maanantai 23. helmikuuta 2015

Ihmeellinen Amerikka


Olet varmaan kuullut jostain asiasta tai ilmiöstä, että sitä ei voi selittää vaan se täytyy itse kokea. Noilla sanoilla minä kuvailisin kokemuksiamme Usan ja Kanadan matkalta.

Yksi parhaita oivalluksia matkamme aikana oli, että perheelliset asiakkaat on huomioitu joka paikassa erinomaisen hyvin. Ostoskeskuksista ja käytännössä kaikista julkisista tiloista löytyy ilmaiset vessat hoitopöytineen. Muutamia metroasemia lukuunottamatta (jotka nekin oli erikseen metrokarttaan merkattu sekä Torontossa että NYCissä) kaikki paikat jossa liikuimme lastenrattaiden kanssa olivat esteettömiä ja hisseillä varustettuja. Ravintoloissa löytyi poikkeuksetta syöttötuoli ja lapselle tuotiin aina oma-aloitteisesti ajanvietettä, oli se sitten piirrustusvälineitä tai muovailuvahaa. Otimme sen yhden kerran kundille oman annoksen (kuva täällä). jossa hillitön keko ranuja tarjoiltiin pahviveneessä josta riitti iloa kundille ja hampaiden kiristelyä vanhemmille koko loppuillaksi. Jatkossa kundi sai tyytyä verottamaan vanhempien annoksia mutta joka kerta tarjoilija muisti kysyä haluaako lapsi maitoa vai kenties vettä tai mehua ruokajuomaksi ja lapsen juoma tarjoiltiin kannellisessa pillimukissa veloituksetta.

Muovisista pillimukeistä päästäänkin oivasti ensimmäiseen ei-niin-ilahduttavaan mutta tyypilliseen ilmiöön nimittäin kertakäyttökulttuuriin joka sekä Usassa että Kanadassa on viety lähes äärimmmäisyyksiin. Kahviloissa kahvi tulee pahvimukissa muovikansineen, otitpa sen mukaan tai istuitpa pöydän ääreen juomaan (tosin kuumat juomat ovatkin siellä niin pirun kuumia, että ei niitä ehtisi paikallaan istuen juodakaan. Niin, ja se varoitus "Caution, hot content" on oikeasti siellä tarpeen!). Mutta ei se vielä mitään. Olen joskus nähnyt Euroopassa, että hotellien kylppärissä olevat lasit on pakattu muoviin, että ne pysyvät puhtaina. No, meillä oli hotellin aamiaishuoneessa myös kahvimukit muoviin pakattuja - siis ne pahviset. Lisäksi sekä hotelliaamiaisella että kaupungilla kulmakaupoissa saat poikkeuksetta ostaa omenasi yksittäin muovikelmuun käärittynä! Hygieenistä, tuhlailevaista.

Ensimmäisellä aamiaisella mies ihmetteli, että eikös tämä muovi mahda vähän ottaa lämpöä tästä tulikuumasta kahvista. Jetlagissään kun ei tajunnut kuoria pahvimukia siitä suojamuovista ennen kahvin kuppiin kaatamista. Myös mukinkannet aiheuttivat meille päänvaivaa: "Miten tuosta reiästä nyt muka kahvia juo?"


Onneksi avulias aamiaistarjoilija näytti meille kuinka muovikantta käytetään.


Aamiaishuoneessa olimme sangen huvittuneita tajutessamme että bagelit kuuluu halkaista niitä varten olevalla halkaisijakoneella eikä tylsällä muoviveitsellä nitkuttaen.

Jos itsepalvelupesulassa pyykinpesukokemus oli kuin elokuvista niin heti ekana aamuna hotellin kulman takaa kaasutellut koulubussi oli sitten suoraan Simpsoneista.


Minuahan ei autot kiinnosta lainkaan, mutta nuo "pitkänokkaiset" bussit ja rekat on jotenkin niin klassisia, että niitä ei voi olla ihailematta. Oli pakko ostaa pikku kundillekin oma koulubussi matkamuistoksi. 

