Kiitos ja nähdään!

Ystävät, hetkinen on vierähtänyt paitsi viimeisestä reissusta niin myös viimeisestä postauksesta. Vauvani on kasvanut ensin taaperoksia ja siitä leikki-ikäiseksi. Vauvan kanssa matkailu on siis taaksejäänyttä elämää. Lasten kanssa  matkustamisesta kirjoittaa moni; minä en aio. Siksi nyt on hyvä aika sanoa teille, lukijani, kiitos ja nähdään!

Matka jatkuu, kokemuksia ja elämyksiä tulee vastaan harva se päivä. Niitä jaan jatkossa Instagrammissa käyttäjänimellä skidimpi_maailma. Tervetuloa kurkistelemaan maailmaa meidän filtterin läpi!

Jään ja arkkitehtuurin Toronto

Jos New York ei sävähdyttänyt minua arkkitehtuurillaan, en tiedä mitä Toronton arkkitehtuurista pitäisi ajatella, mutta ainakin siitä jäi jotain sanottavaa.

Ylemmässä kuvassa on Toronton kaupungintalo. Paikanpäällä en osannut päättää onko se kamala vai upea, mutta jotakin kiehtovaa sen ulkomuodossa on. Kääntymällä 180 astetta on näkymä jälleen aivan eri (alempi kuva)...

Toronto kaupunkina on jännä sekoitus miljoonakaupungin keskustan pilvenpiirtäjiä ja lähiöiden pikkukaupunkitunnelmaa . Eri kaupunginosilla on Torontossa aivan eri luonne ja yleispiirteet. On portugalilaista, kiinalaista, italialaista, huonomaineista, arvostettua, yliopistoalueen uusvanhaa arkkitehtuuria... Mutta kaikkia kaupungiosia yhdistää se että nurkan takaa löytyy kaikki mitä ihminen tarvitsee kahviloista kauppoihin, eikä keskustaan tarvitse lähteä shoppaillakseen.

AGO Art Gallery of Ontario oli matkamme ensimmäinen ja ainoa taidemuseo. Olin jostain syystä kuvitellut että museo on modernin tai nykytaiteen taiteen museo mutta siellä olikin kaikenlaista taidetta 1600-luvun hollantilaisilta maalareilta aina inuiittien ja afrikkalaisen kulttuurin patsasarrteisiin. Pikku jätkä sai kovasti huomiota museon henkilökunnalta ja meidät jopa kädestä pitäen haettiin kokemaan museon lapsille tarkoitettu Kid's Gallery jossa saimme pienen briiffin taiteen kokemiseen lapsen silmin. Lapsi ei innostunut galleriasta ja sen suomista mahdollisuuksista ihan yhtä paljon kuin vanhempansa. Taisi vähän pelätä tuota kuvassakin näkyvää karvareuhkaa joka meistä ehdottomasti piti pukea kundin päälle poseerausta varten...

AGOn arkkitehtuuri oli vähintään yhtä mielenkiintoista kuin sen taidekokoelmat ja rakennus jo itsessään visiitin arvoinen. Rakennuksen uudisosat ovat Frank Gehryn suunnittelemia.  Tuossa alla näkyy huikaisevan valoisa Galleria Italia sekä inspiroivat Baroque Stairs -portaat.

Toinen, pakollinen museo Torontossa meille oli jokaisen lätkäfanin mekka,  Hockey Hall of Fame. Pelipaitoja, hanskoja, luistimia, mailoja, kuvia, joukkueverkkareita... Lätkäkamaa riitti vitriineissä! HHOF:ssä pääsi myös lämimään ja maalivahdiksi. Hitto että olikin taidot ruostunut sitten aktiivisten pelivuosieni... 

Museokäynti ja se että telkkarista näkyi joka ilta NHL-lätkää onneksi lievensivät sitä harmitusta, ettei raskittu käydä kattomassa änärilätkää livenä.

