuuloisuus alkaisi ihan vielä alle yksivuotiaana.

Alle kolmivuotiaat pääsevät peleihin ilmaiseksi ilman omaa istumapaikkaa ja näyttihän tässäkin pelissä olevan useampi pikku-katsoja sekä muitakin vauvoja. Lastenhoitopöytiä piti Areenalla oleman muutama, mutta me saimme kyllä aikamme etsiä ennen kuin bongasimme yhdistetyn inva-WC:n ja lastenhoitohuoneen. Kundin ruokailu sujui kylmää mössöä erätauolla omalla paikalla lusikoiden joten en tullut katsoneeksi olisiko jossain ruokakojulla ollut tarjolla syöttötuoleja. Ruoan lämmitys olisi kyllä varmasti onnistunut jonottelemisen jälkeen jollakin kojulla, mutta kundi on jo ihan tottunut viileisiin aterioihin retkimeiningillä.

En tiedä oliko kundista jännempää seurata tapahtumia kaukalossa vai nättejä tyttöjä ylemmillä riveillä, mutta tuli taas nähtyä että (meidän) lapsi viihtyy siellä missä vanhempansakin.

Hyvä Suomi!

Pimeä aine, glitter ja kosminen possu tekevät Talvisirkus Kosmoksen

Kuva Talvisirkus.fi , kuvaaja Riku Virtanen

Minulla oli ilo päästä katsomaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkusta jo näin kauden alussa. Iloinen olin myös siitä että sain seurakseni eskari-ikäisen kummilapseni isosiskoineen. Tehtiin kummilapsen äidin kanssa vaihtarit ja pikku kundi jäi hänelle hoitoon illaksi. Olisin niiiiin mielelläni aloittanut kundin sirkuskasvatusaivopesun jo tänä vuonna mutta kokemuksen perusteella arvelin, ettei esitys varsin vielä alle yksi vuotiaalle sovi. Pimeää, välkkyviä valoja, isoja ääniä... Vaikka vuosi sitten vatsassa sikiö oli aivan pähkinöinä Talvisirkuksen tunnelmasta.

Tämän vuotinen esitys on nimeltään Kosmos ja se tuo Kaapelitehtaan Pannuhalliin maailmankaikkeuden galakseineen ja alkeishiukkasineen. Esitys alkaa nykyhetkestä Veera-tytön ja enon lähtiessä matkaan ajassa taaksepäin kiehtovassa kosmoksessa. Huimien akrobatianumeroiden, jongleerauksen, saippuakuplien ja cyr-rengastemppujen kautta kuljetaan kohti alkuräjähdystä, maailmankaikkeuden luomishetkeä. Lavalla nähdään myös tontut ja possu, kosmisena tietysti.

Olen nähnyt Talvisirkuksen varmaan neljänä tai viitenä vuotena mutta joka kerta jokin uusi temppu salpaa hengityksen ja saa kädet hikoamaan pelkästä katselusta. Jos viime vuoden talvisirkus toi lavalle kireitä lihaksia ja sikspäkkejä (siis esiintyjäpoikien vatsalihakset, ei bissekeissejä) niin tänä vuonna sirkuksessa pääsee ihastelemaan kunnon äijäenergiaa. Nättejä kuitenkin olivat hame päällä. Ja glittertrikoissa.

Esityksen musiikki kulkee elektronisesta rockiin ja parasta siinä on, että säveltäjä-muusikko soittaa musiikin livenä joka esityksessä. Puvut kimaltavat glitteriä ja ledivaloja ja lähes 300 kilometriä vanhojen kotivideoiden VHS-nauhaa on saanut uuden elämän esityksen pimeänä aineena.

Seuralaiseni olivat innoissaan erityisesti vertikaalikangasnumeroista ja meitä kaikki viehätti ja huimasi pariakrobaattien temppuilu. Esityksen ikäsuositus on kolme vuotta ja esityksen ajan pitää turvallisuussyistä istua visusti paikoillaan. Pikku katsojille soveltuu siksi erityisen hyvin arkiaamujen ja iltapäivien tunnin mittaiset esitykset. Meidän eskarilainen jaksoi hyvin koko illan vaikka esitys loppuikin hänen nukkumaanmenoajan jälkeen. Seuraavan päivän leikit olivatkin sitten, ehkä arvaattekin - täynnä tanssia ja akrobatiaa.

