Lisää fiilistelyä meren takana: Skansenin joulu

Hei, pahoitteluni kaikille teille jotka ette ole jouluihmisiä tai diggaile joulun kaupallisuutta ja joulutapahtumia. Nyt on nimittäin niin että edellisen postauksen lisäksi tämäkin kirjoitus on joulumarkkinoista. Ja pahoittelut teillekin, jotka dissaatte kännykkäkuvia. Kerrottakoon että edellisenä iltapäivänä meidän perheessä käytiin seuraavanlainen lyhyt ja ytimekäs keskustelu:

- Pitää muistaa laittaa kamera yöksi laturiin. Muistuta mua sitte.
- Joo joo.

No, arvaatte että muistettiinko.

Mutta asiaan:
 
Tukholman Skansenilla on vietetty joulumarkkinoita jo yli 110 vuotta ja olenkin jo pitkään halunnut päästä ne kokemaan. Nyt meillä oli mahdollisuus päästä piipahtamaan Tukholmassa juuri joulun alla joten käynti Skansen oli yhtä pakollinen kuin sukulaisten tapaaminen samalla reissulla. Onneksi molemmat olivat mieluisia!

Olimme valmistautuneet väentungokseen mutta silti jonojen pituus Skansenin portilla yllätti. Joka ikinen kassa käytössä ja silti kymmenien metrien jono. Ei tuntunut 140 kruunun pääsymaksu (aikuisilta, lapset 6v. ylöspäin 60 kr, sitä nuoremmat ilmainen) juurikaan karkoittavan kävijöitä. Meilläkin onneksi oli mukana hyvä haltijakummi ilmaislippuineen...

 

Skansenissa on paljon samaa kuin meidän omassa ulkoilmamuseossa Seurasaaressa, mutta Ruotsin versiosta löytyy myös ripaus Suomenlinnaa ja Korkeasaarta lauttamatkoineen ja eläinpuistoineen. Tokikin Skansenin tuotteistus on ihan eritasolla kuin meillä, mutta se onkin maailman vanhin ulkoilmamuseo ja siten ehtinyt jo tovin kehittyä kävijäystävällisyydessään.

Skansenin joulun aikaan kuuluu elävää musiikkia sekä joululahjoja ja käsitöitä myyviä puoteja varsinaisten markkinakojujen lisäksi. Ulkoilmamuseon vanhoissa rakennuksissa olisi ollut näytillä myös perinteisiä ruotsalaisia joulupöytäkattauksia herkkuineen eri puolilta maata mutta jonojen ja lastenvaunujen takia emme käyneet niitä katsomassa. Joulupöydät ovat esillä Skansenilla loppiaiseen asti, joten Tukholmassa välipäivinä vierailevat voivat niitä käydä ihmettelemässä jos joulun jälkeen vielä kykenee ruokaa ajattelemaan!

Jouluruoasta puheen ollen tuo yläkuvassa oleva possu oli ainoa eläin jota kävimme Skansenin eläinpuistossa katsomassa. En ehkä tuon jälkeen olisi halunnutkaan nähdä muita eläimiä... Pikku-kundi nukahti nimittäin juuri ennen kuin pääsimme ensimmäisille aitauksille asti. 

 

 

Kundi kun nukahti rattaisiin juuri ennen välipalaa niin emme testanneet Skansenin ravintola- tai kahvilatarjontaa lainkaan vaan nautimme vain glögit ja sahramipullat ulkoilmassa pienestä herkkukojusta. Samasta kojusta mukaan tarttui myös ruotsalaista sinappia joulupöytään maisteltavaksi. Se olikin meidän ainoa ostos koko joulumarkkinoilta vaikka kaikkea mahdollista joulusukista julmustiin, ruotsalaisten hassuun joulujuomaan, oli tarjolla. Oli kyllin mukava vain katsella käsityöläisten tarjontaa ja nuuhkia ruokakojuista tulevia tuoksuja.

Skansenille pääsee sutjakkaasti Djurgårdin lautalla Slussenin kulmilta. Lautta kuuluu julkisen liikenteen piiriin eli esim. 1 päivän matkailijalippu kelpaa siellä ja kertalipun voi ostaa lippuluukulta lauttaan mennessä.

Rattaiden kanssa oli helppo liikkua koko ulkoilmamuseon alueella ja vessat vaipanvaihtomahdollisuuksineen löytyi vaivatta. Enkunkielisestä FAQ-osiosta löytyy vielä lisävinkkejä lasten kanssa puistossa vieraileville.

Mukava reissu ja hieno käyntikohde, jonne täytyy varmasti lähivuosina päästä vielä uudelleen kesäaikaan ja eläimiä ihastelemaan. Silti rehellisesti voin sanoa että kyllä meillä Stadissa omat, ilmaiset joulutapahtumat pärjäävät erinomaisen hyvin vertailussa joulu-Skansenille.