HHOFissa oli esillä myös paljon suomalaista jääkiekkohistoriaa. Jopa mimmilätkä oli saanut vitriinitilaa! Vierailun kruunasi ihka aidon _not_ Stanley Cup -maljan hipelöinti. Vaiko sittenkin tuo  stadin punaisen bongaaminen...

Toronton kolmas kohteemme oli päiväreissu Niagaran putouksille. Lunta, jäätä, vesihöyryä ja veden kuohut - kerrassaan lumoavaa!

Torontosta ajaa Niagaralle reilussa tunnissa ja bussikyydillä vajaassa kahdessa. Automatkan varrella voi myös bongailla Niagara-on-the-Lake -kylän idyllisiä taloja ja piipahtaa viinitiloilla. Kesällä alue on varmasti vielä idyllisempää, mutta vuodenaikaan sopivasti me päädyimme maistelemaan kanadalaisten ylpeyttä jääviiniä The Ice House Wineryssa. 

Jos koimmekin jäätä monessa muodossa muutoin niin maassa sitä emme nähneet. Kanadassa nimittäin kylvetään suolaa maahan niin paljon että maa on valkoisenaan siitä, ei jäästä tai lumesta. Ja kun jäätä sitten tulee taivaalta niin sitä tulee kerralla niin että oksat pois. Jäämyrskyn uhatessa koko kaupunki lakkaa toimimasta ja ihmisen pakenevat mökeilleen maalle, missä sähkökatkokset eivät haittaa elämistä ja ruokavarastot notkuvat säilykkeitä. Meilläkö muka Suomessa kova talvi...?

Pientä paniikkia turvatarkastuksissa

Toinen kohteemme Amerikan matkalla oli Toronto, jossa kävimme moikkaamassa pojan kummitätiä.Tutkiskelin pitkään eri vaihtoehtoja taittaa matka New Yorkin ja Toronton välillä mutta fiksuin ratkaisu oli lentäminen. Autonvuokraamisen unohdimme suosiolla sillä perillä Torontossa meillä oli ystävän auto turvaistuimineen kaikkineen käytössämme.

Lensimme Kanadaan ja takaisin Air Canadalla. Lentoyhtiö oli juuri paria kuukautta aiemmin ottanut käyttöön matkatavaramaksut ja netistä löytyikin hyvin erilaista tietoa siitä mitä matkatavaroita koneeseen saa viedä ilmaiseksi ja milloin ne pitää laittaa ruumaan maksullisena matkatavarana. Ensimmäisellä lennolla saimme laittaa toisen isoista rinkoista maksutta käsimatkatavarana koneeseen kun vähän järjestelimme tavaroita lähtöselvitysvirkailijan ohjeistuksen mukaan laukusta toiseen, mutta hassua kyllä laukku meni silti ruumaan matkatavarahihnaa pitkin suoraan lähtöselvityksestä eikä meidän tarvinnut ottaa sitä matkustamoon. Kuulemma sylilapsen laukku oli ilmainen, kai pienempi rinkka sitten laskettiin siksi vaikka meillä oli toki ihan oikeitakin käsimatkatavaroita pari kolme kassia. Toisesta rinkasta jouduimme parikymmentä dollaria maksamaan. Rattaatkin jännitti, kun lentoyhtiön sivuilla kerrottiin että pienet rattaa saa mukaan ilmaiseksi mutta isoista pitää maksaa. Onneksi saimme omamme mukaan maksutta. Paluulennolle saimme sitten kaikki laukut ja rattaat mukaan maksutta, Kuulemma sylilapsen laukku oli ilmainen ja siitä syystä emme joutuneet maksamaan laukuistamme mitään :DDD