Hääpäivähemmottelua avec pygmi

Ongelma. Mulla ja miehellä on ollut tapana näin lokakuussa karata kahdestaan romanttiselle (tai toisinaan vähemmän romanttiselle) viikonloppumatkalle viettämään hääpäivää lähelle tai kaus. Mitäs nyt kun mummut asuu kaukana ja poika vielä äidinmaidolla? No otetaan poika mukaan ja mennään hemmottelulomalle kolmestaan. Porvoosta löytyisi pari ihanaa boutique-hotellia, mutta ne on K12... Billnäsin hotelli on, no, kallis. Mutta tadaa, Långvikissa järkätään Långweekend-hemmotteluviikonloppuja (pariskunnille), sieltä löytyy vauvojensänkyjä eli lapset on tervetulleita ja mikä parasta reissuun voi yhdistää käynnin ravintola Bistro O Matissa jota on hehkutettu kovasti ja jonne olen pitkään halunnut tehdä ekskursion. Päätös oli sitten helppo. Kirkkonummelle.

Lounas Bistro O Matissa alkoi lupaavasti kun neljästä syömässä olleesta seurueesta kolmessa oli lapsia ja kun olimme lopettelemassa tuli sisään vielä paikallinen junnujoukkue kaudenpäätöslounaalle. Ei siis pelkoa, että joku olisi katsonut meitä kieroon kun kehtaamme tulla noin tasokkaaseen paikkaan vauvan kanssa. Henkilökunta oli tehokasta ja ystävällistä ja huomioi pikkumiehen koko ajan kuitenkaan sortumatta lässyttämään ja paijaamaan tätä. Kundi tietysti söi mukana tuotua ruokaa mutta senkin tarjoilijat laittoivat kauniisti tarjolle lämmityksen yhteydessä. Äiti ja isä herkuttelivat alkupaloilla ja varauksettomat kehut ansainneella salaatilla sekä burgerilla.

Långvikissa oltiinkin sitten ainoa pariskunta joka oli raahannut lapsen mukaansa. Onneksi kundi on hyvin vieraskorea ja vissiin oli kanssalomailijatkin kun yhtään pitkää katsetta ei saatu. Tai ehkä en vaan huomaa niitä yleensäkään...

Långvik ihastutti interiöörillään; kaikki oli vimosen päälle mutta KOP:n vanhan koulutuskeskuksen henki näytti säilyneen mm. uudistamalla vanhoja designkalusteita nykykäyttöön sopivaksi. Tilavaan huoneeseen mahtui sekä rattaat että lastensänky ja vielä jäi kundille tilaa ryömiä ja touhuta lattialla. Vedenkeitin ei kuulunut normivarustukseen mutta sellainen tuotiin meille pyynnöstä, joten puuronkeittokin onnistui huoneessa. Baarikaapin sisältö nostettiin pöydälle ja pullomaidot tilalle, sillä äiti heittäytyi vallan vastuuttomaksi ja joi illan aikana pari lasia samppanjaa (jep, aitoa, mukanatuotua, ja vielä vauvalahjaksi saatua, ajatelkaa).

Iltapäivän aikana ehdittiin käydä päiväkävelyllä hotellin ympäristössä, äiti kuntosalilla sekä koko posse kylpyläosastolla. Olin lukenut etukäteen että kylpylän puolella on kuumavesikahluuallas jossa oli tarkoitus pikku kundia uittaa mutta allas osoittautui about puoli metriä kertaa metri -kokoiseksi lätäköksi jossa tosi kuumaa vettä oli juuri ja juuri nilkkoihin asti joten ainut vaihtoehto oli viedä vauvauintia harrastanut lapsi kuntoaltaaseen. Kundi totisesti yllätti meidät innostumalla "uimaan" vedessä, joka oli vain 26-28 asteista. Porealtaisiin ei viitsitty kundia viedä pissimään (niistä leek-proof uimahousuista koskaan tiedä...) toisten pariskuntien viettäessä niissä laatuaikaa keskenään samppanjaa ryystäen (samppanja-tastingista ostettua, ei kotoa tuotua). Äiti pääsi myös saunaosastolle kokeilemaan amazon-suihkuja sekä infrapunasaunaa poikien lähtiessä edeltä valmistautumaan illalliseen.

