Taidekasvatusta vol. 2 - Ateneum

Ateneum. Jylhä rakennus keskellä hektistä ja vähän epämääräistä asemanseutua, jyrkät portaat ja jotain pölysiä maalauksia? Ei vaan sisältä upea, valoisa museo, ihana museokauppa, ystävällinen ja avulias henkilökunta sekä oikeasti hienoja näyttelyitä. Yleissivistystä ja ensi vuonna ehkä muumeja...?

Niille, joita jyrkät portaat pääovilla sekä sisällä museossa on joskus hirvittänyt kerrottakoon että Atski on esteetön kohde jonka saavutettavuudesta löytyy myös kivasti infoa museon nettisivulta. Ensimmäinen haaste on tietysti päästä sisään museoon ja esteetön sisäänkäynti löytyykin rakennuksen takaa Ateneuminkujalta. Liikkumista helpottavat hissi sekä napinpainalluksella aukeavat automaattiovet. Sisällä museossa henkilökunta opastaakin mielellään tiloissa liikkumiseen (myös vaunujen kanssa) ja mitä ilmeisemmin museosta saisi myös lainata kantoreppua. Tilattavissa olisi myös Vauvan kanssa -opastus (skrollaa sivun alalaitaan), saisikohan sitä joskus vauvaryhmän kasaan kierrosta varten...? Anybody??

Vielä ensi maanantaihin asti museossa esitellään Presidentinlinnasta remontin vuoksi lainassa olevaa taidetta, huonekaluja sekä porsliinia näyttelyssä 'Linnan aarteet'. Harvinaislaatuinen tilaisuus nähdä muutoin suurelta yleisöltä piilossa olevat taidekokoelmat ja esineistöä.

Olimme liikkeellä kahden äidin ja kahden vauvan voimin. Tämänhetkisessä näyttelyssä meitä äitejä ilahdutti eniten Santeri Salokiven maalaus 'Puisto Pariisissa' joka kuvasi kahta äitiä vauvoineen puistossa, missäs muualla kuin Pariisissa. Teos puhutteli, olikohan se enne? Että Pariisiin päästäisiin vauvojen kanssa?? Ja astiastokokoelmasta löytyi sosekaruselli; pikkuriikkiset kristallikupit kuuden eri soseen maisteluun ja jokaiselle soseelle oma hopealusikka... Vauvoja taas viihdytti parhaiten upea, iso kultakehyksinen peili, josta takaisin katsoi kaksi kikattelevaa pikku kaveria. Muut näyttelyvieraat eivät ehkä olleet ihan yhtä innoissaan peilaavista vauvoista...

Ateneumin suurissa saleissa oli helppo liikkua kaksienkin rattaiden kanssa ja kun näyttelyssä ei juuri tuolloin ollut hirveä ryysis niin emme olleet edes tientukkona kellekään.

Budjettitietoiset pääsevät tutustumaan museon kokoelmanäyttelyyn ilmaisilloissa 4.9. ja 2.10. Kokoelmanäyttely on siis museon 3. kerroksessa esillä oleva laaja kavalkadi suomalaista taidetta Kultakaudelta aivan viime vuosien taideteoksiin, joukossa mm. äitien sydäntäriipaisevat klassikot Gallen-Kallelan 'Lemminkäisen äiti' sekä Simbergin 'Haavoittunut enkeli'.

Ateneumissa ei saa ottaa kuvia, joten käykää ihmeessä tsekkaamassa museon nettisivulta kuvia teoksista tai ottakaa mielikuvitus sekä lukion taidehistorian opit avuksi, niin tästä postauksesta tulee visuaalisempi!

Laulua, runoja ja ilmapalloja Taiteiden yössä

Taiteiden yötä vietettiin taas Helsingissä. Se on se yö kun elokuun pimenevät illat henkivät vielä kesän muistoa mutta tajuan, että syksy on jo ovella. Olemme tavanneet suunnata keskustaan ja kierrellä huolellisesti laaditun aikataulun mukaisesti kohteesta toiseen. Kohteet olen ympäröinyt hiirenkorville luetusta Taiteiden yön esitteestä.

