Stadin snadit SnadiStadissa

Minulla on pari läheistä kollegaa myös äitiyslomalla joten tuumasimme että olisi kiva käydä porukalla tutustumassa johonkin lastenkohteeseen stadissa. Paikaksi valikoitui meille kaikille vielä valloittamaton hupipuisto SnadiStadi, jota sattui myös randomisti erään ravintolan tarjoilija suosittelemaan samalla viikolla. Odotukset olivat siis korkealla.

Olimme paikalla heti kympiltä kun hupipuiston ovet aukesivat. Se olikin hyvä juttu, sillä leikkijöitä oli aamulla huomattavasti vähemmän kuin jo lounaan jälkeen ja porukkamme kevätvauvatkin saivat rauhassa polskia pienten pallomeressä. Porukan lasten ikäjakauma oli neljästä puoleen vuoteen mutta isommatkin lapset viihtyivät hyvin 0-4-vuotiaille varatulla alueella jossa pääsi myös pomppimaan trampoliinilla, ajelemaan potkumopolla ja rakentamaan jättikokoisilla pehmopalikoilla. Oma pikku kundini tajusi heti homman nimen kun käänsin selkäni liian pitkäksi aikaa kännykkäkuvien näpsimispuuhissa ja sukelsi oma-aloitteisesti ryömintäputkeen mutsia piiloon. Ihan sekunnin ajan siinä sitten olin varma että nyt se on karannut. Aidatulta alueelta. Ryömimällä.

Isompien kanssa kävin itse testaamassa myös vanhemmille lapsille tarkoitettua isoa seikkailupuistoa. Kiipeäminen, ryömiminen, tasapainoilu ja väistely muistuttelivat surkeiden vatsalihasteni olemassaolosta eli treenistä se temuaminen käy myös aikuisille.

Söimme lounaaksi SnadiStadin omassa ravintolassa lihapullia ja nugetteja, club sandwicheja sekä angnus burgerit, joista burgereita voi kyllä hyvin suositella peruspikaruokaa välttelevillekin. Miinusta meidän porukka antoi kertakäyttöastioista sekä yhden roskiksen käytännöstä eli kaikki jätteet samaan pussiin. Mukavaa taasen oli se että ravintola-alueen pöytien vieressä on ruohomatolla päällystetty piknik-alue jolla vauvat saivat kölliä, leikkiä ja ryömiä sillä aikaa kun mammat ja siskot söivät pöydän ääressä. Piknik-alueen toisessa nurkassa oli myös liukamäet jonne isommat lapset pääsivät syötyään leikkimään äitien valvovan silmän alla.

Puiston hupialueelle ei paloturvallisuussyistä saa viedä lastenvaunuja joten monet äidit kantoivatkin pienimmäisiään kantorepussa. Alle yksivuotiaat muuten pääsevät puistoon ilmaiseksi kuten aikuisetkin joten kohde sopii myös budjettitietoisille vauvaperheille jos vaan vauva ei ole kovin arkaa sorttia.

Lapsirakas veljeni kuullessaan missä olemme päivän viettäneet, vertasi lasten seikkailupuistoja maanpäälliseen helvettiin. Kiva paikka se oikea helvettikin sitten varmaan.

Leijonalätkää

Ja laidat ryskyy! Kuva: Hs.fi , Jussi Nukari

Jotta lapsiraukastamme ei tulisi ihan taidehörhöä niin isänsä päätti viedä koko perheen lätkämatsiin. Eikä mihin tahansa matsiin vaan Suomi-Ruotsi -mittelöön Hartwall Areenalle.

Väkeä matsissa oli kuin pipoa ja onnittelimme itseämme valinnasta jättää rattaat kotiin ja lähteä liikkeelle kundi kantorepussa. Isä oli huolella valinnut meille paikat alakatsomosta mutta jotenkin katsonut lippujenostohetkellä kieroon ja paikat olivatkin jäähyaition takarivin sijaan aivan laidan vieressä siniviivan tuntumassa. Hui. Katsomoon lentävää kiekkoa en niinkään pelännyt siinä ekalla rivillä (ylemmillä riveillä se olisi varmaan todennäköisempää) vaan laitataklauksia joita Karalahdelta, Komarovilta ja muilta velikullilta saattoi odottaa.

Ja niinhän siinä kävi että Leksa ajettiin suihkuun jo ottelun ensimmäisessä erässä aivan meidän silmien alla. Yllätys kyllä pikku kundi ei yhtään pelännyt laitojen rytinää saatika isoja hurraa-huutoja, vaikka tärkeästi mukaan otetut kuulosuojaimet pysyivätkin päässä vain ensimmäisen minuutin ajan. Pahimman mökän aikaan yritin sitten laittaa edes omia käsiä lapsen korville ettei sukurasituksena periytyvä huonokuuloisuus alkaisi ihan vielä alle yksivuotiaana.