Näiden tunnelmien myötä ihanaa joulun aikaa kaikille teille lukijoilleni perheineen!

Joulufiilistelyä Stadissa

Menneenä viikonloppuna ei ollut Helsingissä joulutapahtumista pulaa. Meillä käyntikohteiksi valikoitui kuitenkin ne perinteiset, joihin pitää joka vuosi päästä eli Tuomaan Markkinat ja Seurasaaren joulupolku.

Tuomaan markkinoita on nyt kehuttu ihan valtakunnan suurimmassa sanomalehdessä. Ilahduttavan paljon siellä on ollutkin väkeä myös viikolla kun olen päiväsaikaan ohi kävellyt. Suuntasimme Senaatintorille Lucianpäivän iltana, pari tuntia ennen Lucian kruunaamista Tuomiokirkossa joten osasin odottaa lapsiperheitä ja jonoja. Hyvin torille kuitenkin mahtui.

Kundi kun äkkäsi joulutorin sydämessä sijaitsevan karusellin autoineen, oli parasta liittyä nopeasti jonon päähän. Suloinen karuselli on ilmainen, joten jono oli sen mukainen mutta lyheni rivakasti. Loppuillan pitikin kiertää karuselli kaukaa, kun lapsi olisi sinne joka välissä tietysti halunnut uudestaan.

Shoppailun lomassa pystyi seuraamaan Luciajuhlaa livenä Tuomiokirkosta kun Senaatintorille oli nyt pystytetty screeni, huippua! Luciakulkuettakin kävimme ihastelemassa, vaikka kundia kyllä kiinnosti eniten kulkuetta saattaneet poliisiautot ja katujuna. Kulkueen jälkeen piipahdimme vielä markkinoilla hakemassa ihanat moikkauskinttaat joululahjaksi, mutten kerro kenelle! Ravintolakojujen tarjonta jäi meillä tällä kertaa testaamatta, mutta onneksi työkavereiden kanssa on tarkoitus piipahtaa sinne pikkujoulutunnelmaa hakemaan ensi viikolla.

Sunnuntai valkeni harmaana muttei yhtään niin tuulisena ja kylmänä kuin monena aiempana vuonna Joulupolun aikaan. Nappasimme mukaan kummitytön ja lounaseväät ja lähdimme ihmettelemään joulunkoristuksen saanutta kansanpuistoa.

Parasta joulupolulla on että kaikki tekeminen on lapsille ilmaista ja vapaaehtoiset mummit, vaarit, tontut ja metsäneläimet pitävät huolta että kaikki viihtyvät. Kävimme tietysti postittamassa joulukortin vanhanaikaisine joululeimoineen. Kuka mahtaakaan olla se onnellinen, joka kortin saa...? Se selviää parissa päivässä!

Tikkupullat ja riisipuuro jätimme väliin, sillä paistelimme omat lounashampurilaiset Juhlakentän grillipaikalla ja napostelimme metsäneläinten tarjoamia pipareita. Koristeltuja pipareita oli polun varrella myös näytillä. Vau, mitä figuureja!

Hauskinta kundin mielestä oli jonottaa hevoskärryjen kyytiin. Ja pahinta ikinä olla siellä kyydissä vaikka mieluusti hoppoti-koppoti -ratsastaa metsässä kaatuneiden ruunrunkojen päällä ja vaikka päivähoidossa hoitokaverilla.

Lukuisat kynttilät tuovat tunnelmaa pimenevään talvi-iltaan ja mekin sytytimme omat joulunrauhankynttilämme samaan aikaan kun Lucia vieraili Seurasaaressa. Nyt olisi päässyt Lucian kanssa kuvaankin, mutta kummitytöllä oli jo kiire ottamaan poskimaalaus...

Vadelmavenepakolaisina?

Syksyllä on päästävä viikonlopuksi meren ääreen. Okei, kotimme lähellä on meri, mutta tarkoitan irtiottoa kaupungista. Lähdimme Helsinkiä pakoon... Hankoon.

Nyt kun hotellihuoneessa tulee vietettyä kohtalaisen pitkä ilta, ja matkan tarkoitus oli myös juhlistaa hääpäivää, halusin panostaa mukavaan hotelliin. Voiton jopa romanttisista villoista vei hotelli Regatta, kodikas boutiquehotelli Lars Sonckin suunnittelemassa jugendtalossa. Ja kun tarjolla oli saunallisia huoneita niin yksi sellainen, kiitos!

