Lentämistä ja jetlagia

(kuva: http://www.travelstart.co.za/blog/wp-content/uploads/2011/05/Jetlag.jpg)

OMG, mikä jetlag.Vaiko vain matkan jälkeistä rasitusta ja väsymystä? Olemme nyt viikon olleet koti-Suomen kamaralla enkä edelleenkään ole aivan toipunut paluulennosta. Mitä siis onkaan tapahtunut...?

Lensimme New Yorkiin kolmisen viikkoa sitten maanantaina. Lentomme lähti kahden jälkeen iltapäivällä ja sisäisen kellon kääntämisen New Yorkin aikaan (-7 h) aloitimme jo viikonloppuna antamalla pikkukundin valvoa iltaisin pidempään ja nukkua aamuisin myöhempään. Lähtöpäivän aamuna kundi nukkuikin jo yli kymmeneen eli viikonlopun aikana saimme siirrettyä unirytmiä pari tuntia lähemmäski NYCin aikaa.

Suomen päässä lähtöselvitys meni kuten aina ennenkin (lukuunottamatta sitä että vaikka emme tehneet etukäteen itse sisäänkirjautumista lennolle, tuli kummankin kännykkään tekstiviesti, että sisäänkirjautuminen on tehty...!) ja ainoat lisämuodollisuudet Yhdysvaltoihin matkustettaessa oli maahantuloilmoituksen täyttäminen lentokoneessa sekä ESTA-hakemus jonka olimme tehneet jo heti joulun jälkeen netissä. ESTAn kanssa meillä oli vähän epätietoisuutta että pitäisikö sieltä tulla vastaus, eli kieltävä tai puoltava päätös, ennen matkalle lähtöä. Pienen googlailun tuloksena päättelin kuitenkin, että kai se päätös annetaan vasta perillä maahantuloviranomaisen syynissä. 

Matkaan valmistautuminen aloitettiin tärkeimmistä, eli kundin ruoasta ja viihdykkeistä. Joo, tunnustan, olen antanut periksi sekä syömisen että "television" katselun suhteen. Eli sallittuja keinoja pitää lapsi rauhallisena ja tyytyväisenä... Olimme ladanneet kännykkään aika monta tuntia kundin uutta suosikkisarjaa Postimies Patea, mutta niitä ei juuri tarvinnut katsella lennon aikana sillä Finnairin koneessa oli jokaiseen selkänojaan kiinnitetty henk.koht.screeni ja lastenohjelmia valittavana ilmaiseksi kymmenistä sarjoista. Toki lähes yhdeksän tunnin aikana ehdittiin myös syödä ainakin viisi tai kuusi kertaa, piirtää, ajella autoilla, lukea kirjaa, rikkoa äidin silmälasit... Siis kaikkea muuta paitsi nukkua päikkäreitä. 

Ja eväänähän meillä oli pilttipurkkeja, valmispuuroja tetroissa, muumivälipalakeksejä, hylamaitotetroja ja rusinoita. Lentokentän vessassa täytettiin vesipullo mutta Finnairilla kyllä pelasi palvelu ja tarjoilu sen verran hyvin että vesipullolle käyttöä oli lähinnä viihdykkeenä. 

Saavuimme New Yorkiin paikallista aikaa ennen kolmea iltapäivällä. Maahantulomuodollisuudet menivät melko kivuttomasti etenkin kun joka paikassa oli henkilökuntaa jonka tehtävänä oli neuvoa matkustajia missä jonottaa, mitä papereita ottaa esiin ja mihin mennä seuraavaksi. Tiskillä syynättävänä ollessamme virkailijan kanssa jopa vähän vitsailtiin ja viitsipä virkailija huomioida pojankin. Aika paljon letkeämpää menoa kuin Suomessa vaikka ennakkokäsitykseni olikin ihan jotain muuta.

Matkatavarat saimmme ruumasta nopeasti ja olimme lentokentältä taksijonossa tunti laskeutumisen jälkeen. Sopivasti ruuhka-aikaan siis! Taksissa sitten vierähtikin reilu tunti vaikka emme olleet menossa edes sillan yli Manhattanille.Tuossa vaiheessa kundi oli valvonut yhtä kyytiä jo 15 tuntia joten hotellille päästessämme käveli jo seiniä pitkin ja simahti omaan queensize-sänkyynsä klo 18.35. Vau, eka ilta New Yorkissa ja heti omaa aikaa! Menimme nukkumaan kahdeksalta.