Illallisravintolaan mennessä kundi yllätti meidät toistamiseen ja nukahti rattaisiin niin että äiti ja isi saivat leikkiä romanttista kynttiläillallista hyvän aikaa ihan kahdestaan. Herättyään ipana alkoi tapojensa vastaisesti juonitella syöttötuolissa, mutta onneksi juuri samoihin aikoihin illan live-esiintyjä aloitti ekan settinsä joten pariskunnat naapuripöydissä saivat syödä kuulematta kitinää.

Muut pariskunnat varmaan jatkoivat iltaa pilkkuun asti takkatulen loimussa baarin puolella, mutta nämä vanhemmat vei kundin kuuliaisesti nukkumaan rutiiniaikaan. Ja eipä mennyt kuin tunti pari kundin nukahtamisen jälkeen kun omatkin luomet alkoi painaa liikaa ja sänky houkutella. Mikäpä siinä nukkumaan mennessä, takana ihana päivä maailman parhaassa seurassa.

Terve, terve, loistava sänky harjoitella seisomista tukea vasten

Ylös, ulos ja kansallispuistoon!

Eräänä aurinkoisena syyspäivänä, kun lehdet olivat vielä puissa, suuntasimme ruskaretkelle Nuuksioon. Isälle ja pojalle eka kerta, itse olen kerran käynyt. Siis korkea aika tutustua paikkaan, jonka japanilaisturistitkin tietävät must -kohteeksi pääkaupunkiseudulla.

Suurin syy itselleni päästä juuri Nuuksioon oli käydä tutustumassa alkukesästä avattuun Suomen luontokeskus Haltiaan. Paikalle oli löytänyt pari muutakin, parkkipaikka oli täyteenammuttu ja busseilla tuli lisää väkeä yksin ja ryhmissä. Sen toki arvasi kun kyseessä on uusi käyntikohde ja päivä ehkä syksyn viimeinen kaunis. Sisällä Haltiassa ihmisiä ei kuitenkaan ollut ruuhkaksi asti ja pääsimme ihastelemaan paitsi talon arkkitehtuuria myös ilmaista Viherkehänäyttelyä kaikessa rauhassa. Mukelon kanssa päätimme jättää maksullisen näyttelyn myöhemmälle, mennä sinne sitten kun poikakin saa siitä irti vähän enemmän. Näkemieni videoinserttien perusteella kyllä näyttelyyn pääsyä kannattaa odottaa. Ihastuimme näin pikaisellakin visiitillä paikkaan jo niin paljon että kummitädille suunniteltu synttärikukkakimppu vaihtuikin Haltian lahjakorttiin...

Haltian parkkiksen kupeesta pääsee parin kilometrin mittaisella luontopolulle joka esteettömyydessään soveltuu jopa korkkareilla tai lastenrattaiden kanssa käveltäväksi. Me hurautimme kuitenkin Haukkalammelle testaamaan kundin kantorinkkaa ja kävelimme Punarinnan kierroksen (n. 2km). Kalliot tekivät reitistä sopivan haastavan ensikertalaisille kun sadekuuro meidät vielä yllätti kesken matkan liukastaen kävelyalustaa. Onneksi isän askel oli vakaa ja kundi tykkäsi istua rinkassa.

Reitin varrelle sattui myös nuotiopaikka jolla söimme eväitä ja ihastelimme sorsia. Ne taisivatkin kundin mielestä olla reissun parasta antia kun ihan ääneen kikatteli sorsien tehdessä syöksysukelluksia leivänpalojen perään.

Reittimme päättyi Haukkalammelle opastuvan kulmille, josta löytyy myös vesipiste ja kuivakäymälä, jopa nimellinen lastenhoitohuone.

Tampereella on metso, Espoossa sotka

Arvaatko mikä tämä on?

Tyyntä sadekuuron jälkeen

Eväshetki

Hyvin palvellut 

Ookko nää käyny Oulusa? Määpä oon.

Yhtenä perjantaina päätimme pakata porrasperä-Passattiin 3 lasta, 2 äitiä sekä kahdet rattaat ja suunnata sukuloimaan ja shoppailemaan Ouluun. Retki ei (onneksi) alkanut pääkaupunkiseudulta vaan mummulasta Pohjanmaalta. Pari tuntia, pari kitisevää serkkupoikaa ja äideillä paljon kuulumisia vaihdettavana, siinä automatkan ydin.