Tänä vuonna jopa Taiteiden yöhön valmistuminen oli erilaista. Ei ollut esitettä, ei useita päiviä aiemmin laadittua tarkkaa aikataulua eikä sitä yötäkään vaan ilta. Ainoa aikataulu oli olla kotona ennen kundin nukkumaanmenoaikaa. Aiemmin päivällä tsekkasin netistä, että mitäs täällä idässä olisi tarjolla LAPSIPERHEILLE. Niinpä suuntasimme Vuotaloon sekä Aurinkolahteen.

Kundi pääsi Vuotalossa ensimmäiseen konserttiinsa! Kävimme kuuntelemassa Sirkusparaati-esityksen jossa päästiinkin laulelemaan tuttuja ja vähän tuntemattomampia lauluja. Kulttuuritalon yläkerrassa kävimme myös laatimassa oman runomme runoverkkoon. Tarjolla olisi ollut myös pinssityöpajaa, askartelua kierrätysmateriaaleista, tintamareskien maalausta...

Vuotalolta suunnattiin Aurinkolahteen, jossa kuuntelimme hassua, pyöräilevää Con Caronca Ensemblea, kurkkasimme paloautoon ja paloveneeseen, törmäsimme improteatteriesitykseen ja söimme iltapalaa peilityyntä merta ihaillen.

Myös Villa Lill Kallvikissa oli puuhaa lapsille. Ihanan ruusupuutarhan siimeksessä pääsi maalaamaan kuten oikeat taiteilijat ainakin ja pihan toisella laidalla harjoiteltiin ihomaalausta. Sisällä sai askarrella hahmoja varjonukketeatteriin ja puffetista reissuevääksi hassut minimunkit.

Taidekasvatusaivopesu aloitettu.

Missä tänään syötäisiin?

Tässä on ehtinyt viiden kuukauden aikana jo syödä ja syöttää aika monessa ravintolassa täällä pääkaupunkiseudulla joten ajattelin jakaa kokemukseni muutamasta paikasta teille, rakkaat lukijat. Paikat valitsin tarkoituksella vähän ydinkeskustan ulkopuolelta hyvien yhteyksien päästä.

Hiljattain piipahdettiin pojan kanssa SnadiStadissa pikkuserkkuja morjestamassa. Samalla kertaa kävimme testaamassa Dylan Milkin lounaan. Ruoholahden Dylan sijaitsee Porkkalankadun toimistokortteleissa ja on jokseenkin tuntematon Arabianrannan sisareensa verrattuna. Liikuimme kokoonpanolla kolme aikuista, kahdet vaunut ja yksi leikki-ikäinen. Ravintolaan pääsi esteettömästi kadulta. Kiireimmän lounasajan jälkeen paikalla oli vain muutamia syöjiä, mutta ravintolasali on niin suuri että sinne varmasti mahtuu aikaan kuin aikaan vaunujen kanssa. Muutenkin ravintola vaikuttaa lapsiystävälliseltä: Tuskin olimme päässeet sisään kun henkilökunta jo kiikutti leikki-ikäiselle värityskuvia ja kyniä viihdykkeeksi.

Lounastaja voi valita salaattibuffan tai lounasbuffan johon sisältyy salaattipöytä ja kaikki lämpimät ruoat, ihan täydellistä imettäjälle! Lisäksi lounaalla myydään paria erilaista burgeria tilauksesta. Ruoka maistui niin mammoille kuin pikkulounastajille ja salaattipöydän kalasalaatit saavat minulta erityismaininnan. Nam ja yksi viikon suositelluista kala-annoksista check. Dylan Milkissä, kuten muissakin Dylaneissa, on myös viikonloppuisin brunssi joten sinne pitänee suunnata tässä syksyn aikana uudestaan.