Sekä Kanadan että USA puolelle siirtyessä turvatoimet tuntuivat paljon tiukemmilta kuin USAhan Suomesta saapuessa ja sieltä Suomeen palatessa. Tai ainakin niissä sekoiltiin enemmän kuin Eurooppaan lennettäessä. Meillä oli mukana aivan liioiteltu määrä lastenruokaa käsimatkatavaroissa Torontoon mennessä ja sieltä tullessa. Onneksi turvatarkastajat eivät puuttuneet ruoan määrään vaan siihen seikkaan että osaa tuotteista he eivät pystyneet tarkastamaan ja siksi tahtoivat tehdä meille ruumiintarkastuksen. Menimme miehen kanssa eri jonoihin turvatarkastusvirkailijan ohjaamana ja lapsen ruoat olivat minun laukussa mutta koska sillä hetkellä turvatarkastuksessa ei ollut yhtään naisvirkailijaa, ei ruumiintarkastusta ruokien takia voinut tehdä minulle vaan se tehtiin miehelle. Ei kovin loogista...

Mies sai valita tehdäänkö tarkastus siinä turvatarkastuspisteellä vai yksityisesti erillisessä huoneessa. Virkailijat korostivat kovin sitä yksityisen huoneen mahdollisuutta ja olivat muutenkin vähän vaivaantuneen oloisia (mutta kohteliaita), joten meillä meni vähän pasmat sekaisin ja luulimme että nyt se on housut kinttuun ja sillai... Mies vähän vihaisena tokaisi, että todellakin haluaa yksityishuoneen. Huojennus oli ollut melkoinen kun tarkastuksessa oli vain päällisin puolin taputeltu vartalo ylös-alas vaatteiden päältä ja sitten kovasti pahoiteltu että näin jouduttiin tekemään. Oli mieskin aika pahoillaan että ei ollut siinä jännityksessä ja matkastressissä ihan ymmärtänyt mitä virkailijat olivat tarkoittaneet kertoessaan ruumiintarkastuksen tekemisestä aiemmin.

Lentomatkalla tarjolla oli keksiä ja virvokkeita. Aika hyvin 1,5 h lennolla. Pikku-kundia viihdytti Postimies Paten Jessi-kissan spin-off "Guess with Jess". Toronton kentällä saimme vähän seikkailla terminaalien välillä jotta löysimme meitä hakemaan saapuneen kummitädin mutta löytämisessä auttoi kovasti lentokentän ilmainen wifi ja Facebookin Messengerin kautta hoidetut nettipuhelut.

Takaisin Jenkkeihin lentäessämme turvatarkastus sujui sutjakkaasti kun pääsimme jonon ohi "perhekaistalle". Kone oli kovasti myöhässä kun viimein pääsimme lastaamaan itseämme sisään ja siinä kohtaa sitten tulikin sen reissun yllätys. Boarding-kortissani olevaa kohtaa "turvatarkastettu" (lastenruokien takia) ei oltu kuitattu tehdyksi vaikka tarkastus minulle tehtiin. Lentoemännät joutuivat soittelemaan turvatarkastukseen ja sieltä tarkastusta tekemään elämää hitaammin laahustikin sama virkailija joka minut oli jo kerran tarkastanut. Muut matkustajat kyttäsivät aika epäluuloisina kun meitä siinä lähtöportilla alettiin tutkia. Kirsikkana kakussa virkailija huomasi unohtaneensa jonkun skannerin (jota oli jo pientä olkalaukkuani tarkastaessa aiemmin käyttänyt) turvatarkastukseen ja joutui vielä hakemaan sen. Porttihenkilökunta ei ollut asiasta kovin riemuissaan sillä meillä olisi ollut jo kiire lähteä pois seuraavien koneiden alta kun muutenkin oltiin myöhässä. Tässä vaiheessa mies ja lapsi passitettiin sitten koneeseen ja sain jäädä yksin odottelemaan. Taisi sekä minua että miestä jännittää, että päättävätkö pistää koneen lähtemään ja minut perään seuraavalla lennolla. Puoli elämää kestävän skannerinhakureissun jälkeen turvatarkastusvirkailija palasi ja teki sillä skannerillaan saman tarkastuksen siihen samaan olkalaukkuun kuin jo aiemmin. Oli ihan tosi siistiä tulla koneeseen viimeisenä matkustajana kuin kaikki muut istuivat jo paikoillaan lähtövalmiina ja myöhästymisestä hermoistuneina.