Minä olen yleensä automatkoilla vapautettu kuskin tehtävistä ja kun Passatin takapenkki ei vetänyt kolmea turvaistuinta niin pääsin/jouduin sinne serkkupoikien väliin pitämään huolta herrojen viihtyvyydestä. Voitte kuvitella että kumpikaan ei oikein malttanut nukkua vaan äkisivät siinä vuorotellen ja tuttia sai tökätä suihin molemmilla käsillä yhtä aikaa. Onneksi vasta viimeiset 30 kilsaa huusivat kurkku suorana vuorotellen. Siinä sai kyllä melkoisen lastenlaulusikermän Leipuri Hiivasta Tuiki, tuiki tähtöseen vetaista ennen kuin oltiin perillä.

Reissun missiona oli hyvin vähäpätöisesti löytää alusvaatteita ja juhlatamineita H-Ä-I-T-Ä varten. Ei ihan pala kakkua... Onneksemme Oulussa aikuisten määrä tuplaantui kummin ja enokin liittyessä seuraamme joten me mutsit päästiin sovituskoppiin ihan ilman lahkeessaroikkujia.

Non Boutique oli uusi tuttavuus jopa paikallisoppaillemme ja sieltähän meille olisi löytynyt retro juhlavaate poikineen. Tyydyin kuitenkin ostamaan sormuksen joka muotokieleltään ja väritykseltään passaa mun kalleimpiini elikkä Minna Parikan ballerinoihin. Sormus saattaa ehkä myös kertoa tarpeestani olla näyttämättä kolmekymppiseltä kotiäidiltä... Tosin lapseton ystäväni totesi sormuksen nähtyään, että "ai, sulla on tommonen lapsi-sormus". Touché.

Romeo & Julia -koruliikeessä mentiin sitten ihan pähkinöiksi. Liikaa kaikkea ihanaa... Käsilaukkuja, korviksia, huiveja, kynsitarroja, tiaroita. Onneksi häät on hyvä (teko)syy laittaa koruvarannot uusiksi.

Tietysti reissussa pitää aina tsekata myös kaupungin herkkutarjonta. Kuudes Maku -herkkukaupasta löytyi tuliaiseksi (itselleni) paria ihanaa irtoteetä sekä iltaherkuksi suklaa-pähkinä-hedelmä-naposteltavaa.

Myöhäinen lounas nautittiin ravintola Olimpoksessa, johon meidän remusakki mahtui heittämällä sisälle ilman varausta. Näytti muutkin lasten kanssa liikkuvat löytäneen paikan, pöydissä istui parhaimmillaan kolmea tai neljää sukupolvea. Olimpoksen välimerellinen keittiö tarjoaa iloisen sekoituksen kreikkalaista, turkkilaista, italialaista ja espanjalaista, myös peruspizzaa ja kebabia. Ihastuttava lastenmenu jatkaa samaan henkeen tarjoten tuttujen ja turvallisten lohen ja jauhelihapihvien lisäksi myös vähän eksoottisempia ruokia, pita-kebua, lammasvarrasta ja friteerattuja mustekalarenkaita. Ihan pikku-kundin puolesta harmitti että joutuu nauttimaan ruokansa vielä sosemuodossa.

Kotimatka sujui samoissa merkeissä kuin menomatka, mitä nyt kundit aloittivat kuorohuudannan jo puoli välissä matkaa. Serkkupojan ostin hiljaiseksi parilla lakupalalla, omani vesipullolla. Lakunsyöjä tosin sai melkoiset raivarit kun tarjoilu loppui meidän hypätessä kyydistä mummulan pihassa. Pahoitteluni hänen äidilleen jos matkan viimeiset kymmenen kilsaa oli pelkkää itkupotkuraivaria takapenkillä.

Käypä Teurastamolle!

Koska minä rakastan ruokaa ja kundi syömistä, käymme aina kun mahdollista Teurastamolla. Jep, nimensä mukaisesti paikka tosiaan on entinen teurastamo josta tätä nykyä ollaan kehittämässä synonyymia stadin ruokakulttuurille. Läskilaaksossa eli tukkutorin alueella, nykyisellään kai Kalasatamassa, sijaitseva Teurastamo avattiin reilu vuosi sitten ja sen toiminta laajenee pikku hiljaa. Teurastamolla toimii jo pari ravintolaa, liha-, tuorepasta- ja lähiruokaputiikkeja sekä opetuskeittiö. Lisäksi siellä järjestetään ruoka-aiheisia tapahtumia, esimerkiksi tulevana viikonloppuna  Harvest Action -syysrieha maalaistoreineen sekä Family Market, jossa lapset pääsevät puuhailemaan kaikkea parkourista heijastintyöpajaan.

