keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Jään ja arkkitehtuurin Toronto

Jos New York ei sävähdyttänyt minua arkkitehtuurillaan, en tiedä mitä Toronton arkkitehtuurista pitäisi ajatella, mutta ainakin siitä jäi jotain sanottavaa.



Ylemmässä kuvassa on Toronton kaupungintalo. Paikanpäällä en osannut päättää onko se kamala vai upea, mutta jotakin kiehtovaa sen ulkomuodossa on. Kääntymällä 180 astetta on näkymä jälleen aivan eri (alempi kuva)...

Toronto kaupunkina on jännä sekoitus miljoonakaupungin keskustan pilvenpiirtäjiä ja lähiöiden pikkukaupunkitunnelmaa . Eri kaupunginosilla on Torontossa aivan eri luonne ja yleispiirteet. On portugalilaista, kiinalaista, italialaista, huonomaineista, arvostettua, yliopistoalueen uusvanhaa arkkitehtuuria... Mutta kaikkia kaupungiosia yhdistää se että nurkan takaa löytyy kaikki mitä ihminen tarvitsee kahviloista kauppoihin, eikä keskustaan tarvitse lähteä shoppaillakseen.

AGO Art Gallery of Ontario oli matkamme ensimmäinen ja ainoa taidemuseo. Olin jostain syystä kuvitellut että museo on modernin tai nykytaiteen taiteen museo mutta siellä olikin kaikenlaista taidetta 1600-luvun hollantilaisilta maalareilta aina inuiittien ja afrikkalaisen kulttuurin patsasarrteisiin. Pikku jätkä sai kovasti huomiota museon henkilökunnalta ja meidät jopa kädestä pitäen haettiin kokemaan museon lapsille tarkoitettu Kid's Gallery jossa saimme pienen briiffin taiteen kokemiseen lapsen silmin. Lapsi ei innostunut galleriasta ja sen suomista mahdollisuuksista ihan yhtä paljon kuin vanhempansa. Taisi vähän pelätä tuota kuvassakin näkyvää karvareuhkaa joka meistä ehdottomasti piti pukea kundin päälle poseerausta varten...



AGOn arkkitehtuuri oli vähintään yhtä mielenkiintoista kuin sen taidekokoelmat ja rakennus jo itsessään visiitin arvoinen. Rakennuksen uudisosat ovat Frank Gehryn suunnittelemia.  Tuossa alla näkyy huikaisevan valoisa Galleria Italia sekä inspiroivat Baroque Stairs -portaat.



Toinen, pakollinen museo Torontossa meille oli jokaisen lätkäfanin mekka,  Hockey Hall of Fame. Pelipaitoja, hanskoja, luistimia, mailoja, kuvia, joukkueverkkareita... Lätkäkamaa riitti vitriineissä! HHOF:ssä pääsi myös lämimään ja maalivahdiksi. Hitto että olikin taidot ruostunut sitten aktiivisten pelivuosieni... 



Museokäynti ja se että telkkarista näkyi joka ilta NHL-lätkää onneksi lievensivät sitä harmitusta, ettei raskittu käydä kattomassa änärilätkää livenä.

HHOFissa oli esillä myös paljon suomalaista jääkiekkohistoriaa. Jopa mimmilätkä oli saanut vitriinitilaa! Vierailun kruunasi ihka aidon _not_ Stanley Cup -maljan hipelöinti. Vaiko sittenkin tuo  stadin punaisen bongaaminen...



Toronton kolmas kohteemme oli päiväreissu Niagaran putouksille. Lunta, jäätä, vesihöyryä ja veden kuohut - kerrassaan lumoavaa!



Torontosta ajaa Niagaralle reilussa tunnissa ja bussikyydillä vajaassa kahdessa. Automatkan varrella voi myös bongailla Niagara-on-the-Lake -kylän idyllisiä taloja ja piipahtaa viinitiloilla. Kesällä alue on varmasti vielä idyllisempää, mutta vuodenaikaan sopivasti me päädyimme maistelemaan kanadalaisten ylpeyttä jääviiniä The Ice House Wineryssa



Jos koimmekin jäätä monessa muodossa muutoin niin maassa sitä emme nähneet. Kanadassa nimittäin kylvetään suolaa maahan niin paljon että maa on valkoisenaan siitä, ei jäästä tai lumesta. Ja kun jäätä sitten tulee taivaalta niin sitä tulee kerralla niin että oksat pois. Jäämyrskyn uhatessa koko kaupunki lakkaa toimimasta ja ihmisen pakenevat mökeilleen maalle, missä sähkökatkokset eivät haittaa elämistä ja ruokavarastot notkuvat säilykkeitä. Meilläkö muka Suomessa kova talvi...?




sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Pientä paniikkia turvatarkastuksissa

Toinen kohteemme Amerikan matkalla oli Toronto, jossa kävimme moikkaamassa pojan kummitätiä.Tutkiskelin pitkään eri vaihtoehtoja taittaa matka New Yorkin ja Toronton välillä mutta fiksuin ratkaisu oli lentäminen. Autonvuokraamisen unohdimme suosiolla sillä perillä Torontossa meillä oli ystävän auto turvaistuimineen kaikkineen käytössämme.

