lauantai 27. syyskuuta 2014

Paperip***eleen pääkonttorissa


He-hei, viimein saan aikaiseksi kirjoittaa vierailustamme Gustaf -museossa Mäntässä! Kävimme siellä siis jo aikapäivää sitten kesälomalla Gösta -vierailun perään.

Gustaf on G.A. Serlachius Osakeyhtiön upea funktionalistinen päärakennus Mäntän keskustassa. Jo museon ovella meitä oli vastassa mukava opas joka selosti rakennuksen tarjontaa ja vinkkasi miten siellä kannattaa toimia lasten ja rattaiden kanssa.

Aloitimme Gustafiin tutustumisen museon päänäyttelystä 'Paperiperkele'. Audio-opastus dramatisoi näyttelyn kuulokkeiden avulla. Näyttelytila on hämärä joten herkempiä lapsia ei välttämättä kannata sinne viedä vaikka opastuksen jännät ja väliin pelottavatkin äänet kuuluvat onneksi kuulokkeiden kautta. Opastus kertoo pitkiä tarinoita G.A. Serlauchiuksen elämästä ja elämäntyöstä Mäntässä mutta näyttelytilassa liikkumalla pääsee tarinassa hyppelemään kohtauksesta toiseen.

Tutustuimme myös 'Operaatio taidekaupunki' -näyttelyyn joka kertoo kuinka Mäntästä kasvoi taidekaupunki joka haki peräti Euroopan kulttuuripääkaupunki-statusta.

Gustafin parasta antia oli kuitenkin Apteekkarin kauppahuone, jossa pääsi tutustumaan vanhanajan apteekkiin. G.A. Serlachius nääs toimi ennen teollisuuspampuksi ryhtymistään apteekkarina, valokuvaajana ja kauppiaana jonka apteekista löytyi kaikkea lääkkeistä elintarvikkeisiin ja polttopuihin. Vanhan ajan apteekin antia pääsi näyttelyssä haistelemaan, tunnustelemaan ja tunnistamaan. Yksivuotiaamme ei toki niinkään perustanut itse lääkekasvien lääppimisestä tai tunnistamisesta vaan huvitti itseään vetelemällä apteekkarin vetolaatikoita auki, auki, auki... Pikkulapsen taivas - senhän tietävät kaikki vanhemmat! Myös Gustafin valokuvaajan ammattiin pääsi tutustumaan konkreettisesti; kauppahuoneen nurkassa oli iso rekki vanhanajan vaatteita lasten koossa ja ne päällä pääsi poseeraamaan vanhan ajan kameran eteen. Kamera otti ihan oikeita kuvia jotka sai vielä museoreissun päätteeksi mukaansa kassalta ilmatteeksi. Tuossa ylhäällä meidän kundin tyylinäyte.

Pääkonttorin arkkitehtuuri ja rekonsturoidut työhuoneet ovat viehättävä lisä näyttelytarjontaan. Museon aulassa kelpaa juoda pullakahvit ja ihastella Lennart Segerstrålen seinämaalauksia (yläkuvassa) upottavissa nojatuoleissa istuen. Ja museokaupasta löytää täälläkin hauskoja tuliaisia erittäin maltilliseen hintaan.

Vauvanhoitohuone / inva-WC oli varustettu vaipoin ja talkein, joten kylläpä kelpasi kakkavaipat vaihtaa puhtaisiin. Museolla voi myös lainata rattaita jos omat eivät sattuneet mukaan ja pienen vieraan jalat väsyvät.

Niille jotka ovat Mäntässä kesäaikaan vierailulla ajan kanssa voi vielä suositella tutustumista Mäntän kuvataideviikkojen tarjontaan. Pyöräilyintoiset voivat panttia vastaan lainata Serlachius-museoiden Jopoja ja huristella niillä kaupungin kulttuurikohteesta toiseen! Joko sinullekin alkaa valjeta miten Mäntällä oli aikanaan pokkaa hakea Kulttuuripääkaupungin titteliä?


tiistai 2. syyskuuta 2014

Raumatisoitumista



Hupsista, lupasin edellisessä postauksessa kirjoittaa käynnistämme Gustaf -museossa Mäntässä mutta muistinkin, että Rauman reissu on Kylmäpihlajan majakkaa lukuunottamatta vielä hehkuttamatta. Eka siis Raumaa, seuraavalla kerralla Gustafia.

Saavumme Raumalle parahiksi lounasaikaan. Vanhassa kaupungissa pitää hetki kiertää kujia ja kortteleita että löytyy vapaata (ja ilmaista) parkkipaikkaa. Tarkkana pitääkin olla ettei lähde kiellettyyn ajosuuntaan, sen verran ovat kapoisia kujat ja liikkuminen autolla rajoitettu. Hyvä niin.


Olin ennakkoon vähän ahdistunut kun olin lukenut mitä kaikkea kivaa näkemistä ja tekemistä Raumalla oli. Onneksi vanha kaupunki osoittautuu melko kompaktiksi kooltaa ja lounaspaikan valinta ratkeaa kun Osteria da Filippon pizzat kirivät niukin naukin ohi kehutun ja kutsuvan ravintola Goton lounastarjonnan.


Filippo tarjoilee italialaisia klassikoita suloisessa suominostalgian ja kitschin sisustussekamelskassa. Ravintola ei ole millään tapaa esteetön vauvaperheitä ajatellen; kadulta sinne kiivetään ylös kapeita rappuja pitkin eikä vessan vaipanvaihtomahdollisuudet ole häävit, mutta kaikki vaiva saapua paikalle lapsen kanssa palkitaan. Syöttötuoleja löytyy toki ja tauluissa, värikkäissä muovieläimissä ja eripariastioissa riittää pienellä ihmeteltävää.

Turussa käsin valmistettu gelato houkuttaa pistäytyjiä kadulta, mutta loma-aikaankin ravintola on täynnä lounastajia, murteesta päätellen paikallisia mutta myös jokunen ulkopaikkakuntalainen. Pizzaa ja pastaa naamaan (nam) ja olemme valmiita tutustumaan Rauman vanhaan kaupunkiin.


Tämän vuoden aikana olemme ehtineet koluta jo muutaman puutalokaupunginosan eri paikkakunnilla mutta Rauma on niistä eniten elämässä kiinni. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä että vanhan kaupungin kortteleista löytyy toki täälläkin ihania pikkuputiikkeja ja kahviloita mutta myös ihan tavallisia kauppoja ja palveluita, joita arjessa tarvitaan. Tori kaupungin keskellä on samanaikaisesti moderni ja vanhanaikainen.


Kierrämme vanhan Rauman nähtävyydet kaupungin äänikarttaa kännykällä kuunnellen. Pistäydymme myös Vanhan raatihuoneen (kuvassa alla) matkailuneuvonnassa ja saamme perheille tarkoitetun alennuspassin  paperiversiona. Välipala nautitaan kirkon pihassa (kuva yllä ) ja loppuiltapäivä kuluu hauskoja vanhoja kylttejä ja sisäpihoja bongaillessa.


Pizzan ja jätskien päälle emme kykene enää päiväkahville mutta ostamme iltaherkuksi Kontion kahvilan kuuluja vaniljamunkkeja. Ainoa harmistus illalla niitä syödessä on että olen ostanut vain yhden munkin kummallekin (vanhemmalle, meillä herkut syödään visusti kun kundi on jo nukkumassa ettei tartte jakaa kolmeen osaan). Näitä herkullisia palleroita olisi mennyt kerralla enemmänkin!