Näin jälkeenpäin kaikki tämä säätö ja siitä stressaaminen kyllä huvittaa, mutta matkajännityksen takia hetkellä kaikki tuntui tietysti sata kertaa pahemmalta. Millaisia kauhukokemuksia teillä on turvatarkastuksista, lasten kera tai ilman?

New York parilla kympillä

No niin, tuhlasit ison osan New Yorkin matkakassasi shoppailemalla. Mitenkä sitten koet kaupungin kun lompakosta löytyy enää yksi Andrew Jackson ja luottokortti on jo kuivumassa? Minäpä kerron.

Times Square ja Broadway (se tie, tsekkaa tästä tekstistä  kuva) lienevät niitä pakollisimpia tsekattavia New Yorkin lomalla. Ja ne pääsee kokemaan ilmaiseksi. Tosin varsinainen kokeminen jää melko passiivikseksi, me taisimme pääasiassa suu auki töllöttää sitä huumaavaa visuaalista ilotulitusta joka verkkokalvolle läsähti digitaalisten mainosnäyttöjen ja teatterikylttien värivalojen viidakossa. Ainakin itselleni tuli vähän hysteerinen olo Times Squarella ja me sentään kävimme siellä päivänvalossa. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos olisin mennyt sinne illalla... Broadway oli paljon hillitympi ja inhimillisempi perinteisine, digitalisoimattomine teatterimainoksineen.

Kaikki tietävät Central Parkin, Manhattanin vihreät keuhkot. Löysimme puiston eteläpäästä mukavan leikkipuiston keinuineen ja pääsimme myös seuraamaan paikallisten alakoululaisten liikuntatuntia. Amerikkalaista jalkapalloahan siellä treenattiin.

Kävimme Central Parkissa myös sen jälkeen kun kymmensenttinen lumikerros oli peittänyt koko kaupungin ja voi sitä riemua, mikä ihmiset valtasi lumessa temmeltäessään. Jo puiston laidalla kävellessä saattoi aistia aivan uudet vibat joita luminen puisto tarjosi. Vähän kuin lapsena ensi lumi mutta ehkä potenssiin viisi.

Central Parkista löytyy eläintarhakin. Mutta niin löytyy myös Brooklynista, ja pääsyliput ovat puolet edullisempia. Prospect Park Zoo on pienehkö (mutta parivuotiaalle kundillemme erittäin sopivan kokoinen) eläintarha jonka vetonaulana ovat isopandaan verrattuna hämmentävän erinäköinen pikkupanda ja merileijonat. Voi miten vekkuleita!

Onkohan kukaan matkailija koskaan käynyt New Yorkissa niin ettei olisi ensi visiitillään nähnyt Vapauden patsasta, ainakin vilaukselta? Tämän klassikon pääsisi kokemaan parilla kymmenellä dollarilla (ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi), mutta monet matkailijat valitsevat patsaan tarkastelun etäämpää ilmaisella Staten Island -lautalla.

Lauttamatka Battery Parkista Staten Islandille kestää vajaa puoli tuntia ja sen aikana ehtii hyvin ihailla ja valokuvata sekä Manhattanin siluettia että Vapauden patsasta (hyvällä objektiivilla saanee jopa parempia kuvia kuin jos menisi lähemmäs patsasta Liberty Islandille suuntaavilla risteilyillä).

Iso osa lauttamatkustajista palasi takaisin Manhattanille ensimmäisellä mahdollisella lautalla, mutta me päätimme tutustua saareen vähän paremmin. Bongasimme hullunkurisen parturiliikkeen ja hiustenleikkuun hinnalla saimme paitsi hyviä vinkkejä Staten Islandin kokemiseen myös ajankohtaiskatsauksen New Yorkin ja Amerikan nykytilaan ja politiikkaan.