Vuonna 2012 remontoitu hotelli oikein huokui luksusta ulko-ovelle johtavasta punaisesta matosta lähtien. Huone oli myös mukava, kutsuva sänky ja katto korkealla. Tuossa ylhäällä heti oven avauksen jälkeen otettu kuva että näette koko komeuden ennen kuin meidän kimpsut ja kampsut on levitetty ympäriinsä. Pikku kundikin arvosti näitä samoja elementtejä; miten olikaan mukavaa pomppia sängyllä ja kiljua suureen ääneen kun huone kaikui. Äiti ja isä eivät ehkä nauttineet soundeista yhtä paljon. Onneksi naapurin sviitti taisi olla tyhjä...

Ihan kivenheiton päässä hotellista on leikkikenttä ja kaunis hiekkaranta, jolta kävimme keräämässä pikkuruisia simpukoita hoitotätille askartelutarpeisiin. Hangossa täytyy tietenkin myös käydä bongailemassa rantakadun puuhuviloita sekä Hangon Casino. Pakollisiin aktiviteetteihin kuulunee myös Rakkauden polulla kävely ja mekin tungimme sinne rattainemme. Jälleen kerran kiiteltiin Emmaljungan isoja ilmakumipyöriä, ne kun kulkivat niin sileillä kalliolla kuin juurakoiden yli. Suosittelen silti kantovälinettä jos aiotte vauvan kanssa oikeasti kävellä Rakkauden polun päästä päähän.

Koska kundi on nyt siinä iässä että paikallaan hiljaa istuminen pidemmän aikaa (kuin sen mitä jaksaa työntää ruokaa naamaansa) on rangaistuksista suurin, oli valittava päivällispaikka sen mukaan että ruoka tulee pöytään nopeasti eikä maksa liikaa. Emme nimittäin halunneet mennä kundin kanssa paikkaan jossa pääruoat alkavat kakkosella ja perässä on toinen numero. Ei siksi että emme raskisi maksaa ruoasta niitä hintoja, vaan siksi että olisi kohtuutonta pilata muiden tyyriisti maksavien ruokailijoiden ilta huutavan lapsen kanssa. Päivällispaikaksi valikoituikin Bistro Nauti. Bistroksi itsensä luokittelee nykyään moni ravintola ja sanoisin, että Nauti ei ehkä vallan vastannut sitä mielikuvaa joka itselle tulee bistrohenkisestä paikasta. Mutta söpö ja kodikas paikka. Kelpasi istua takkatulen ääressä. Ruoat tulivat pöytää pikapikaa ja olimme alle tunnissa ulos ravintolasta. Ei siis välttämättä paikka johon mennä syömään pitkän kaavan kautta, mutta jos skidit tykkää ranskiksista ja hamppareista niin täällä niitä saa.

Illalla kundin nukkumaan saaminen oli vähän haastavaa sillä kundi keksi alkaa repiä teippejä jolla vauvansänky oli teipattu kokoon (!). No, istuskelimme henkeä pidätellen kylppärin puolella (kundi nukahtaa parhaiten yksin ollessaan ilman ylimääräisiä "ärsykkeitä") ja odotimme milloin uskaltaa mennä saunan puolelle löylynheittoon. Hotellin kylpytakkia siis ehti kerrankin käyttää koko illan!

Sunnuntai valkeni Hangossa aurinkoisena joten suuntasimme rantaan ja leikkipuistoon uudelleen heti aamiaisen jälkeen. Kundi taisi kesältä muistaa mitä rannalla tehdään...

Ennen kotiinlähtöä piipahdimme vielä matkamuisto-ostoksilla Kädentaitajien pop up -joulupuodissa Vuorikadulla. Sanoisin, että Hanko toimii hyvin myös off-season!

Isänpäivän perinteinen

Meidän perheen isänpäiväperinteeksi näyttää muodostuvan Suomi-Ruotsi -lätkämatsi Hartwall Arenalla. Pitihän iskä sinne viedä tänäkin vuonna.

Viime vuonna kundin ollessa vielä täysin sylivauva meni matsin seuraaminen tosi nappiin. Niistä kokemuksista voit lukea täältä. Nyt oli odotettavissa haasteellisempi iltapäivä, kundi kun ei ole liian rauhallinen tapaus.

Matsiin valmistuminen aloitettiin kotona syömällä normaalia kevyempi välipala. Pelistrategiana oli nimittäin ostaa paikallaolemista tarjoamalla lapselle pikku välipaloja aina hermostumishetkellä. Yleensä en katso hyvällä ruoalla ja herkuilla lahjomista, mutta nyt oli poikkeustilanne; hitsin kalliit liput ja isänpäivä kuitenkin.

Pakatessa meinasi iskeä paniikki; rusinat loppu! Onneksi kaapista löytyi kaura-puolukkamurorinkuloita jotka osoittautuivat hyvin kelvollisiksi rusinoiden korvikkeiksi (hitaampia syödä). Mukaan lähti myös pilttipurkkipäivällinen, leipää, vettä ja mehua nokkamukista. Hallilla turvatarkastuksessa kohdallemme onneksi sattui järjestysmiesäiti, joka antoi meidän livahtaa nesteinemme sisään. Yleensä pillimehut kuulemma sallitaan mutta juomapullot pitäisi tuoda tyhjinä. Ja omia ruokia ei saisi tuoda. Me nyt sitten sniikattiin niitäkin sisään, hups.