Hämmentävää oli huomata, että New York ei ole oikeasti kovin kaunis (paitsi Manhattanin siluetti matkan päästä) ja että arkkitehtuurisesti se ei muutamia maamerkkejä ja pilvenpiirtäjiä lukuunottamatta ole erityisen mielenkiintoinen. Torontossa sen sijaan pääsimme ihailemaan kaunista arkkitehtuuria jota luulimme goottilaiseksi kunnes kuulimme suurimman osan noista rakennuksista olevan 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta.

Tapaan työssäni paljon pohjoisamerikkalaisia matkaijoita jotka lähes poikkeuksetta maksavat ostoksensa luottokortilla. Mekin käytimme paljon luottokorttia maksuvälineenä. Oli hämmentävää huomata kuinka erilaisia maksutapahtumia parin viikon reissuun mahtui.Välillä piti näppäillä pin-koodi, toisinaan kuitti allekirjoitettiin perinteisesti kynällä, joskus ei tarvinut kumpaakaan vaan pelkkä luottokortin höylääminen etämaksupäättessä riitti. Erikoisinta oli kuitenkin luottokorttimaksun yhteydessä tippaaminen. Saat kuitin maksustasi ja kortin takaisin. Sen jälkeen kirjoitat (ravintolan) kuittikappaleeseen paljonko jätät tippiä mutta omaan kuittiisi tipin summaa ei enää merkitä eikä korttia käytetä maksupäätteessä uudelleen. Siinä sitten toivot, että kortiltasi veloitetaan se tippi jonka kuittiin kirjoitit. Järki tietysti sanoo, että vaikka meikäläisestä tuo luottokorttitippaaminen oli vähintääkin epäilyttävää niin jos se on maan tapa niin todennäköisyys tulla huijatuksi on aika pieni. Luottokorttilaskua tässä jännityksellä odotellaan... Miehen luottokortti muuten suljettiin pankin toimesta loman jälkeen, kun epäilivät sen joutuneet kopioitavaksi. 

Luottokorttia pääsi kyllä reissun aikana käyttämään muutenkin kuin käteisen käyttöä välttääkseen. Vaikka ruoka ja vaatteet oli suhteellisen edullista, niin turisti ei New Yorkissa kovin halvalla pääse. Jätettiin suosiolla väliin vierailut tunnetuimmissa museoissa ja käyntikohteissa sillä pääsymaksut olivat hengästyttäviä. Perushyödykkeiden hinnat saattoivat kaupasta ja merkistä riippuen olla suomalaisittain joko todella edullisia tai todella kalliita, kuten 19 dollarin minikokoinen Pampers-paketti eräässä kulmakaupassa versus 8 dollarin samankokoinen Huggies-paketti toisessa kaupassa. Hotellin viereisessä kulmakaupassa välttämättömyystuotteiden hinta tosin laski sitä mukaan kun naama tuli parin viikon aikana tutuksi; äijän rööki maksoi ekana iltana 13 dollaria ja viimeisenä iltana 4. Seuraavassa postauksessa ajattelin muuten listata vinkkejä budjettitietoisille New Yorkin matkailijoille. 

Mikä sitten oli hienoa New Yorkissa? Se kun säällä kuin säällä saimme aamuisin ihailla kaunista auringonnousua ja joka ikinen ilta nähdä kuinka laskeva aurinko värittää kaupungin kullanoranssiksi. 


Iso omena? Appelsiini paremminkin :D 


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Lentämistä ja jetlagia

(kuva: http://www.travelstart.co.za/blog/wp-content/uploads/2011/05/Jetlag.jpg)
OMG, mikä jetlag.Vaiko vain matkan jälkeistä rasitusta ja väsymystä? Olemme nyt viikon olleet koti-Suomen kamaralla enkä edelleenkään ole aivan toipunut paluulennosta. Mitä siis onkaan tapahtunut...?

Lensimme New Yorkiin kolmisen viikkoa sitten maanantaina. Lentomme lähti kahden jälkeen iltapäivällä ja sisäisen kellon kääntämisen New Yorkin aikaan (-7 h) aloitimme jo viikonloppuna antamalla pikkukundin valvoa iltaisin pidempään ja nukkua aamuisin myöhempään. Lähtöpäivän aamuna kundi nukkuikin jo yli kymmeneen eli viikonlopun aikana saimme siirrettyä unirytmiä pari tuntia lähemmäski NYCin aikaa.

Suomen päässä lähtöselvitys meni kuten aina ennenkin (lukuunottamatta sitä että vaikka emme tehneet etukäteen itse sisäänkirjautumista lennolle, tuli kummankin kännykkään tekstiviesti, että sisäänkirjautuminen on tehty...!) ja ainoat lisämuodollisuudet Yhdysvaltoihin matkustettaessa oli maahantuloilmoituksen täyttäminen lentokoneessa sekä ESTA-hakemus jonka olimme tehneet jo heti joulun jälkeen netissä. ESTAn kanssa meillä oli vähän epätietoisuutta että pitäisikö sieltä tulla vastaus, eli kieltävä tai puoltava päätös, ennen matkalle lähtöä. Pienen googlailun tuloksena päättelin kuitenkin, että kai se päätös annetaan vasta perillä maahantuloviranomaisen syynissä. 

Matkaan valmistautuminen aloitettiin tärkeimmistä, eli kundin ruoasta ja viihdykkeistä. Joo, tunnustan, olen antanut periksi sekä syömisen että "television" katselun suhteen. Eli sallittuja keinoja pitää lapsi rauhallisena ja tyytyväisenä... Olimme ladanneet kännykkään aika monta tuntia kundin uutta suosikkisarjaa Postimies Patea, mutta niitä ei juuri tarvinnut katsella lennon aikana sillä Finnairin koneessa oli jokaiseen selkänojaan kiinnitetty henk.koht.screeni ja lastenohjelmia valittavana ilmaiseksi kymmenistä sarjoista. Toki lähes yhdeksän tunnin aikana ehdittiin myös syödä ainakin viisi tai kuusi kertaa, piirtää, ajella autoilla, lukea kirjaa, rikkoa äidin silmälasit... Siis kaikkea muuta paitsi nukkua päikkäreitä. 

Ja eväänähän meillä oli pilttipurkkeja, valmispuuroja tetroissa, muumivälipalakeksejä, hylamaitotetroja ja rusinoita. Lentokentän vessassa täytettiin vesipullo mutta Finnairilla kyllä pelasi palvelu ja tarjoilu sen verran hyvin että vesipullolle käyttöä oli lähinnä viihdykkeenä. 

Saavuimme New Yorkiin paikallista aikaa ennen kolmea iltapäivällä. Maahantulomuodollisuudet menivät melko kivuttomasti etenkin kun joka paikassa oli henkilökuntaa jonka tehtävänä oli neuvoa matkustajia missä jonottaa, mitä papereita ottaa esiin ja mihin mennä seuraavaksi. Tiskillä syynättävänä ollessamme virkailijan kanssa jopa vähän vitsailtiin ja viitsipä virkailija huomioida pojankin. Aika paljon letkeämpää menoa kuin Suomessa vaikka ennakkokäsitykseni olikin ihan jotain muuta.

Matkatavarat saimmme ruumasta nopeasti ja olimme lentokentältä taksijonossa tunti laskeutumisen jälkeen. Sopivasti ruuhka-aikaan siis! Taksissa sitten vierähtikin reilu tunti vaikka emme olleet menossa edes sillan yli Manhattanille.Tuossa vaiheessa kundi oli valvonut yhtä kyytiä jo 15 tuntia joten hotellille päästessämme käveli jo seiniä pitkin ja simahti omaan queensize-sänkyynsä klo 18.35. Vau, eka ilta New Yorkissa ja heti omaa aikaa! Menimme nukkumaan kahdeksalta.