Omat visiittimme ovat aina ajoittuneet juuri tapahtumien ajalle jolloin paikassa on ollut menoa ja meininkiä. Loppukesästä meidän kundi ei enää ollut edes tapahtuman nuorin osallistuja vaan meitäkin tuoreemmat vanhemmat jälkeläisineen olivat bonganneet eksoottisen pikaruoan edut ja Teurastamon pihan riippukeinut.

Maalaisten torilta olemme hakeneet syksyn satoa kundin ruokakokeiluja varten ja äiti on ollut innoissaan mm. kesäkuisen Helsinki-päivän Katu, Soitto & Ruoka -tapahtumasta sekä elokuisesta Night Marketista. Näissä ja muissa Teurastamon ruokatapahtumissa ruokaa myydään pihalle pystyteistä kojuista ja Food Truckeista. Katuruoassa vältetään turhaa kikkailua mutta myytävissä annoksissa tuntuu aina olevan jotain twistiä. Olen tehnnyt tuttavuutta soijanuijien kanssa, syönyt vohveleita banaanin, suolapähkinöiden ja kinuskin kera ja juonut omppumehua mintulla ja pippurisiirapilla terästettynä. Paistetut sammakonreidet sentään on jäänyt minun osaltani pannulle. Niin, ja Roslundin lihakaupan Rosburger, josta stadissa on kohistu tänä kesänä. Sammakoiden kanssa kerään vielä rohkeutta mutta burgeria pitää kyllä maistaa. Ehkäpä ensi viikonloppuna...?

Vohveli ja omppujuoma

Mehevät reidet

  

                   

         Kaupunkiviljelmä kesä- ja elokuussa

Sininen meri, punainen laiva: Ylväs Grace

             
Joku tovi sitten seilasimme Tukholmasta Turkuun Viikkarin uudella Grace -aluksella.

Varausta tehdessämme olimme sniiduilleet rahan kanssa emmekä varanneet hyttiä päivämatkalle. Tukholmalaisesta lähiöstä puoli viiden aikaan aamulla herätessä alkoi kuitenkin ajatus päikkäreistä hytissä tuntua himskatin kiehtovalta ajatukselta. Niinpä laivaan päästyämme marssimme suoraan respaan hytin varausta tekemään. Onneksi laiva ei ollut loppuunmyyty vaan saimme valita useamman hyttikategorian väliltä. Päädyimme tietysti halvimpaan ja pienimpään Piccolo-hyttiin. Respan setä kyllä varoitti että hytti on oikeasti pieni mutta silti pienuus tuli yllätyksenä kun sisään astuimme. Piti ihan taputtaa itseään olkapäälle onnistuneesta päätöksestä jättää vaunut autoon ja pärjätä matka kantorepun ja turvakaukalon avulla. Vaunut ei nimittäin olisi mahtuneet hyttiin ja meikäläinen kun on korrelta tällainen amatsoni niin eipä meinannut vessan ovikaan mahtua avautumaan kun törötin alasängyn ja vessan oven välissä. Mutta hei, meitä oli varoitettu eikä meillä tosiaankaan ollut aikomusta viettää ylimääräistä aikaa hytissä päikkäreitä ja kundin syöttämispuuhia lukuun ottamatta. Ja perheelliset älkööt peljästykö; Gracelta löytyy kyllä perheille parikin sopivampaa hyttivaihtoehtoa. On hyttejä joissa on parisängyn lisäksi kerrossängyt sekä hyttejä, jotka yhdistyvät väliovilla jopa 6 hengen perhehyteiksi.

Hytti oli kaikessa pienuudessaankin raikkaannäköinen ja vuodevaatteet laadultaan ihan toista luokkaa kuin mitä risteilyaluksilla on tottunut. Hyttitekstiilit ovatkin ahvenanmaalaisen designyrityksen Korpi & Gordonin käsialaa. Olipa luksusta pujahtaa vällyjen väliin keräämään voimia lounasbuffettia varten...