Kylläpä sitä on muuttunut mukavuudenhaluiseksi tai laiskaksi lapsen myötä. Menimme nimittäin paikalle omalla autolla ja jätimme auton parkkiin Arenan parkkihalliin. Ennen olisi menty julkisilla tai ainakin etsitty ilmainen parkkipaikka vaikka kilometrien päästä Arenasta. No, olihan se mukava jättää talvikamppeet autoon ja kävellä parkkihallista kymmenen metriä Arenan ovelle. Ennen matsia ja erätaukojen aikana nimittäin sitten sai kundin perässä juosta ihan tarpeeksi sisätiloissa.

Ja sitten istumaan katsomoon. Apua, en muistanutkaan kuinka ahtaasti penkkirivit on sijoitettu katsomoon. Jalat suussa tai edessä istuvan kaverin niskassa lähestulkoon saa tämmöiset amatsonit kuten minä siellä istua. Ja sitten siihen syliin vielä jatkuvasti venkoileva puolitoistavuotias. Oli muuten matsin jälkeen sellainen olo että olis itse ollut siellä jäällä pelaamassa!

Olin tietysti mokannut lippujen kanssa sen verran että paikkamme olivat keskellä riviä eikä suinkaan käytävän vieressä kuten olin kuvitellut. Onneksi käytäväpaikat ostaneet nuorisolaiset olivat hyvin ymmärtäväisiä ja suostuivat menemään meidän paikalle istumaan kun varoitin että me saatetaan kesken erän joutua lähtemään paikoiltamme. Ja mikä sattuma, että edessämme istui pikkupoika isänsä kanssa; siinä riitti pojilla puuhaa kun toisilleen irvistelivät ja höpöttelivät.

Kuten olin uumoillut, ei sylissä toimettomana istuminen kundia kuitenkaan kauan kiinnostunut, vaikka välillä intoutuikin huutamaan kanssakatsojien vanavedessä. Puolet joka erästä meni syömiseen tai juomiseen, lopun aikaa taputettiin, huudettiin ja kuolattiin cheerleadereita... Pari autoakin oli mukana, mutta pelkäsin että hermostumiskohtauksen aikana Porche lentää kaaressa jonkun takaraivoon tai jäälle, joten autoleikeistä luovuttiin hyvin nopsaa. Kertaakaan ei kuitenkaan tarvinnut poistua kesken erän, ihme kyllä. Päivälliset vetaistiin omilla paikoilla kylmänä pilttipurkista erätauolla (kiitos jääkoneiden ruokailu tapahtui erinomaisen siististi ja vaivattomasti) ja muuten taukojen aikana mentiin hallin käytävälle juoksemaan käsikädessä niin että kundi saa energioita purettua.

Meillä ei ollut nyt(-kään) vaunuja mukana, mutta vaunut kyllä saisi tapahtuman ajaksi parkkiin järjestysmiesten ohjeiden mukaan aulaan. Lisää vinkkejä Hartwall Areenan palveluista lapsiperheille löytyy hallin nettisivuilta usein kysytyistä kysymyksistä. Olipa muuten hauska huomata, että tänä vuonna matsiin oli tullut ihan pikkuisia vauvojakin, vielä pienempiä kuin meidän kundi oli viime vuonna. Ei siis olla ainoita hulluja vanhempia jotka eivät raaski luopua entisestä elämästään vauvan takia :)

Lentovarausviidakossa

Matkakuumetta. Pahemman kerran. Varattiin nimittäin matka Pohjois-Amerikkaan. Lähtöpäivä on vasta tammikuussa, mutta nyt jo polttelee alkaa tehdä matkaohjelmaa! New York ja Toronto ainakin, varmaan matkalla pitää pysähtyä Niagaralle, sitä ei kuulemma parane missata. Ja Pittsburgh houkuttaisi... Oisko antaa hyviä vinkkejä?

Tähän mennessä olemme varanneet lennot. New Yorkiin ja takaisin, oli halvinta lentää sinne. Seuraavaksi kai pitäisi alkaa miettiä hotellia. Ja millä siirrytään Kanadan puolelle ja millloin. Änäriä olen luvannut miehellä että pääsee katsomaan, mutta minkä jengin peliä... Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaan. Jota on siis pari viikkoa.