Staten Islandin lastenmuseo sijaitsee puolen tunnin kävelymatkan, tai viiden minuutin bussimatkan, päässä lauttaterminaalista ja on ehdottomasti visiitin arvoinen. Kuuden dollarin pääsyhinnalla pääsimme ajelemaan paloautolla (piipaa-autolla)...

Keilaamaan, tutustumaan maailmaan löytöretkeilijän, viidakkoseikkailijan ja sukeltajan silmin, lumikenkäkävelylle ja huskyajelulle sekä rakentamaan talon perustuksia leikkikaivurilla... 

Ja ihmettelemään ällöjä eläviä(-kin) ötököitä, toukkia, hämähäkkejä ja käärmeitä pahimmillaan silmästä silmään (ei kuvassa :).

Eivätpä tienneet Staten Islandin lauttamatkustajat mitä menettivät kun kääntyivät paluulautalle Manhattanille saman tien astumatta jalallaan ulos terminaalista. Näköalapaikka rannassa, tämä maisema, ja vain meidän perhe sitä ihailemassa!

Brooklyn Bridge, se täytyi kulkea päästä päähän, Brooklynista ja Manhattanille. Kuvat varmaan kertovat miksi. Sillalle pääsee ilmaiseksi, ja siellä paikalliset pyöräilijät ja lenkkeilijät väistelevät turistilaumoja (kuten me) jotka tämän tästä pysähtelevät kuvaamaan maisemia ja itseään Manhattanin siluettia vasten.

9/11 Memorial on yksi New Yorkin uusimpia nähtävyyksiä. Me tyydyimme kurkkimaan Ground Zeron eli WTC-kaksoistornien paikalle rakennettuun vesiputoukseen emmekä menneet sisään itse museoon.

Jos osa klassikkonähtävyyksistä ei välttämättä aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja ihastuneita huokauksia, ylitti High Line sitten kaikki odotuksemme. Tämä hylätylle junaradalle tehty puisto kiemurtelee autoteiden yllä aivan asuinrakennusten nurkilla. Huikeaa!

Jos High Line oli elämys talvella, niin miten upea se mahtaa olla kaikessa vihreydessään ja kukkaloistossaan alkukesästä... Meatpacking Districtiltä alkavalle High Linelle suunnatessa kannattaa pistäytyä hakemassa retkieväät viereiseltä Chelsea Marketilta. Tosin ruokakojujen, kuppiloiden ja putiikkien valtaamasta entisestä teurastamo- ja leipomorakennuksesta ei hetkessä selviä ulos, jos yhtään diggaa hyvää ruokaa ja designtuotteita.

Nämä käyntikohteet tsekkaamalla olet köyhtynyt yhteensä 14 dollaria (yhden aikuisen pääsymaksut, kun julkisen liikenteen lippuja ei lasketa, eikä sitä verratonta parturikäyntiä, tai Chelsea Marketin herkkuja...). Melko edullista!

Budjettitietoiset törsäilijät New Yorkissa

Arvaatko mistä? Kyllä, China Townhan se on!

Miten paljon sinä tiedät New Yorkista pelkästään telkkaria ja leffoja katselemalla? Niin minäkin! 

Ennen matkaa olin ollut aikeissa hankkia New Yorkin oppaan, mutta viimeisenä viikonloppuna ennen matkaa havahduin siihen että eipä ollut tullut opasta haettua. Selasin sitten Mondoja viimeisen kolmen vuoden ajalta ja löysin useampia artikkeileita tuosta kaupunkimatkojen kestosuosikista. Ei muuta kuin kuvat kännykällä ja niin oli kasassa matkavinkki poikineen. Yhdessä artikkelissa oli jopa kasattu kohteita ja tekemistä joka ei maksa paljon tai on ilmaista. Myös budjettitietoinen, ihana ystäväni vinkkasi meille kivoja paikkoja ja edullista tekemistä kaupungissa.

