maanantai 9. joulukuuta 2013

Pikkukaverit päiväretkellä Fiskarsissa


Kovasti teki mieli lähteä Suomenlahden eteläpuolelle joulumieltä hakemaan ja Tallinnan joulutori katsastamaan. Joulukuiset risteilyhinnat kuitenkin pistivät nikottelemaan joten päätimme kaveriperheen kanssa tehdä päiväretken Fiskarsin ruukkialueelle. Itse olen käynyt siellä pari kertaa kesäaikaan joten oli jo aika päästä näkemään ruukki tunnelmallisessa jouluasussaan.


Helsingistä ajelee Fiskarsiin noin puolessa toista tunnissa. Bussi-juna -yhdistelmälläkin pääsee mutta oikeastaan vain arkena. Siispä pari autoa alle, rattaat takakontteihin ja menoksi. Ajomatkan aikana sateli hiljalleen lunta joten maisema ei olisi paljon enempää voinut perillä muistuttaa maalaisidylliä.

Perillä meitä odotti Makasiinin sympaattiset joulumyyjäiset käsitöineen, ekoherkkuineen sekä tuoreine korvapuusteineen. Maan Maut -lähiruokatapahtumasta löytyi isälle Rekolan panimon olutta joulupöytään sekä pikkukavereille Riihipuodin puurohiutaleita, nam.


Lounastimme riisipuuroa sekä lohisoppaa asianmukaisine tykötarpeineen Café Antiquessa. Meillä kävi hyvä tuuri kun löysimme täpötäyden kahvilan takahuoneesta pöydän jonka ääreen saimme sekä nukkuvan kundin vaunut että paikan ainoan syöttötuolin toiselle pikkuiselle. Kahvilan takaa löytyi myös hyvin asiallinen vessa hoitopöytineen.

Masut pullollaan ja tyhjin vaipoin oli sitten aika suunnata paikallisten käsityöläisten putiikkeihin joululahja ja -herkkuostoksille.



Vanhoja taloja, joissa paikallisten puodit sijaitsevat, ei tietystikään aikoinaan ole rakennettu esteettömyyttä silmälläpitäen joten kannattaa ottaa mukaan joko kantoliina tai tarpeeksi käsipareja vauvan kantamista varten. Liikkeet ovat tietysti myös täynnä uniikkia, helposti särkyvää taidetta, joten kovin suurilla hyökkäysvaunuilla niihin ei edes kannata yrittää.



Myös isommat lapset viihtyvät taatusti ruukkialueella. Leikkijöitä nimittäin odottaa paitsi Pikku Pässin veturi myös supervarusteltu leikkikenttä merirosvolaivoineen ja kiipeilyseinineen.


Joulun alusaikaan Fiskarsissa järjestetään ilmaisia opastettuja kävelykierroksia joiden kautta pääsee tutustumaan alueen historiaan ja nykypäivään. Meitä onnenpekkoja oli kuitenkin kierrättämässä ihan ikioma paikallisopas joka tietysti kertoi meille myös parhaat insider-vinkit ruukin kokemiseen. Jouluisen ruukin tarinoihin pääsevät muutkin tutustumaan itsenäisesti nappaamalla mukaansa alueen joulutarinoita -esitteen karttoineen esitetjakopisteestä joita löytyy useista puodeista.


Reissun jäljiltä kasseista löytyi tietysti suklaata, teetä, olutta, kynttilöitä... Lahjaksi ja itselle. Ja niin paljon ihanuuksia jäi vielä hankkimattakin, kun tyhmänä unohdin käydä pankkiautomaatilla ennen Fiskarsiin saapumista. Käsityöläisten puodeissa voi toki maksaa kortilla mutta markkinoille suuntaavien kannattaa varata käteistä mukaansa, ruukkikylässä ei nimittäin ole pankkiautomaattia laisinkaan.


Löysin myös uuden elämänohjeen jota aion seurata jatkossa kuuliaisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti