Joko kävit Göstassa?

Kun bussipysäkillä tai Hesarin kannessa lukee statement "Miljoonien museohanke meni metsään", ei voi olla tsekkaamatta mitä tällä mainoksella halutaan sanoa. Ja kun lukee useamman tätä miljoonia maksanutta museota ylistävää artikkelia, ei kesälomareissulla voi kuin kääntää nokka kohti Keski-Suomea ja Mänttä-Vilppulaa.

Joku Mäntässä on todella osannut pelata euronsa oikein. Serlachius-museo Göstan laajennusosa on jokaikisen senttinsä arvoinen. Ja jokaikinen sentti on kustannettu museoita ylläpitävän säätiön kassasta.

Tässä vaiheessa tietenkin lukija alkaa miettiä että mahtaa paikassa olla kallis pääsymaksu. Väärin. Aikuisen lippu kustantaa 8 euroa, alle 18-vuotiaat pääsevät sisään veloituksetta. Lipun hintaan kuuluu pääsy niin Göstaan kuin Mäntän keskustassa sijaitsevaan G.A. Serlachius-yhtiön entiseen pääkonttoriin eli Gustaf-museoon. Museoiden runsas tarjonta saattaa uuvuttaa, siksipä lipulla pääsee toiseen museoon vielä seuraavana päivänä.

Me menimme ensin Göstaan. Jo museon parkkipaikalle ajaessamme tiesin, että täällä tullaan viettämään helposti koko päivä. Museon englantilaistyyppinen kartanopuutarha veistospuistoineen, saarineen ja kahvitupineen houkuttelevat huilaamaan helteestä ja museon vilinästä. Tietysti ohjelmassa oli myös lounas paviljongin uudessa, Pekka Terävän ja Harry Tikkasen kipparoimassa ravintolassa.

Saavuimme museoon sopivasti kun laajennusosasta kertova museo-oppaan alustus alkoi joten saimme heti lyhyen oppitunnin museorakennuksesta ja museon toiminnasta. Alustuksen jälkeen suuntasimme syömään ja onneksemme saimme heti pöydän. Kesäkiireiden aikaan ravintola oli nimittäin niin suosittu että osa museossa vierailleista tutuistamme eivät olleet päässeet vierailunsa aikana syömään ravintolan ollessa täyteenbuukattu.

No sitten jo viimein pääsimme itse asiaan eli näyttelyitä kiertämään. Riiko Sakkisen Museum of No Art MuNA (yllä) ei olisi auennut ilman vierailun alussa kuulemaamme alustusta. Ja mitä tarkemmin teokseen tutustui, sitä enemmän Sakkisen näkemys museoinsituution vallasta avautui.

MuNAsta suuntasimme Superpop! -näyttelyyn joka esitteli sekä tuttuja että vähemmän tuttuja suomalaisia ja ulkomaisia pop-taideteoksia Andy Warholilta Jani Leinoseen. Yleensä meidän perheessä se olen minä joka syynää jokaisen teoksen läpikotaisin miehen juostessa näyttelyn läpi pikapikaa, mutta nyt mieskin innostui jopa niin että kuvasi teoksia enemmän kuin meikäläinen. Alla muutama otos.

Jani Leinosen mikä-lie-hiiri

Andy ja äijä

Onnistunut kesädieetti

Paviljongissa pääsi sulavasti liikkumaan rattaiden kanssa mutta kartanon puolella esteettömästi pääsi kiertämään vain rakennuksen pohjakerroksessa. Tai yläkertaan olisi toki päässyt hissillä, mutta sepä oli niin pikkuruinen että meidän rotjakkeet eivät sinne mahtuneet. Siis pienempi hissi kuin Brysselin kämpässämme tammikuussa! Isä ja poika suuntasivat sitten puutarhaan hankkimaan päikkäriväsymystä ja äiti pääsi kiertämään mielettömän kekseliään 'Malli ja hullu kuvailija' -näyttelyn kaikessa rauhassa. 

Näyttelyiden jälkeen kiertelimme vielä melkein neljäkymmentä vuotta siltaa kartanon mailta odottanutta Taavetinsaarta kundin simahdettua päikkäreille rattaisiin. Saarestakin löytyi taidetta Mäntän kuvataideviikkojen jäljiltä.

Ihme kyllä suoritimme Göstä-elämyksen sen verran napakalla aikataululla että ehdimme myöhään iltapäivällä vielä kirkonkylälle Gustaf-museoon. Mutta siitäpä lisää seuraavassa postauksessa.

Yö majakkasaarella

Mitäpä olisi kesäloma ilman ulkomaanmatkaa...? No täydellinen! Yön yli -reissulla Kylmäpihlajan majakkasaarelle pääsi kyllä niin lähelle Kreikan saariston tunnelmaa että lähes unohti olevansa kotimaan kamaralla, Rauman ulkosaaristossa.