Piipahdin Matkamessuilla New Yorkin osastolla ja sain sieltä läjän kaupungin karttoja sekä metrokartan. Yritin kysellä myös kuinka JFK:ltä pääsee kaupunkiin julkisilla ja yleensäkin vinkkejä metrolipuista. mutta eipä osannut messuosaston työntekijä minulle vastata. Eikä osannut ystävänikään, kokenut New Yorkin kävijä, vaan suosittelivat molemmat taksia. 

Kun sitten JFK:lle saavuttaessa pikku kundi oli ollut valveilla jo 14 tuntia yhteenkyytiin ja melko tokkurassa jo, päätimme vain hypätä taksiin. Siinä olisi ollut lentokentällä ensin etsittävänä kaupunkiin menevät bussit ja bussimatkan jälkeen suunnattava paikasta x vielä hotellille. Ja tämä tietysti pahimpaan ruuhka-aikaan... Taksissakin matka saman saaren sisällä kesti yli tunnin joten onnittelimme itseämme ettemme lähteneet seikkailemaan julkisilla vain säästääksemme muutaman kympin. Taksi ei ollut ihan hirmuisen halpa, vajaa 70 dollaria kun matkustimme isommalla autolla, johon isot rattaamme mahtuivat takakonttiin rinkkojen ja pakaasien kanssa. 

Heti ekana aamuna ostimme 7 päivän metrokortin, vaikka tiesimme että emme korttia käytä seitsemää päivää. Kortti maksoi 30 dollaria ja yksi dollari kortista, jotka muuten ovat uudelleen ladattavia eli niitä ei kannata heittää pois. Laskin, että kolme kertaa päivässä pitäisi ajaa metrolla, että kortti olisi kannattava. Kaikkina päivinä emme ajaneet sitä ideaalia kolmea kertaa mutta eipähän tarvinnut aina olla kaivelemassa senttejä ja dollareita kertalippuja varten. Pikku kundi matkusti ilmaiseksi.

Metrolaitureille siirrytään porttien läpi kuten miljoonakaupungeissa on tapana. Vaunuilla niistä ei pääse vaan aikuisen täytyy ensin leimata itsensä sisään portista ja sen jälkeen käyttää hätäuloskäynnin ovea lykätäkseen vaunut sisään. Ei kannata säikähtää, vaikka ovessa lukee että sen avaaminen aiheuttaa hälytyksen. Ei se aiheuta, jos siis olet ovilla joita käytetään esteettöminä poistumisteinä etkä ihan jonkin muun varauloskäynnin ovella! 

Metrolippuun todella kannattaa sijoittaa, sillä vaikka katsot kartasta, että joku paikka sijaitsee vain viiden korttelin päässä niin matkaa voi oikeasti olla tuhottomasti. Korttelit kun ovat New Yorkissa aika tavalla suurempia kuin meillä Suomessa. Luulimme kävelevämme helposti Central Parkista Times Squarelle mutta aikaa meni useampi tunti ja lounaallakin piti käydä matkan varrella. Aikaa saa tietysti kulumaan jo siihen, että katselee ympärilleen, pysähtyy vähän väliä ottamaan valokuvia ja pistäytyy kaikissa mielenkiintoisissa putiikeissa matkan varrella...

Kiiltävää ja komiaa Manhattanilla

Muksun kanssa sitä haluaa välillä pistäytyä myös paikoissa jossa lapsen saa rattaista hetkeksi pois ja jaloittelemaan. Kävimme muutamassa isossa lastentarvikekaupassa ja Barnes & Noble -kirjakaupassa joista löytyi leikkipaikat joissa vierähti tovi jos toinenkin. Times Squaren Disney Store oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa; siellä sai ihailla erilaisia Disney-hahmoja kuten museossa ikään ja elokuvanurkkauksessa pyöri Disney-videot. Kundi viihtyi niin hyvin, että ei käynyt mielessäkään tuomita paikkaa ylikansallisena hapatuksena ja pelkkänä rahat pois -turistitäkynä. Keikka ei tietenkään tule kovin halvaksi jos joutuu ostoksille... Me onneksi pääsimme ulos vain 8 dollaria köyhempinä kun ostimme kundille juomapullon (mikä oli päätetty jo ennen matkaa, vaikken ollut ajatellut sitä juuri Disneyltä hankkia). 