Alle kolmivuotiaat pääsevät peleihin ilmaiseksi ilman omaa istumapaikkaa ja näyttihän tässäkin pelissä olevan useampi pikku-katsoja sekä muitakin vauvoja. Lastenhoitopöytiä piti Areenalla oleman muutama, mutta me saimme kyllä aikamme etsiä ennen kuin bongasimme yhdistetyn inva-WC:n ja lastenhoitohuoneen. Kundin ruokailu sujui kylmää mössöä erätauolla omalla paikalla lusikoiden joten en tullut katsoneeksi olisiko jossain ruokakojulla ollut tarjolla syöttötuoleja. Ruoan lämmitys olisi kyllä varmasti onnistunut jonottelemisen jälkeen jollakin kojulla, mutta kundi on jo ihan tottunut viileisiin aterioihin retkimeiningillä.

En tiedä oliko kundista jännempää seurata tapahtumia kaukalossa vai nättejä tyttöjä ylemmillä riveillä, mutta tuli taas nähtyä että (meidän) lapsi viihtyy siellä missä vanhempansakin.

Hyvä Suomi!

Pimeä aine, glitter ja kosminen possu tekevät Talvisirkus Kosmoksen

Kuva Talvisirkus.fi , kuvaaja Riku Virtanen

Minulla oli ilo päästä katsomaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkusta jo näin kauden alussa. Iloinen olin myös siitä että sain seurakseni eskari-ikäisen kummilapseni isosiskoineen. Tehtiin kummilapsen äidin kanssa vaihtarit ja pikku kundi jäi hänelle hoitoon illaksi. Olisin niiiiin mielelläni aloittanut kundin sirkuskasvatusaivopesun jo tänä vuonna mutta kokemuksen perusteella arvelin, ettei esitys varsin vielä alle yksi vuotiaalle sovi. Pimeää, välkkyviä valoja, isoja ääniä... Vaikka vuosi sitten vatsassa sikiö oli aivan pähkinöinä Talvisirkuksen tunnelmasta.

Tämän vuotinen esitys on nimeltään Kosmos ja se tuo Kaapelitehtaan Pannuhalliin maailmankaikkeuden galakseineen ja alkeishiukkasineen. Esitys alkaa nykyhetkestä Veera-tytön ja enon lähtiessä matkaan ajassa taaksepäin kiehtovassa kosmoksessa. Huimien akrobatianumeroiden, jongleerauksen, saippuakuplien ja cyr-rengastemppujen kautta kuljetaan kohti alkuräjähdystä, maailmankaikkeuden luomishetkeä. Lavalla nähdään myös tontut ja possu, kosmisena tietysti.

Olen nähnyt Talvisirkuksen varmaan neljänä tai viitenä vuotena mutta joka kerta jokin uusi temppu salpaa hengityksen ja saa kädet hikoamaan pelkästä katselusta. Jos viime vuoden talvisirkus toi lavalle kireitä lihaksia ja sikspäkkejä (siis esiintyjäpoikien vatsalihakset, ei bissekeissejä) niin tänä vuonna sirkuksessa pääsee ihastelemaan kunnon äijäenergiaa. Nättejä kuitenkin olivat hame päällä. Ja glittertrikoissa.

Esityksen musiikki kulkee elektronisesta rockiin ja parasta siinä on, että säveltäjä-muusikko soittaa musiikin livenä joka esityksessä. Puvut kimaltavat glitteriä ja ledivaloja ja lähes 300 kilometriä vanhojen kotivideoiden VHS-nauhaa on saanut uuden elämän esityksen pimeänä aineena.

Seuralaiseni olivat innoissaan erityisesti vertikaalikangasnumeroista ja meitä kaikki viehätti ja huimasi pariakrobaattien temppuilu. Esityksen ikäsuositus on kolme vuotta ja esityksen ajan pitää turvallisuussyistä istua visusti paikoillaan. Pikku katsojille soveltuu siksi erityisen hyvin arkiaamujen ja iltapäivien tunnin mittaiset esitykset. Meidän eskarilainen jaksoi hyvin koko illan vaikka esitys loppuikin hänen nukkumaanmenoajan jälkeen. Seuraavan päivän leikit olivatkin sitten, ehkä arvaattekin - täynnä tanssia ja akrobatiaa.