Lensimme Kanadaan ja takaisin Air Canadalla. Lentoyhtiö oli juuri paria kuukautta aiemmin ottanut käyttöön matkatavaramaksut ja netistä löytyikin hyvin erilaista tietoa siitä mitä matkatavaroita koneeseen saa viedä ilmaiseksi ja milloin ne pitää laittaa ruumaan maksullisena matkatavarana. Ensimmäisellä lennolla saimme laittaa toisen isoista rinkoista maksutta käsimatkatavarana koneeseen kun vähän järjestelimme tavaroita lähtöselvitysvirkailijan ohjeistuksen mukaan laukusta toiseen, mutta hassua kyllä laukku meni silti ruumaan matkatavarahihnaa pitkin suoraan lähtöselvityksestä eikä meidän tarvinnut ottaa sitä matkustamoon. Kuulemma sylilapsen laukku oli ilmainen, kai pienempi rinkka sitten laskettiin siksi vaikka meillä oli toki ihan oikeitakin käsimatkatavaroita pari kolme kassia. Toisesta rinkasta jouduimme parikymmentä dollaria maksamaan. Rattaatkin jännitti, kun lentoyhtiön sivuilla kerrottiin että pienet rattaa saa mukaan ilmaiseksi mutta isoista pitää maksaa. Onneksi saimme omamme mukaan maksutta. Paluulennolle saimme sitten kaikki laukut ja rattaat mukaan maksutta, Kuulemma sylilapsen laukku oli ilmainen ja siitä syystä emme joutuneet maksamaan laukuistamme mitään :DDD

Sekä Kanadan että USA puolelle siirtyessä turvatoimet tuntuivat paljon tiukemmilta kuin USAhan Suomesta saapuessa ja sieltä Suomeen palatessa. Tai ainakin niissä sekoiltiin enemmän kuin Eurooppaan lennettäessä. Meillä oli mukana aivan liioiteltu määrä lastenruokaa käsimatkatavaroissa Torontoon mennessä ja sieltä tullessa. Onneksi turvatarkastajat eivät puuttuneet ruoan määrään vaan siihen seikkaan että osaa tuotteista he eivät pystyneet tarkastamaan ja siksi tahtoivat tehdä meille ruumiintarkastuksen. Menimme miehen kanssa eri jonoihin turvatarkastusvirkailijan ohjaamana ja lapsen ruoat olivat minun laukussa mutta koska sillä hetkellä turvatarkastuksessa ei ollut yhtään naisvirkailijaa, ei ruumiintarkastusta ruokien takia voinut tehdä minulle vaan se tehtiin miehelle. Ei kovin loogista...

Mies sai valita tehdäänkö tarkastus siinä turvatarkastuspisteellä vai yksityisesti erillisessä huoneessa. Virkailijat korostivat kovin sitä yksityisen huoneen mahdollisuutta ja olivat muutenkin vähän vaivaantuneen oloisia (mutta kohteliaita), joten meillä meni vähän pasmat sekaisin ja luulimme että nyt se on housut kinttuun ja sillai... Mies vähän vihaisena tokaisi, että todellakin haluaa yksityishuoneen. Huojennus oli ollut melkoinen kun tarkastuksessa oli vain päällisin puolin taputeltu vartalo ylös-alas vaatteiden päältä ja sitten kovasti pahoiteltu että näin jouduttiin tekemään. Oli mieskin aika pahoillaan että ei ollut siinä jännityksessä ja matkastressissä ihan ymmärtänyt mitä virkailijat olivat tarkoittaneet kertoessaan ruumiintarkastuksen tekemisestä aiemmin.

Lentomatkalla tarjolla oli keksiä ja virvokkeita. Aika hyvin 1,5 h lennolla. Pikku-kundia viihdytti Postimies Paten Jessi-kissan spin-off "Guess with Jess". Toronton kentällä saimme vähän seikkailla terminaalien välillä jotta löysimme meitä hakemaan saapuneen kummitädin mutta löytämisessä auttoi kovasti lentokentän ilmainen wifi ja Facebookin Messengerin kautta hoidetut nettipuhelut.

Takaisin Jenkkeihin lentäessämme turvatarkastus sujui sutjakkaasti kun pääsimme jonon ohi "perhekaistalle". Kone oli kovasti myöhässä kun viimein pääsimme lastaamaan itseämme sisään ja siinä kohtaa sitten tulikin sen reissun yllätys. Boarding-kortissani olevaa kohtaa "turvatarkastettu" (lastenruokien takia) ei oltu kuitattu tehdyksi vaikka tarkastus minulle tehtiin. Lentoemännät joutuivat soittelemaan turvatarkastukseen ja sieltä tarkastusta tekemään elämää hitaammin laahustikin sama virkailija joka minut oli jo kerran tarkastanut. Muut matkustajat kyttäsivät aika epäluuloisina kun meitä siinä lähtöportilla alettiin tutkia. Kirsikkana kakussa virkailija huomasi unohtaneensa jonkun skannerin (jota oli jo pientä olkalaukkuani tarkastaessa aiemmin käyttänyt) turvatarkastukseen ja joutui vielä hakemaan sen. Porttihenkilökunta ei ollut asiasta kovin riemuissaan sillä meillä olisi ollut jo kiire lähteä pois seuraavien koneiden alta kun muutenkin oltiin myöhässä. Tässä vaiheessa mies ja lapsi passitettiin sitten koneeseen ja sain jäädä yksin odottelemaan. Taisi sekä minua että miestä jännittää, että päättävätkö pistää koneen lähtemään ja minut perään seuraavalla lennolla. Puoli elämää kestävän skannerinhakureissun jälkeen turvatarkastusvirkailija palasi ja teki sillä skannerillaan saman tarkastuksen siihen samaan olkalaukkuun kuin jo aiemmin. Oli ihan tosi siistiä tulla koneeseen viimeisenä matkustajana kuin kaikki muut istuivat jo paikoillaan lähtövalmiina ja myöhästymisestä hermoistuneina.

Näin jälkeenpäin kaikki tämä säätö ja siitä stressaaminen kyllä huvittaa, mutta matkajännityksen takia hetkellä kaikki tuntui tietysti sata kertaa pahemmalta. Millaisia kauhukokemuksia teillä on turvatarkastuksista, lasten kera tai ilman?