tiistai 29. heinäkuuta 2014

Naantali ilman muumeja


On meinannut kaiken lomaseikkailun tuoksinassa unohtua blogipostaus Naantalista, tuosta lapsiperheiden luvatusta kaupungista joka itseään Suomen aurinkoisimpanakin mainostaa. Yövyimme siellä siis Ruisrockin aikaan kun Turku oli ihan täynnä.

Aurinkoa todella riitti visiittimme aikana, kuten viime aikoina toki koko Suomessa. Olipa ihanaa kun vuokraamassamme asunnossa, Villa Franckissa, oli ilmastointi! Muutenkin puutalon yläkerrassa sijaitseva erillisasunto oli lapsiperheelle sopiva, kun perusvarusteluun kuului potta, matkasänky ja portti portaiden ylläpäässä ja asunto sijaitsi kävelymatkan päässä leikkipuistosta.Tai no, Naantalissahan kaikki on kävelymatkan päässä.

Ensimmäisenä päivänä söimme lounasta vanhan kaupungin rannassa sijaitsevan Naantalin Kylpylän Rantaravintolan terassilla. Terassilla oli pieni leikkinurkkaus ja ravintolan sisältä löytyi vimpan päälle varusteltu lastenruoan lämmityspiste ruokailuvälineine ja syöttölappuineen kyniä ja väritysjuttuja unohtamatta. Monessa muussakin ravintolassa näytti olevan puuhanurkkaukset lapsille, yhdellä terassilla jopa pomppulinna. Ei siis ihme, että kaupungilla liikkui paljon lapsiperheitä, ajattelin, kun on näin hyvin otettu lapset huomioon joka paikassa. Meni todella hetki jos toinenkin ennen kuin muistin, että niin joo, muumien takiahan perheet täällä on...


Naantalissa panin merkille että terassikulttuuri oli sallivampaa kuin aika monessa muussa (suomalaisessa) kaupungissa jossa ollaan kundin kanssa erehdytty terassille. Yleensä tulee pahaa silmää jostain suunnasta vaikka kuinka toinen vanhempi stikkais cociksessa toisen juodessa sen yhden. Naantalissa jokaikisellä terdellä sen sijaan oli rattaat jos toisetkin ja molemmilla vanhemmilla nokan edessä bisse tai sidu (ja silti näyttivät osaavan olla vastuullisia vanhempia ja pitää huolta lapsistaan...). Eikä kukaan paheksunut, ei ääneen eikä puoliääneen selän takana. Virkistävää.


Vanha kaupungin varjoisat kujat, söpöt putiikit ja pittoreski vierassatama houkuttelevat päämäärättömään käveleskelyyn. Räps, räps, sanoi kamera taukoamatta. Kirkonmäen näkötornista sai vielä uuden vinkkelin kymmenesti kuvattuun Naantalinaukioon satamineen. Postikorttimaisemissa näytti presidenttiparikin nauttivan kiireettömästä lauantai-illasta...



Olimme etukäteen vitsailleet väittävämme kundille myöhemmin, että Muumimaailma on jo nähty, olimmehan Naantalissa pojan ollessa vuoden ikäinen. Naantalissa ja Turun saaristossa kuitenkin ajattelin vain, että tänne on päästävä uudestaan... Ja kun hirmuisesti olen kuullut kehuja sekä Muumimaailmasta että Väskin seikkailusaaresta, niin onhan ne mentävä ratsaamaan joskus tulevaisuudessa.

Niin tai näin, Naantalista on helppo todeta että se on mainio matkakohde lapsiperheille. Ja jos ajatus Muumimaailmasta saa vanhempien ihokarvat pystyyn niin voihan skidin viedä vanhan kaupungin muumikauppaan ja sanoa, että tässä se muumilandia nyt on!


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pikkukaupungin riemuja helteisessä heinäkuussa

Perheemme viettää joka kesä vähintään viikon Nivalassa, pikkuisessa kaupungissa Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla. Olinpa riemuissani kun paikallislehdestä luin mitä kaikkea uutta kivaa kaupungissa oli tarjota elämyshakuiselle lapsiperheelle. Vihdoinkin jotain blogattavaa!

Kotiseutumuseo Katvalassa käy nyt vilske kun puput, kanat, lehmät ja vuohet kavereineen ovat muuttaneet museon pihapiiriin heinäkuun ajaksi. Eläimet sopivat erinomaisesti museon yhteyteen ja näyttivät houkuttelevan paikalle ulkopaikkakuntalaisiakin. Meidän lisäksi siis. Supersöpö riippuvatsapossu oikein odotti rapsutuksia siinä missä lehmänpojat mittelivät voimiaan pikkukatsojien ihmetykseksi. Eläimiä enemmän pikku-kundia kiinnosti kuitenkin kaarnalaivat, joita pääsi uittamaan museon pihalla vedellä täytetyssä veneessä. Oli jo puoli matkassa veneeseen uimaan itsekin kun pappa ehti hätiin.
 