Olin haaveillut yöstä Kylmäpihlajassa jo muutaman vuoden. Itse asiassa haaveissani matkustimme saarelle miehen kanssa hääpäivää viettämään syysmyrskyjen aikaan ankaran tuulen tuivertaessa ja meren möyrytessä. Vähän kuin Myrskyluodon Maija -meiningeissä. Todellisuudessa vietimme saarella kesän siihen asti lämpimimpää päivää peilityynen meren sylissä taaperon kera. Eikä saarelle paljon asiaa syksyllä olekaan, majakkahotelli kun on avoinna yksittäisille asiakkaille vain kesä-elokuussa.

Kylmäpihlajan saarelle pääsee saaristoveneellä Poroholman leirintäalueelta (tosi miellyttävän oloinen leirintäalue muuten). Rauman Saaristokuljetus kuskaa vierailijoita Kylmäpihlajaan kaksi-kolme kertaa päivässä. Varasimme liput etukäteen, mikä näytti olevan sangen fiksua sillä paatti oli täynnä mennen tullen. Auto jäi (maksuttomaan) parkkiin leirintäalueelle. Rattaita emme raahanneet saareen, pakaaseja senkin edestä. Näytti saarelle joku perhe rattaatkin tuoneen, mutta saari on niin pieni että sen kävelisi päästä päähän muutamissa minuuteissa. Meillä oli kantorinkka mukana, ja se osoittautuikin tarpeelliseksi laivalla kun kundi istui rinkassa kannella eikä tarvinnut pelätä milloin se molskahtaa sylistä mereen.

Yövyimme edullisimmassa huoneessa ja kitsastelimme vielä jättämällä lastensängyn varaamatta. Huone oli kuitenkin mukavankokoinen ja pienen uudelleenjärjestelyn myötä saimme kahdesta erillisestä sängystä ja pienestä sohvasta rakennettua (lähes) tarpeeksi suuren nukkumapaikan koko kolmihenkiselle perheellemme.Majakassa ei ole ainuttakaan huonetta jossa olisi vessa tai suihku, vaan ne sijaitsevat käytävällä muutamissa kerroksissa. Kertaakaan emme kuitenkaan joutuneet liiemmin jonottamaan vessaan tai suihkuun.Perheen miehet kävivät myös miestenvuorolla löylyttelemässä.

Majakassa on piskuinen ravintola joka panostaa lähi- ja luomuruokaan. Erinomaista toast skagenia saaristolaisleivällä ja päivän kalana siikaa, nam! Ja tietysti burgeri isälle. Majakka on kokonaisuudessaan anniskelualuetta, myös huoneet, joten illalliselle tilatun viinipullon saattoi ottaa mukaansa terassille ja huoneeseen. Ravintolasta ei löytynyt viinicooleria valkkarille, mutta eipä pullon tuhoamisessa lopen kauan mennyt sen jälkeen kun kundi oli saatu tainnutettua sänkyyn.

Hintsusti harmitti että oltiin pihistelty vauvansängystä; tokan kerroksen huoneesta olisi nimittäin ollut täydellinen kuuloyhteys alakerran terassille jossa olisi ollut leppoisaa juoda viiniä ja katsella auringonlaskua. Laidattomaan sänkyyn en uskaltanut poikaa päineen jättää. Mutta toki nokkelina keksimme raahata sohvan (joka ei silloin vielä ollut majoituskäytössä) ikkunan eteen ja ikkuna sepposen selälleen niin johan kelpasi tuijotella merelle. Poika totta kai nukkui pihaustakaan päästämättä ja yhtään pyöriskelemättä. Vähän myös kateellisena katsoimme sitä pariskuntaa jonka lapset nukkuivat ylemmissä kerroksissa vanhempien nautiskellessa viinistä ja maisemasta alakerran terassilla itkuhälyttimellä varustautuneina...

Aamiaisen jälkeen meillä oli mukavasti aikaa kiivetä majakan huipulle ja käyskennellä kallioilla. Saarella on jättiläismäisellä terassilla varustettu pieni rantakahvila, vierasvenesatama ja kappeli, johon pääsee kurkistamaan opastetulla kierroksella joita saaren oppaat järjestävät ilmaiseksi aina saaristoveneen saapuessa.

Saarella kasvaa tyrniä, jota sisältää myös majakan oma suklaa. Parasta mitä tyrnistä voi saada! Herkuttelimme myös ahomansikoilla, joita kasvoi saarella siellä täällä. Aamupuuroa ja marjaherkkuja lukuunottamatta meillä oli pikku-kundille omat purkkiruoat mukana ja 2 desin hyla-maitotetroja. Vessan ja suihkujen hanavesi on juomakelpoista ja vettä meillä kuluikin litroittain niillä keleillä.

Vajaan 24 saarella viettämämme tunnin aikana emme tehneet mitään mainittavaa, paitsi tuijottelimme merta tunteja ja söimme erinomaisen hyvin. Silti tuntui että paluu mantereelle tuli liian pian. Täydellinen irtiotto loma-arjesta siis!