Myös Rockefeller Centerin kupeessa oleva Lego Store viihdytti meitä hyvän aikaa.

Rockefeller Centre livenä ja legoina

Ostimme vaatteita _paljon_. Kesän jälkeen ei juurikaan oltu tehty vaatehankintoja sillä tiesimme että New Yorkissa shoppailu lähtisi kuitenkin lapasesta. Toki tarvitsimme vaikka ja mitä... Olin saanut vinkin, että amerikkalaiset brändit ovat edullisempi ja eurooppalaiset merkit taas hinnoissaan. Tiesimme suunnata Century 21:iin kollaamaan edellisten sesonkien merkkituotteita alennushinnoin. Brooklynin puolella fiilistellessämme satuimme myös Atlantic Centeriin aivan Brooklyn Netsien Barclays areenan viereen ja teimme löytäjä Old Navyssa ja Marshallsissa. Nyt on sitten paitaa, housua, joogatrikoita, tennareita, sortseja... Meikämammakin löysi housuja/legginssejä sen kuusi kappaletta, enemmän kuin olen Suomessa shoppaillut ehkä kolmeen vuoteen... Kokoja löytyi joka kaupasta ja sainpa huomata että vielä todella paljon isommillekin pepuille kuin meikäläisen löytyi runsaasti valinnanvaraa; mustaa, shokkiväriä, kuviollista... Eläköön isot peput!

Siitä jo kerroinkin, kuinka yhdellä pääruoka-annoksella pärjää sekä äiti että lapsi. Sitten on paikkoja kuten John's jonka yhdestä pizzasta syö koko perhe...  

16 tuuman pizza

Bisse ja muut hanajuomat tarjoillaan useimmiten suomalaisille tutuissa koossa eli nollanelosesta aina pinttiin ja viinikin taidettiin (sen kerran kun sitä otin) myydä senttilitroissa. Limukoiden refillit kuuluvat useissa paikoissa hintaan ja niitä tuodaan lisää ennen kuin edellisessä lasissa pohja näkyy. Limuöverit on siis melko varma ähkyn viimeistelijä.

Olimme jo ennakolta päättäneet skipata ikoniset museot, Vapauden patsaan ja Empire State Buildingin sillä tiesimme pääsylippujen olevan sikakalliita. Monta New Yorkin must-see kohdetta kuitenkin pystyy kokemaan ilmaiseksi tai pienellä budjetilla. Mitä sitten näimme ja koimme? Siitä lisää seuraavalla kerralla kuvien kera sillä tämä kirjoitus taitaa olla jo tarpeeksi pitkä ilman klassikonähtävyyksillä revittelyäkin :)

Rauhallinen hetki Broadwaylla

Ihmeellinen Amerikka

Olet varmaan kuullut jostain asiasta tai ilmiöstä, että sitä ei voi selittää vaan se täytyy itse kokea. Noilla sanoilla minä kuvailisin kokemuksiamme Usan ja Kanadan matkalta.

Yksi parhaita oivalluksia matkamme aikana oli, että perheelliset asiakkaat on huomioitu joka paikassa erinomaisen hyvin. Ostoskeskuksista ja käytännössä kaikista julkisista tiloista löytyy ilmaiset vessat hoitopöytineen. Muutamia metroasemia lukuunottamatta (jotka nekin oli erikseen metrokarttaan merkattu sekä Torontossa että NYCissä) kaikki paikat jossa liikuimme lastenrattaiden kanssa olivat esteettömiä ja hisseillä varustettuja. Ravintoloissa löytyi poikkeuksetta syöttötuoli ja lapselle tuotiin aina oma-aloitteisesti ajanvietettä, oli se sitten piirrustusvälineitä tai muovailuvahaa. Otimme sen yhden kerran kundille oman annoksen (kuva täällä). jossa hillitön keko ranuja tarjoiltiin pahviveneessä josta riitti iloa kundille ja hampaiden kiristelyä vanhemmille koko loppuillaksi. Jatkossa kundi sai tyytyä verottamaan vanhempien annoksia mutta joka kerta tarjoilija muisti kysyä haluaako lapsi maitoa vai kenties vettä tai mehua ruokajuomaksi ja lapsen juoma tarjoiltiin kannellisessa pillimukissa veloituksetta.