Paluumatkalle lähdimme vastaavasti paikallista aikaa ennen iltakuutta. Heräsimme aamulla aikaisin emmekä nukuttaneet lasta päiväunille jotta koneessa uni tulisi paremmin. Lisäksi kävimme pariin otteeseen päivän aikana leikkikentällä ennen lentokentälle lähtöä, jotta kundi saisi purkaa energiaansa kiipeilytelineissä ja liukumäessä. Taisi lapsi kuitenkin paremminkin tankata energiaa pakkasessa ja auringossa, sillä matkan aikana nukkuin vain 2 tuntia. Ja kun Suomeen saavuimme aamulla, niin voitte arvata että päivärytmit oli sekaisin!

Meitä oli kehotettu varaamaan aikaa ruuhkaisella JFK:lla, suosituksena saapua kentälle noin kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Olimme hieman etuajassa tuostakin, mutta toki usea suomalainen oli saapunut vielä meitä tunnollisemmin hyvissä ajoin. Emme olleet kirjautuneet lennolle etukäteen koska lastenrattaiden kanssa on aina säätämistä sen mukaan mitä kulloinenkin lentoyhtiö haluaa niille tehtävän: laitetaanko ruumaan vai viedäänkö portille, meneekö suojapussiin vai ei...). Toisin kuin Suomessa, ts. kuten muualla maailmassa, rattaat sai nyt ottaa portille asti ja meille annettiin vielä ilmaiseksi pussi johon rattaat olisi saanut portilla, tosin eipä meidän lotjakkeet sinne mahtunut. Lastenruokia ei syynätty lainkaan turvatarkastuksessa (toisin kuin Kanadaan mennessämme ja sieltä tullessamme, mutta siitä lisää jossain seuraavassa postauksessa) ja kaikkien muodollisuuksien jälkeen meillä oli lentokentällä vielä pari tuntia aikaa ennen koneen lähtöä.

Samaan koneeseen kanssamme tuli nuori äiti kahden pienen pojan kanssa. Pojat itkivät stereona lähtöportilta alkaen koneen nousuun asti, eli siis kauan koska lapsiperheet haluttiin pakata koneeseen ensimmäisten joukossa. Perhe jatkoi Helsingistä suoraan vielä Pietariin. Huh huh! Olihan heillä toki apunaan isoäiti, joka kylläkin tarvitsi oman saattajan ja pyörätuolin lentokentillä paikasta toiseen liikkuessaan. Jos itse olin ihan hermorauniona kahdeksan tunnin matkan jälkeen yhden lapsen ja miehen kanssa matkustettuani, niin mikä mahtoi olla sen venäläisäidin kondis kun olivat perillä Pietarissa tai vielä etäämmällä. боже мой.

Kotiin päästyään kundi jatkoi leikkejään suurin piirtein siitä mihin oli ne jättänyt pari viikkoa aiemmin kun minä taas kävelin lähes suoraan sänkyyn. Eipä tosin kundiakaan tarvinnut paljon houkutella päiväunille. Neljän tunnin nokoset meni kevyesti ja illalla nukkumaan puoli kasi. Ensimmäinen yö meni vielä väsymystä pois nukkuessa mutta seuraavina parina yönä kundi aloitti ravaamisen meidän ja oman sängyn välillä. Äidin keskimääräiset unet siis kolme tuntia yössä, kahdessa osassa... Mutta parempihan se näin päin on; ajatelkaapa niitä raukkoja jotka lännestä lentävät meille tänne lomalle, mitenkähän paljon lomasta heillä menee jetlagissa haahuiluun...

zzz

O my, tein kerrankin vähän etukäteissuunnittelua blogin tulevista kirjoituksista ja näyttää siltä että ainakin neljä postausta olisi vielä tulossa aiheesta ihmeellinen (Pohjois-)Amerikka. Stay tuned!