Tällä kertaa emme kundin kanssa testanneet paikan imettämisystävällisyyttä, mutta ravintolan ulkopuolella toimistotalon aulasta ainakin löytyy kutsuvan näköinen (ja varmasti vajaakäytöllä oleva) nojatuoliryhmä johon voi ravintolan mahdollisesta hälystä vetäytyä syömähommiin. Myös vauvanhoitotilat jäivät tsekkaamatta, mutta kyllähän te jo tiedätte että vaipanvaihto on ongelma ainoastaan jos siitä sellaisen tekee :)

Toinen persoonallinen lounaspaikka löytyy Kolmannelta Linjalta Kalliosta (no niin, nyt voi sitten paremmin tietävät kertoa jos alue ei virallisesti ole Kalliota, minä en niitä rajoja edelleenkään junantuomana tiedä...). Sandroon  oli kokeilupäivänä löytänyt pari muutakin pikkulapsiseuruetta joten vaunuja oli ruuhkaksi asti ravintolan ulkopuolella ja sisällä. Pienellä järkkäilyllä ruuhkaisimman lounasajan ulkopuolelta löytyi kuitenkin tilaa jopa kopassa päikkäreitä nukkuville kahdelle vauvallemme ihan pöytämme vierestä. Yksi vauvaseurueista vaikutti olevan omistaja/työntekijäporukkaa joten tuli heti fiilis että vauvat ja lapset ovat ravintolaan tervetulleita. Ja mikäpä siinä oli mukavilla sohvilla istuessa syödä ja syöttää. Lounasbuffet. kuten paikan brunssi, aamiainen ja a la carte-lista yleensäkin, sisältää paljon kasvisruokia, ja kasvissyöjäseuralaiseni tykkäsivät kovasti buffetin antimista. Lastenhoitotilat on täällä sitten olemattomat, joten kekseliäisyyttä peliin; lattialle kertsialusta + pyyhe + kosteuspyyhkeet ovat aika välttämättömät jotta vaipanvaihdon saa suoritettua...

Moko lienee jo jonkinsortin instituutio kotoiluhipstereille ja sen lounaat ja lauantaibrunssit myös supersuosittuja. Testasimme keväällä avatun Sörnäisten Mokon brunssin taas kombinaatiolla kahdet vaunut, äidit ja isät. Pöytävaraukseen olikin tärkeästi kirjoitettu 4 henk + 2 vaunut! Sisään päästäkseen pitää vaunut nostaa pari porrasta. Myymälän sivuovesta olisi kyllä esteetön kulku itse myymälään mutta kiinteistön pääovilla, josta myymälän sivuovelle pääsee, on ramppi kuten lain mukaan kuuluu, mutta ramppi johtaa lukitulle ovelle ja ovien edessä oleva porrastasanne on niin kapea että siinä ei kyllä käänny millään ilveellä vaunut eikä pyörätuolit niin että pääsisi sisään viereisestä, lukitsemattomasta ovesta.

Vaivannäkö sisäänpääsyssä kuitenkin kannattaa sillä brunssin tarjottavat vievät kielen mennessään! Myymälän puolelta voi vielä ostaa kotiinviemisiksi herkkuja kuten brunssilla tarjottua Kaffa Roasteryn kahvia.

Sörnäisten Mokon vessat olivat suorastaan ihanat marokkolaistyylisine kaakeleineen ja lastenhoitohuone houkutteli vaipanvaihtoon ihan vain kutsuvuuttaan!

Sandron ja Mokon hoodeilta löytyy ihania pikkuputiikkeja ja Kalliossa järkätään aktiivisesti mielenkiintoisia tapahtumia joten ravintolakeikan lisäksi kannattaa varata aikaa pelkkään kaduilla haahuiluun. Ainakin täältä Kallio-liikkeen nettisivuilta löytyy lisätietoa alueen tarjonnasta.

Onko teillä joitain ravintolasuosikkeja, joita meidän pitäisi ehdottomasti kundin kanssa käydä testaamassa tulevilla lounaskeikoilla?

Kuvat Moko.fi

Säkeitä Pietarista

Hupsista, taisin luvata kertoa enemmän meidän Pietarin matkasta. Että missä käytiin ja mitä tehtiin.

No, matka oli kertakaikkisen erilainen verrattuna aikaisempiin kaupunkilomiimme. Ennen tein tarkat päiväsuunnitelmat siitä mitä kunakin päivänä pitää nähdä/tehdä/kokea mutta nyt suunnittelimme päivää pariksi tunniksi eteenpäin, aina edelliseltä syötöltä seuraavaan.