 

Tutustuimme myös museorakennuksiin, jotka ovat minulle tuttuja jo lapsuudesta, mutta ovat nyt saaneet buustia mm. uusista esineistä ja vanhojen esineiden uudelleenjärjestelystä. Päärakennuksen vintin puiset traktorien ja työkoneiden pienoismallit kiinnostivat perheen miesväkeä. Vintiltä löytyy myös hauska kokoelma vanhoja vaatteita lasten nutuista hääpukuun. Päärakennuksessa toimii heinäkuussa paikallisten nuorten pyörittämä kahvila ja lisäksi museolla on pieni puoti, josta voi ostaa mm. paikkakunnan historiasta kertovia kirjoja ja postikortteja.

Katvalasta suuntasimme Vesitornin kahvilaan, pittoreskiin ja kodikkaaseen vanhaan taloon vesitornin juurelle heinäkuun ajaksi perustetuun keitaaseen. Kahvilan kammareista löytyy monta söpöä soppea kiireettömään nautiskeluhetkeen ja pihamaalta koivujen katveesta lisää. Ystävällinen omistajapariskunta leipoo kaiken tarjottavan paikanpäällä; lasikupujen alta löytyi höyryävän tuoretta feta-pinaattipiirakkaa, monensorttisia pikkuleipiä sekä pullaa ja makeita piirakoita. Valinnanvaikeus! Onneksi meitä oli mukana monta herkuttelijaa niin voimme ottaa vähän joka laatua maisteltavaksi. Kahvilanpitäjät kertoivat, että jos kahvila menestyy hyvin niin he saattavat avata sen ensi kesänäkin. Nyt kaikki nivalaiset ja lähipaikkakuntalaiset joukolla asioimaan että saadaan kesäkahvila kaupunkiin ensi vuonnakin!



Kahvilassa vietetyn huilihetken jälkeen voi vielä suunnata keskustaan Lystipolulle jossa pääsee ihastelemaan paikallisten ITE-taiteilijoiden ympäristötaidetta Malisjoen varteen. Reitti kiertää joen rannoilla molemmin puolin kahden sillan välissä ja vaikka lenkki ei ole pitkä niin me saimme mummun ja pojan kanssa helposti puoli tuntia kulumaan teoksia ihmetellessä. Oivaltavia ja sympaattisia teoksia löytyi niin maasta, puusta kuin puistonpenkeiltä. Sympaattisin lienee perhepäivähoidossa lasten maalaamat kivet osuvasti nimetyssä teoksessa 'Tekemisen riemua' (alla ensimmäisenä). Lystipolun varrelta löytyy myös leikkikenttä ja rantalentopallokenttä. Biitsikenttiä löytyy keskusta-alueelta usempi ja Nivalassa on myös erinomainen, juuri kunnostettu frisbeegolf-rata.


  

Niin että nyt on kuulkaas pikkukaupungin heinäkuussa niin mukavaa tekemistä tarjolla, että kannattaa tulla käymään kauempaakin!


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Rok rok!

Perjantai-iltapäivän helteessä, kymmenien metrien jonon kiemurrellessa edessämme ja ihmiset niin kännissä etteivät meinanneet tolpillaan pysyä, iski epäilys maximus; jumankauta, ihanko tosissaan me meinataan tuoda taapero rock-festareille???
 
Festarikaverit
No, onneksi olimme miehen kanssa liikkeellä tuolloin perjantaina kahdestaan. Tai siis loppuunmyydyssä Ruisrockista ei voi sanoa 'kahdestaan' mutta siis ilman pikku-kundia. Edelliset festarikokemuksemme olivat Ruissalosta kymmenen vuoden takaa ja ehkä aika oli kullannut muistot. Muistoissamme nimittäin päälavan edustalla vuosia sitten perheet chillailivat piknikmeiningeissä ja lapset pulahtivat välillä uimaan rantaveteen kun hiekkaleikkeihin kyllästyivät. Nyt joka puolella oli roskaa, roskaa ja roskaa, lavojen edustat pöllyävää hiekkaa, joka paikkaan pitkät jonot ja (muut) aikuiset konttauskunnossa. Hirvitti, sillä sunnuntaina oli tarkoitus tulla uudestaan skidin kanssa. Ekaa ja vikaa kertaa, that's for sure.

Ennen sunnuntaita taisimme miehen kanssa molemmat käydä sisäistä dialogia itsemme kanssa. Yritin vakuutella itselleni että kun esiintyjäkaartissa on mm. Robin niin paikalla lienee paljon enemmän lapsiperheitä kun yleisenä rymypäivänä perjantaina. Ja sunnuntaina jengi ei voi vetää pahoja övereitä kun on maanantaina töihin meno. Ja että viedäänhän lapsia etelään aurinkolomille, että ei meidän pikkuraukka voi siellä rannalla ihan karrelle palaa 50 aurinkorasvassaan. Tämän todistelun päätteeksi sunnuntaina sitten pakattiin matkaan aurinkorasvat ja pilttipurkit sekä paljon juomista ja lähdettiin toisiamme psyykaten kohti Turkua majapaikastamme Naantalista.