Gracella on panostettu muutenkin sisustukseen. Seinillä, lattiamatoissa ja katoissa on hauskoja yksityiskohtia ja sloganeita. Ravintoloiden pöydillä on tyylikkäitä lamppuja, tuolit ja sohvat ovat virtaviivaisia ja mukavia istua ja kaiken kruunaa kolmen kerroksen korkuiset ikkunat joista kelpaa ihailla saaristomaisemia.

Maisemia pääsee toki ihailemaan myös kannelta useammassa tasossa. Laivan kymppikannella sijaitsevat kesäterassit joissa voi coolisti siemailla skumppaa Club Voguen loungessa tai reteesti bisseä RockMore-baarin terdellä. Perheellisen taas suuntaavat kannelle 12 josta löytyy leikkipaikka ja muuta kivaa ajanvietettä sekä leikki-ikäisille että teineille ja aurinkotuolit huilaamista varten.

Sisältä laivasta löytyy erikseen leikkihuoneet naperoille ja kouluikäisille. Teineille (ja ikuisille lapsille eli miehille) on varattu erillinen pelihuone iänikuisten rahapeliautomaattien lisäksi/sijaan. Loma-aikana myös laivan konferenssitilat oli muutettu lasten leikkitilaksi pomppulinnoineen ja hattarakoneineen.

Laivan ravintolamaailmassa lämmintä ruokaa saa neljästä eri ravintolasta, joista me ehdimme pitkän päivän aikana testata perinteisen buffetin lounaalla sekä vielä illalla burgeritarjonnan Frank'sissa. Lounasbuffet oli hienoinen pettymys yllätyksettömyydessän sillä talvella Vironlaivalla eli Viking XPRS:lla oli tarjolla pitkälti samat ruoat. Ravintola itsessään oli kuitenkin oikein tyylikäs ja runsas jälkkäripöytä haihdutti lämminruokaharmistuksen. Frank'sin bataattiranskiksia muistelen vieläkin vesi kielellä... Toki päivän aikana ehti imeä sisuksiinsa juoman jos toisenkin; äitille holittomia herkkuhedelmäcockteileja pilkkahintaan ja iskälle, no, perus pannukahvia.

Hmm, mitähän shoppailumahiksista osaisi sanoa... Ai niin, Tax-freen vaateosastolla oli myynnissä äitiys- ja imetysvaatteita!

Ehdottomasti suositeltava laiva tämä Grace jos on asiaa Turusta Tukholmaan tai toisin päin. Pääkaupunkiseudun asukeillekin kiva vaihtoehto jos on aikeissa ottaa auto Ruotsin puolelle. Laiva on nimittäin oikeasti mukavaa vaihtelua erilaisuudessaan. No ok, aikataulut ei ole ehkä ihan ihanteelliset mutta itse ajelimme yötä myöten Turusta Pohjanmaalle joten meille myöhäinen satamaantulo oli vain plussaa kun pikku kundi alkoi lähes heti Turun ulkopuolella yöunille.

Taidekasvatusta vol. 2 - Ateneum

Ateneum. Jylhä rakennus keskellä hektistä ja vähän epämääräistä asemanseutua, jyrkät portaat ja jotain pölysiä maalauksia? Ei vaan sisältä upea, valoisa museo, ihana museokauppa, ystävällinen ja avulias henkilökunta sekä oikeasti hienoja näyttelyitä. Yleissivistystä ja ensi vuonna ehkä muumeja...?

Niille, joita jyrkät portaat pääovilla sekä sisällä museossa on joskus hirvittänyt kerrottakoon että Atski on esteetön kohde jonka saavutettavuudesta löytyy myös kivasti infoa museon nettisivulta. Ensimmäinen haaste on tietysti päästä sisään museoon ja esteetön sisäänkäynti löytyykin rakennuksen takaa Ateneuminkujalta. Liikkumista helpottavat hissi sekä napinpainalluksella aukeavat automaattiovet. Sisällä museossa henkilökunta opastaakin mielellään tiloissa liikkumiseen (myös vaunujen kanssa) ja mitä ilmeisemmin museosta saisi myös lainata kantoreppua. Tilattavissa olisi myös Vauvan kanssa -opastus (skrollaa sivun alalaitaan), saisikohan sitä joskus vauvaryhmän kasaan kierrosta varten...? Anybody??