Lapseton, Venäjällä pitkään asunut sukulaismiehemme oli sitä mieltä että venäläisvauvat eivät saa rintaa julkisilla paikoilla. Kundi tuli kuitenkin syötettyä aika monella puistonpenkillä, kohteliaisuussyistä huivin suojissa. Strelka, Mars-kenttä, Aleksandrovskij, muutamia nimeltä mainitakseni. Puistoissa istuskellessa pääsimme myös seuraamaan tavallisten pietarilaisten kesänviettoa lähietäisyydeltä ja muutaman mielenkiintoisen keskustelunkin saimme aikaiseksi vierustoverin kanssa. Live like locals -matkailua parhaimmillaan!

Kävimme fiilistelemässä myös venäjän oppikirjasta tutuksi tulleessa Kesäpuistossa. Tiesin, että puistossa tulee käyttäytyä arvokkaasti mutta päätin koittaa kepillä jäätä ja tiedustelin porttivahdilta englanniksi josko lapsen syöttäminen puistossa kävisi päinsä. Porttia avatessaan tyttö vakuutteli minulle että "kyllä, kyllä" niin pontevasti että päätin vielä tarkastaa eri sanoin onko tosiaan näin. " Ei missään nimessä!", vahti huudahti kun sitten ymmärsi mistä oikeasti oli kysymys.

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali, tutummin Kirkko veren päällä tai Verikirkko, oli must see -listallani ykkösenä. Olen sen nähnyt tietysti ulkoa jo pari kertaa joten nyt oli päästävä sisälle. Henkeäsalpaava, vaikuttava; muutama adjektiivi kuvaamaan tuntemuksiamme. Seinät ja ikonostaasi ovat koottu miljoonista (?) pienistä mosaiikkipaloista ja ainakin itse näin seinäkuvituksissa raamatun kohtausten lisäksi venäläistä folkflorea kukkakoristeineen.

Nykyisin museona toimiva kirkko oli, kuten arvata saattaa, tupaten täynnä vierailijoita joten vauvan kantaminen kantorepussa oli nappivalinta. Myös sisäänmenoportit näyttivät siltä ettei niistä kannata yrittää vaunujen tai rattaiden kanssa ensinkään. Vauva pääsi ilmaiseksi sisään, kuten toivoa saattaa.

Pistäydyimme myös Kazanin katedraalissa, kumpikin vanhempi vuorollaan kundin nukkuessa päikkäreitä kirkon jylhien pylväiden varjossa ulkopuolella. Kirkon ihmeitätekevän Kazanin jumalanäiti -ikonin kopion edessä kiemurteli kymmenien metrien jono ja kirkon kuoro lauloin sakraalista kuoromusiikkia. Tunnnelma kirkon sisällä oli harras ja olipa vaikea uskoa, että vilkas pääkatu Nevski kulkee vain kymmenien metrien päässä kirkosta.

Yhden aurinkoisen aamupäivän vietimme Pietari-Paavalin linnoituksella, joka soveltui hyvin vaunujen kanssa tutustuttavaksi. Emme kuitenkaan käyneet yhdessäkään linnoituksen lukuisista museoista jotka varmastikaan eivät olisi olleet esteettömiä. Sen sijaan ihastelimme linnoituksen portteja ja kirkkoja ulkoapäin sekä kaupungin siluettia vastarannalla hiekalla päivää paistatellen.

Viimeisenä must see -listallani oli Heinätori ja Apraksin, jotka kaikessa kaoottisuudessaan edustaa aidoimmillaan Pietarin monikirjavaa väestöä: on köyhää ja rikasta, venäläisiä ja vähemmistökansoja. Torilta löytää kaikkea mahdollista kosmetiikasta kenkiin ja hedelmistä hellehattuihin. Siellä jos missä pääsi todella harjoittamaan venäjäntaitoaan matkaevästä ostaessa.

Summa summarum, kuljeskelimme kaupungissa vauvan tahtiin, tuntemattomille sivukujille ja nurkan taakse. Näimme ja koimme sellaisen Pietarin joka ilman vauvaa olisi jäänyt meiltä piiloon. Heittäydyimme hetkeen. Suosittelen!