Vertailin hintoja eri hintavertailupalveluilla. Halvimmillaan lennot olisi irronnut neljällä ja puolella sadalla. Matkustusaika olisi ollut rapiat 16-18 tuntia. Otettiin suosiolla Finnairin suorat lennot, joilla pääsee perille JFK:lle vähän päälle kahdeksassa tunnissa. Onneksi Finnairilla oli juuri silloin(-kin) menossa joku kamppis, joten halvimpiin hintoihin verrattuna meidän liput tulivat maksamaan reilun satasen enemmän. Kundin matka maksoi 73€.

Olisimme halunneet varata pikku kundille oman paikan mutta se ei onnistunut nettivarauksen yhteydessä. Nääs kun skidi on alle kaksi vuotta, niin se on sylilapsi. Meillä oli varausta tehdessä tosi vaikea löytää tietoa miten paikan voisi sylilapselle varata, emmekä sillä hetkellä myöskään törmänneet tietoon että turvakaukalo tai turvaistuin on mahdollista ottaa lennolle mukaan. Yritin kysellä neuvoa Finnairin Facebook-sivuilla, he kun nettisivuillaan mainostivat vastaavansa kyselyihin siellä. No, kuukauden odottelun jälkeen googlailin turvaistuinasiaa ja löysinkin tietoa täältä. Miten voi olla että en näitä löytänyt varausta tehdessä??

Mutta siis selvä: kun haluaa varata turvaistuimelle paikan koneesta, on soitettava Finskin asiakaspalveluun. Hinnoista ei sivulla mitään mainita, mutta arvasin kyllä että turvaistuinta ei matkustamoon ilmaiseksi saa. Arvelin saavani maksettua turvaistuinpaikan lentopisteillä.

Oikein mukavaa palvelua sain puhelimitse. Turvaistuimeille olisi hyvin löytynyt paikka koneessa, hinta reilut 600 €. Jst. Ei riittänyt pisteet eikä matkabudjettikaan, joten nyt saa lapsi sitten istua sylissä koko kahdeksan tunnin ajan. Säästän teiltä kysymisen vaivan sekä 3,15€ + paikallisverkkomaksun ja kerron sen mikä ei tuolta Finnairin sivuilta käy ilmi; käytännössä jos haluaa varata sylilapselle oman istumapaikan, maksat sen hinnan millä halvimmillaan saisi paikan koneesta. Eli toisin sanoen aikuisen lipun verran. Turvakaukalon saisi viedä ilmaiseksi kyllä, mutta vain alle puolivuotiaalle, näin taisivat selittää puhelimessa.

Sylilapsella voi olla tavaraa mukana yhden matkalaukun (max 23 kg) verran (plus vaunut) mutta käsimatkatavaralaukkua ei erikseen saa ottaa, vaan lennon aikana tarvittavat tavarat pitää sulloa vanhempien laukkuihin. Oispa ollut vähän haasteellista pakata kaikki lelut, ruoat ja juomat (2x8 kg:n) käsimatkatavaroihin jos matkustusaika olisi ollu lähes vuorokauden.

Nyt kun taas tavailen noita lasten kanssa matkustamisen ohjeita, ymmärrä että sylilapsen turvaistuimen saisi kuitenkin ottaa mukaan lennolle ruumaan menevänä matkatavarana. Hitto kun en tajunnut tätä varmistaa puhelimessa. Täytynee taas käydä toivioretkellä FB:ssä asiaa kyselemässä, jos vaikka tällä kertaa saisi vastauksen. Olisi nimittäin huippua jos oman turvaistuimen kundille saisi mukaan niin ei tarvitsisi erikseen maksaa istuimesta autovuokraamolle kun aiomme reissussa varmasti autoilla. Vai onko jollakulla varmaa tietoa asiasta?

Ai niin, pitäisi ilmottaa jenkkiviranomaisille ensimmäisen yöpymispaikan osoite. Ja olihan kaikilla biotunnistepassit? Mitä asiakirjoja tarttee USA:n ja Kanadan rajan ylittämiseen? Huhhuijaa, paljon on vielä asioita selvitettävänä ja suunniteltavana ennen kuin reissuun päästään. Onneksi tässä on vielä aikaa ja joulukin tulossa. Toiskohan joulupukki lahjaksi vaikka Mondon New York -oppaan...?

Mukava päivä Malmilla

Kun kesää vielä riitti, teimme päiväreissun Malmille. Jep, luit oikein. Päiväreissu pohjoishelsinkiläiseen lähiöön oli paitsi hyvin suunniteltu myös niin houkuttava jo pelkkänä ajatuksena että saimme ex tempore mukaan myös enon tyttöystävän.

Aloitimme päivän Fallkullan kotieläintilalta. Se on Helsingin kaupungin ylläpitämä nuorisotila jossa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan maatilan töitä ja eläinten hoitoa. Eläimiä saavat muutkin tulla ihastelemaan ilman pääsymaksua ja karsinoista ja aitauksista löytyy niin possuja, kaneja, kanoja ja kukkoja kuin sarvipäitä lehmistä vuohiin. Ja lampaita ja poneja, ja...