Vielä ensi maanantaihin asti museossa esitellään Presidentinlinnasta remontin vuoksi lainassa olevaa taidetta, huonekaluja sekä porsliinia näyttelyssä 'Linnan aarteet'. Harvinaislaatuinen tilaisuus nähdä muutoin suurelta yleisöltä piilossa olevat taidekokoelmat ja esineistöä.

Olimme liikkeellä kahden äidin ja kahden vauvan voimin. Tämänhetkisessä näyttelyssä meitä äitejä ilahdutti eniten Santeri Salokiven maalaus 'Puisto Pariisissa' joka kuvasi kahta äitiä vauvoineen puistossa, missäs muualla kuin Pariisissa. Teos puhutteli, olikohan se enne? Että Pariisiin päästäisiin vauvojen kanssa?? Ja astiastokokoelmasta löytyi sosekaruselli; pikkuriikkiset kristallikupit kuuden eri soseen maisteluun ja jokaiselle soseelle oma hopealusikka... Vauvoja taas viihdytti parhaiten upea, iso kultakehyksinen peili, josta takaisin katsoi kaksi kikattelevaa pikku kaveria. Muut näyttelyvieraat eivät ehkä olleet ihan yhtä innoissaan peilaavista vauvoista...

Ateneumin suurissa saleissa oli helppo liikkua kaksienkin rattaiden kanssa ja kun näyttelyssä ei juuri tuolloin ollut hirveä ryysis niin emme olleet edes tientukkona kellekään.

Budjettitietoiset pääsevät tutustumaan museon kokoelmanäyttelyyn ilmaisilloissa 4.9. ja 2.10. Kokoelmanäyttely on siis museon 3. kerroksessa esillä oleva laaja kavalkadi suomalaista taidetta Kultakaudelta aivan viime vuosien taideteoksiin, joukossa mm. äitien sydäntäriipaisevat klassikot Gallen-Kallelan 'Lemminkäisen äiti' sekä Simbergin 'Haavoittunut enkeli'.

Ateneumissa ei saa ottaa kuvia, joten käykää ihmeessä tsekkaamassa museon nettisivulta kuvia teoksista tai ottakaa mielikuvitus sekä lukion taidehistorian opit avuksi, niin tästä postauksesta tulee visuaalisempi!

Laulua, runoja ja ilmapalloja Taiteiden yössä

Taiteiden yötä vietettiin taas Helsingissä. Se on se yö kun elokuun pimenevät illat henkivät vielä kesän muistoa mutta tajuan, että syksy on jo ovella. Olemme tavanneet suunnata keskustaan ja kierrellä huolellisesti laaditun aikataulun mukaisesti kohteesta toiseen. Kohteet olen ympäröinyt hiirenkorville luetusta Taiteiden yön esitteestä.

Tänä vuonna jopa Taiteiden yöhön valmistuminen oli erilaista. Ei ollut esitettä, ei useita päiviä aiemmin laadittua tarkkaa aikataulua eikä sitä yötäkään vaan ilta. Ainoa aikataulu oli olla kotona ennen kundin nukkumaanmenoaikaa. Aiemmin päivällä tsekkasin netistä, että mitäs täällä idässä olisi tarjolla LAPSIPERHEILLE. Niinpä suuntasimme Vuotaloon sekä Aurinkolahteen.

Kundi pääsi Vuotalossa ensimmäiseen konserttiinsa! Kävimme kuuntelemassa Sirkusparaati-esityksen jossa päästiinkin laulelemaan tuttuja ja vähän tuntemattomampia lauluja. Kulttuuritalon yläkerrassa kävimme myös laatimassa oman runomme runoverkkoon. Tarjolla olisi ollut myös pinssityöpajaa, askartelua kierrätysmateriaaleista, tintamareskien maalausta...

Vuotalolta suunnattiin Aurinkolahteen, jossa kuuntelimme hassua, pyöräilevää Con Caronca Ensemblea, kurkkasimme paloautoon ja paloveneeseen, törmäsimme improteatteriesitykseen ja söimme iltapalaa peilityyntä merta ihaillen.

Myös Villa Lill Kallvikissa oli puuhaa lapsille. Ihanan ruusupuutarhan siimeksessä pääsi maalaamaan kuten oikeat taiteilijat ainakin ja pihan toisella laidalla harjoiteltiin ihomaalausta. Sisällä sai askarrella hahmoja varjonukketeatteriin ja puffetista reissuevääksi hassut minimunkit.

Taidekasvatusaivopesu aloitettu.