Ruissalossa ei noin vain ajellakaan festarialueen portille autolla. Lähimmäksi pääsee pyörällä, muut saavat tarpoa hyvän matkaa jalkapelillä. Keskustasta parin kilometrin päähän pääportista pääsee kaupunginliikenteen bussilla sekä festaribussilla. Perjantain ruuhkista ja kuumuudesta oppineina päätimme kundin kanssa yrittää onneamme jättämällä auton Turku-areenan maksulliseen festariparkkiin josta myös kulki festaribussit nonstoppina Ruisssaloon. Se olikin hyvä valinta kun perjantain reilun tunnin matka-ajan sijaan olimme bussiparkissa 7 minuuttia Turku-areenalta lähdön jälkeen. Kävelymatka bussipysäkiltä tuntui nyt lyhyemmältä kuin perjantaina. Ja kun vielä samassa bussissa matkusti toinenkin vauvaperhe, niin kummasti alkoi omantunnon ääni muuttua armollisemmaksi;  on niitä muitakin hulluja eikä me ehkä ollaakaan maailman vastuuttomimmat vanhemmat...

SMG yeah!
Festarialueelle ei saanut turvallisuussyistä viedä lastenvaunuja. Olin tätä onneksi älynnyt kysyä jo aiemmin sähköpostitse ja siksi varauduimme reissuun kantorinkalla. Muutama perhe pyrki porteista rattaiden kanssa mutta tulivat käännytetyksi turvatarkastuksessa saaden ohjeistuksen jättää vaunut maksulliseen narikkaan porttien viereen.

Alueelle sai viedä korkkaamattomia vesi- ja virvoitusjuomapulloja ja lisäksi tyhjän muovipullon vesipisteellä täyttämistä varten. Eli lähtökohtaisesti melko paljon löysemmät rajoitukset kuin vaikka Porin Jazzeilla, jonne alunperin ei meinattu sallia edes korvikemaitoja tetroissa. Turvatarkastuksessa vartija vain vilkaisi reppuuni, kun sanoin että siellä on kivennäisvettä ja vauvanruokaa, eikä alkanut tonkia sen kummemmin. Perjantaina sen sijaan oli imettävä kaverini joutunut aikamoiseen syyniin rintapumpun takia kun 18-kesäinen poika ei ollut millään uskonut pumpun käyttötarkoitusta... No onhan se kyllä melko epäilyttävän näköinen peli!

Festarialue oli nyt paljon siistimpi kuin perjantaina ja väkeä selvästi vähemmän. Leppoisa festarifiilis alkoi vihdoin tarttua meihinkin ja löysimme heti mukavan varjopaikan tarpeeksi kaukana lavasta niin että soundi ei särkenyt korvia mutta lavan viereisiltä screeneiltä pystyi seuraamaan itse lavan tapahtumia ja Jukka Poikaa. Vastoin ennakko-odotuksia kundi myös suostui pitämään kuulosuojaimia mukisematta lähes koko päivän, leikkimään huovalla tai sen välittömässä läheisyydessä eikä yrittänyt kuin kerran tunkea tupakantumpin suuhunsa. Synninpäästö vanhemmille.

Seurasimme keikkoja "niittylavalla" keskellä savipeltoa sekä meren rannassa "rantalavalla" ja molemmilla paikoilla onnistuimme löytämään mukavan varjoisan spotin johon kuului hyvin mutta näkyvyydestä joutui vähän tinkimään. Vaipanvaihto sujui samassa paikassa kosteusliinojen avulla, eikä vieruskaverit panneet yhtään pahakseen pientä käärmenäyttelyä kun heiltä etukäteen kysyimme sopiiko siinä vieressä suorittaa vaipanvaihto-operaatio.

Välipalahetki
Mukana meillä oli pilttipurkeissa lounas, välipala ja illallinen kundille sekä tetrapuuroa iltapalalle. Vesipisteitä oli alueella useita joten sekä vanhempien että kundin nestetasapaino pysyi hyvin hallinnassa. Vanhemmat sai herkutella metrilakulla ja Liesikiesin hampurilaisaterioilla jo sillä perusteella että omien eväiden kantaminen alueelle lapsen ruokien lisäksi olisi ollut liian työlästä.

Lähdimme suuntaamaan Naantalia ja majapaikkaa kohti kundin iltapuuron jälkeen kun Suede lopetti keikkansa. Rokkikukko nukahti automatkan aikana eikä kunnolla herännyt edes perillä vaipanvaihdon ja yökkärien pukemisen aikana. Pyhästi suunniteltu päästä varpaisiin -suihku jäi siis ottamatta mutta hei, ei sitä ennenkään festariviikonlopun aikana suihkussa ruukattu käydä!

 Ensi vuoden festarikalenteri on jo syynissä.