Pikku kundin mielestä possut olivat ehkä hauskinta koko eläinkaartista, etenkin niiden röhkinän matkiminen. Näimme myös koppavia kukkoja ja isottelevia pikkukilejä.

Eläinten lisäksi Fallkullan alueella on pienoismaatila piharakennuksineen lasten maatilaleikkejä varten. Ja söpöäkin söpömpi aittakahvila joka on avoinna kesäkaudella.

Fallkulla jälkeen keksimme päiväohjelmasta poiketen piipahtaa Malmin lentokentälle, kun meistä kukaan ei koskaan ollut siellä käynyt. Ja voi miten hurmaava paikka se olikaan! Jostain syystä nuo 30-luvun (funkkis?)rakennukset miellyttävät mun silmää ja perheen miehet pääsivät ihastelemaan vanhan ajan lentokoneita terassikahvilasta ikkunapaikalta.

Malmilla pääsee myös nousemaan pienlentokoneen kyytiin. Siellä toimii useampi tilaus- ja yleisölennätyksiä tarjoava yritys. Vink vink, hyvin tienaavat äidit; isänpäivä on kohta!

Kahvittelujen lisäksi söimme päivän aikana omia eväitä joten sori, ei ravintolavinkkejä Malmille. Lentokentältä jatkoimme leikkipuisto Filpukseen. Helsinkiläisissä leikkipuistoissa tarjotaan kesäaikaan lapsille ruokaa kunhan vain tuo mukanaan omat astiansa, mutta tulimme puistoon sen verran myöhään että ruoka-aika oli jo siltä päivältä ohitse. Pääsimme kuitenkin sisätiloihin eväiden syöntiin ja vaipanvaihtoon. Puisto oli muutoinkin mukava, erittäin siisti ja leikkivälineissä kivaa vaihtelua kotipuiston tarjontaan nähden.

Päivän kruunasi uinti- ja jumppareissu vastikään remontoidussa UH & FIX Malmissa.

Malmilta löytyisi myös kulttuuritarjontaa Malmitalossa ja hautausmaaturismia kuuluisuuksien hautoja bongaten. Ihan kelpo kaupunginosa tehdä lähempää tuttavuutta, Eläköön lähi(ö)matkailu!

Paperip***eleen pääkonttorissa

He-hei, viimein saan aikaiseksi kirjoittaa vierailustamme Gustaf -museossa Mäntässä! Kävimme siellä siis jo aikapäivää sitten kesälomalla Gösta -vierailun perään.

Gustaf on G.A. Serlachius Osakeyhtiön upea funktionalistinen päärakennus Mäntän keskustassa. Jo museon ovella meitä oli vastassa mukava opas joka selosti rakennuksen tarjontaa ja vinkkasi miten siellä kannattaa toimia lasten ja rattaiden kanssa.

Aloitimme Gustafiin tutustumisen museon päänäyttelystä 'Paperiperkele'. Audio-opastus dramatisoi näyttelyn kuulokkeiden avulla. Näyttelytila on hämärä joten herkempiä lapsia ei välttämättä kannata sinne viedä vaikka opastuksen jännät ja väliin pelottavatkin äänet kuuluvat onneksi kuulokkeiden kautta. Opastus kertoo pitkiä tarinoita G.A. Serlauchiuksen elämästä ja elämäntyöstä Mäntässä mutta näyttelytilassa liikkumalla pääsee tarinassa hyppelemään kohtauksesta toiseen.

Tutustuimme myös 'Operaatio taidekaupunki' -näyttelyyn joka kertoo kuinka Mäntästä kasvoi taidekaupunki joka haki peräti Euroopan kulttuuripääkaupunki-statusta.

Gustafin parasta antia oli kuitenkin Apteekkarin kauppahuone, jossa pääsi tutustumaan vanhanajan apteekkiin. G.A. Serlachius nääs toimi ennen teollisuuspampuksi ryhtymistään apteekkarina, valokuvaajana ja kauppiaana jonka apteekista löytyi kaikkea lääkkeistä elintarvikkeisiin ja polttopuihin. Vanhan ajan apteekin antia pääsi näyttelyssä haistelemaan, tunnustelemaan ja tunnistamaan. Yksivuotiaamme ei toki niinkään perustanut itse lääkekasvien lääppimisestä tai tunnistamisesta vaan huvitti itseään vetelemällä apteekkarin vetolaatikoita auki, auki, auki... Pikkulapsen taivas - senhän tietävät kaikki vanhemmat! Myös Gustafin valokuvaajan ammattiin pääsi tutustumaan konkreettisesti; kauppahuoneen nurkassa oli iso rekki vanhanajan vaatteita lasten koossa ja ne päällä pääsi poseeraamaan vanhan ajan kameran eteen. Kamera otti ihan oikeita kuvia jotka sai vielä museoreissun päätteeksi mukaansa kassalta ilmatteeksi. Tuossa ylhäällä meidän kundin tyylinäyte.