Paluumatkalle lähdimme vastaavasti paikallista aikaa ennen iltakuutta. Heräsimme aamulla aikaisin emmekä nukuttaneet lasta päiväunille jotta koneessa uni tulisi paremmin. Lisäksi kävimme pariin otteeseen päivän aikana leikkikentällä ennen lentokentälle lähtöä, jotta kundi saisi purkaa energiaansa kiipeilytelineissä ja liukumäessä. Taisi lapsi kuitenkin paremminkin tankata energiaa pakkasessa ja auringossa, sillä matkan aikana nukkuin vain 2 tuntia. Ja kun Suomeen saavuimme aamulla, niin voitte arvata että päivärytmit oli sekaisin!

Meitä oli kehotettu varaamaan aikaa ruuhkaisella JFK:lla, suosituksena saapua kentälle noin kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Olimme hieman etuajassa tuostakin, mutta toki usea suomalainen oli saapunut vielä meitä tunnollisemmin hyvissä ajoin. Emme olleet kirjautuneet lennolle etukäteen koska lastenrattaiden kanssa on aina säätämistä sen mukaan mitä kulloinenkin lentoyhtiö haluaa niille tehtävän: laitetaanko ruumaan vai viedäänkö portille, meneekö suojapussiin vai ei...). Toisin kuin Suomessa, ts. kuten muualla maailmassa, rattaat sai nyt ottaa portille asti ja meille annettiin vielä ilmaiseksi pussi johon rattaat olisi saanut portilla, tosin eipä meidän lotjakkeet sinne mahtunut. Lastenruokia ei syynätty lainkaan turvatarkastuksessa (toisin kuin Kanadaan mennessämme ja sieltä tullessamme, mutta siitä lisää jossain seuraavassa postauksessa) ja kaikkien muodollisuuksien jälkeen meillä oli lentokentällä vielä pari tuntia aikaa ennen koneen lähtöä.

Samaan koneeseen kanssamme tuli nuori äiti kahden pienen pojan kanssa. Pojat itkivät stereona lähtöportilta alkaen koneen nousuun asti, eli siis kauan koska lapsiperheet haluttiin pakata koneeseen ensimmäisten joukossa. Perhe jatkoi Helsingistä suoraan vielä Pietariin. Huh huh! Olihan heillä toki apunaan isoäiti, joka kylläkin tarvitsi oman saattajan ja pyörätuolin lentokentillä paikasta toiseen liikkuessaan. Jos itse olin ihan hermorauniona kahdeksan tunnin matkan jälkeen yhden lapsen ja miehen kanssa matkustettuani, niin mikä mahtoi olla sen venäläisäidin kondis kun olivat perillä Pietarissa tai vielä etäämmällä. боже мой.

Kotiin päästyään kundi jatkoi leikkejään suurin piirtein siitä mihin oli ne jättänyt pari viikkoa aiemmin kun minä taas kävelin lähes suoraan sänkyyn. Eipä tosin kundiakaan tarvinnut paljon houkutella päiväunille. Neljän tunnin nokoset meni kevyesti ja illalla nukkumaan puoli kasi. Ensimmäinen yö meni vielä väsymystä pois nukkuessa mutta seuraavina parina yönä kundi aloitti ravaamisen meidän ja oman sängyn välillä. Äidin keskimääräiset unet siis kolme tuntia yössä, kahdessa osassa... Mutta parempihan se näin päin on; ajatelkaapa niitä raukkoja jotka lännestä lentävät meille tänne lomalle, mitenkähän paljon lomasta heillä menee jetlagissa haahuiluun...

zzz

O my, tein kerrankin vähän etukäteissuunnittelua blogin tulevista kirjoituksista ja näyttää siltä että ainakin neljä postausta olisi vielä tulossa aiheesta ihmeellinen (Pohjois-)Amerikka. Stay tuned!