Pääkonttorin arkkitehtuuri ja rekonsturoidut työhuoneet ovat viehättävä lisä näyttelytarjontaan. Museon aulassa kelpaa juoda pullakahvit ja ihastella Lennart Segerstrålen seinämaalauksia (yläkuvassa) upottavissa nojatuoleissa istuen. Ja museokaupasta löytää täälläkin hauskoja tuliaisia erittäin maltilliseen hintaan.

Vauvanhoitohuone / inva-WC oli varustettu vaipoin ja talkein, joten kylläpä kelpasi kakkavaipat vaihtaa puhtaisiin. Museolla voi myös lainata rattaita jos omat eivät sattuneet mukaan ja pienen vieraan jalat väsyvät.

Niille jotka ovat Mäntässä kesäaikaan vierailulla ajan kanssa voi vielä suositella tutustumista Mäntän kuvataideviikkojen tarjontaan. Pyöräilyintoiset voivat panttia vastaan lainata Serlachius-museoiden Jopoja ja huristella niillä kaupungin kulttuurikohteesta toiseen! Joko sinullekin alkaa valjeta miten Mäntällä oli aikanaan pokkaa hakea Kulttuuripääkaupungin titteliä?

Raumatisoitumista

Hupsista, lupasin edellisessä postauksessa kirjoittaa käynnistämme Gustaf -museossa Mäntässä mutta muistinkin, että Rauman reissu on Kylmäpihlajan majakkaa lukuunottamatta vielä hehkuttamatta. Eka siis Raumaa, seuraavalla kerralla Gustafia.

Saavumme Raumalle parahiksi lounasaikaan. Vanhassa kaupungissa pitää hetki kiertää kujia ja kortteleita että löytyy vapaata (ja ilmaista) parkkipaikkaa. Tarkkana pitääkin olla ettei lähde kiellettyyn ajosuuntaan, sen verran ovat kapoisia kujat ja liikkuminen autolla rajoitettu. Hyvä niin.

Olin ennakkoon vähän ahdistunut kun olin lukenut mitä kaikkea kivaa näkemistä ja tekemistä Raumalla oli. Onneksi vanha kaupunki osoittautuu melko kompaktiksi kooltaa ja lounaspaikan valinta ratkeaa kun Osteria da Filippon pizzat kirivät niukin naukin ohi kehutun ja kutsuvan ravintola Goton lounastarjonnan.

Filippo tarjoilee italialaisia klassikoita suloisessa suominostalgian ja kitschin sisustussekamelskassa. Ravintola ei ole millään tapaa esteetön vauvaperheitä ajatellen; kadulta sinne kiivetään ylös kapeita rappuja pitkin eikä vessan vaipanvaihtomahdollisuudet ole häävit, mutta kaikki vaiva saapua paikalle lapsen kanssa palkitaan. Syöttötuoleja löytyy toki ja tauluissa, värikkäissä muovieläimissä ja eripariastioissa riittää pienellä ihmeteltävää.

Turussa käsin valmistettu gelato houkuttaa pistäytyjiä kadulta, mutta loma-aikaankin ravintola on täynnä lounastajia, murteesta päätellen paikallisia mutta myös jokunen ulkopaikkakuntalainen. Pizzaa ja pastaa naamaan (nam) ja olemme valmiita tutustumaan Rauman vanhaan kaupunkiin.

Tämän vuoden aikana olemme ehtineet koluta jo muutaman puutalokaupunginosan eri paikkakunnilla mutta Rauma on niistä eniten elämässä kiinni. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä että vanhan kaupungin kortteleista löytyy toki täälläkin ihania pikkuputiikkeja ja kahviloita mutta myös ihan tavallisia kauppoja ja palveluita, joita arjessa tarvitaan. Tori kaupungin keskellä on samanaikaisesti moderni ja vanhanaikainen.

Kierrämme vanhan Rauman nähtävyydet kaupungin äänikarttaa kännykällä kuunnellen. Pistäydymme myös Vanhan raatihuoneen (kuvassa alla) matkailuneuvonnassa ja saamme perheille tarkoitetun alennuspassin  paperiversiona. Välipala nautitaan kirkon pihassa (kuva yllä ) ja loppuiltapäivä kuluu hauskoja vanhoja kylttejä ja sisäpihoja bongaillessa.

Pizzan ja jätskien päälle emme kykene enää päiväkahville mutta ostamme iltaherkuksi Kontion kahvilan kuuluja vaniljamunkkeja. Ainoa harmistus illalla niitä syödessä on että olen ostanut vain yhden munkin kummallekin (vanhemmalle, meillä herkut syödään visusti kun kundi on jo nukkumassa ettei tartte jakaa kolmeen osaan). Näitä herkullisia palleroita olisi mennyt kerralla enemmänkin!

Joko kävit Göstassa?

Kun bussipysäkillä tai Hesarin kannessa lukee statement "Miljoonien museohanke meni metsään", ei voi olla tsekkaamatta mitä tällä mainoksella halutaan sanoa. Ja kun lukee useamman tätä miljoonia maksanutta museota ylistävää artikkelia, ei kesälomareissulla voi kuin kääntää nokka kohti Keski-Suomea ja Mänttä-Vilppulaa.

Joku Mäntässä on todella osannut pelata euronsa oikein. Serlachius-museo Göstan laajennusosa on jokaikisen senttinsä arvoinen. Ja jokaikinen sentti on kustannettu museoita ylläpitävän säätiön kassasta.

Tässä vaiheessa tietenkin lukija alkaa miettiä että mahtaa paikassa olla kallis pääsymaksu. Väärin. Aikuisen lippu kustantaa 8 euroa, alle 18-vuotiaat pääsevät sisään veloituksetta. Lipun hintaan kuuluu pääsy niin Göstaan kuin Mäntän keskustassa sijaitsevaan G.A. Serlachius-yhtiön entiseen pääkonttoriin eli Gustaf-museoon. Museoiden runsas tarjonta saattaa uuvuttaa, siksipä lipulla pääsee toiseen museoon vielä seuraavana päivänä.

Me menimme ensin Göstaan. Jo museon parkkipaikalle ajaessamme tiesin, että täällä tullaan viettämään helposti koko päivä. Museon englantilaistyyppinen kartanopuutarha veistospuistoineen, saarineen ja kahvitupineen houkuttelevat huilaamaan helteestä ja museon vilinästä. Tietysti ohjelmassa oli myös lounas paviljongin uudessa, Pekka Terävän ja Harry Tikkasen kipparoimassa ravintolassa.

Saavuimme museoon sopivasti kun laajennusosasta kertova museo-oppaan alustus alkoi joten saimme heti lyhyen oppitunnin museorakennuksesta ja museon toiminnasta. Alustuksen jälkeen suuntasimme syömään ja onneksemme saimme heti pöydän. Kesäkiireiden aikaan ravintola oli nimittäin niin suosittu että osa museossa vierailleista tutuistamme eivät olleet päässeet vierailunsa aikana syömään ravintolan ollessa täyteenbuukattu.

No sitten jo viimein pääsimme itse asiaan eli näyttelyitä kiertämään. Riiko Sakkisen Museum of No Art MuNA (yllä) ei olisi auennut ilman vierailun alussa kuulemaamme alustusta. Ja mitä tarkemmin teokseen tutustui, sitä enemmän Sakkisen näkemys museoinsituution vallasta avautui.

MuNAsta suuntasimme Superpop! -näyttelyyn joka esitteli sekä tuttuja että vähemmän tuttuja suomalaisia ja ulkomaisia pop-taideteoksia Andy Warholilta Jani Leinoseen. Yleensä meidän perheessä se olen minä joka syynää jokaisen teoksen läpikotaisin miehen juostessa näyttelyn läpi pikapikaa, mutta nyt mieskin innostui jopa niin että kuvasi teoksia enemmän kuin meikäläinen. Alla muutama otos.

Jani Leinosen mikä-lie-hiiri

Andy ja äijä

Onnistunut kesädieetti

Paviljongissa pääsi sulavasti liikkumaan rattaiden kanssa mutta kartanon puolella esteettömästi pääsi kiertämään vain rakennuksen pohjakerroksessa. Tai yläkertaan olisi toki päässyt hissillä, mutta sepä oli niin pikkuruinen että meidän rotjakkeet eivät sinne mahtuneet. Siis pienempi hissi kuin Brysselin kämpässämme tammikuussa! Isä ja poika suuntasivat sitten puutarhaan hankkimaan päikkäriväsymystä ja äiti pääsi kiertämään mielettömän kekseliään 'Malli ja hullu kuvailija' -näyttelyn kaikessa rauhassa. 

Näyttelyiden jälkeen kiertelimme vielä melkein neljäkymmentä vuotta siltaa kartanon mailta odottanutta Taavetinsaarta kundin simahdettua päikkäreille rattaisiin. Saarestakin löytyi taidetta Mäntän kuvataideviikkojen jäljiltä.

Ihme kyllä suoritimme Göstä-elämyksen sen verran napakalla aikataululla että ehdimme myöhään iltapäivällä vielä kirkonkylälle Gustaf-museoon. Mutta siitäpä lisää seuraavassa postauksessa.