Muovisista pillimukeistä päästäänkin oivasti ensimmäiseen ei-niin-ilahduttavaan mutta tyypilliseen ilmiöön nimittäin kertakäyttökulttuuriin joka sekä Usassa että Kanadassa on viety lähes äärimmmäisyyksiin. Kahviloissa kahvi tulee pahvimukissa muovikansineen, otitpa sen mukaan tai istuitpa pöydän ääreen juomaan (tosin kuumat juomat ovatkin siellä niin pirun kuumia, että ei niitä ehtisi paikallaan istuen juodakaan. Niin, ja se varoitus "Caution, hot content" on oikeasti siellä tarpeen!). Mutta ei se vielä mitään. Olen joskus nähnyt Euroopassa, että hotellien kylppärissä olevat lasit on pakattu muoviin, että ne pysyvät puhtaina. No, meillä oli hotellin aamiaishuoneessa myös kahvimukit muoviin pakattuja - siis ne pahviset. Lisäksi sekä hotelliaamiaisella että kaupungilla kulmakaupoissa saat poikkeuksetta ostaa omenasi yksittäin muovikelmuun käärittynä! Hygieenistä, tuhlailevaista.

Ensimmäisellä aamiaisella mies ihmetteli, että eikös tämä muovi mahda vähän ottaa lämpöä tästä tulikuumasta kahvista. Jetlagissään kun ei tajunnut kuoria pahvimukia siitä suojamuovista ennen kahvin kuppiin kaatamista. Myös mukinkannet aiheuttivat meille päänvaivaa: "Miten tuosta reiästä nyt muka kahvia juo?"

Onneksi avulias aamiaistarjoilija näytti meille kuinka muovikantta käytetään.

Aamiaishuoneessa olimme sangen huvittuneita tajutessamme että bagelit kuuluu halkaista niitä varten olevalla halkaisijakoneella eikä tylsällä muoviveitsellä nitkuttaen.

Jos itsepalvelupesulassa pyykinpesukokemus oli kuin elokuvista niin heti ekana aamuna hotellin kulman takaa kaasutellut koulubussi oli sitten suoraan Simpsoneista.

Minuahan ei autot kiinnosta lainkaan, mutta nuo "pitkänokkaiset" bussit ja rekat on jotenkin niin klassisia, että niitä ei voi olla ihailematta. Oli pakko ostaa pikku kundillekin oma koulubussi matkamuistoksi. 

Hämmentävää oli huomata, että New York ei ole oikeasti kovin kaunis (paitsi Manhattanin siluetti matkan päästä) ja että arkkitehtuurisesti se ei muutamia maamerkkejä ja pilvenpiirtäjiä lukuunottamatta ole erityisen mielenkiintoinen. Torontossa sen sijaan pääsimme ihailemaan kaunista arkkitehtuuria jota luulimme goottilaiseksi kunnes kuulimme suurimman osan noista rakennuksista olevan 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta.

Tapaan työssäni paljon pohjoisamerikkalaisia matkaijoita jotka lähes poikkeuksetta maksavat ostoksensa luottokortilla. Mekin käytimme paljon luottokorttia maksuvälineenä. Oli hämmentävää huomata kuinka erilaisia maksutapahtumia parin viikon reissuun mahtui.Välillä piti näppäillä pin-koodi, toisinaan kuitti allekirjoitettiin perinteisesti kynällä, joskus ei tarvinut kumpaakaan vaan pelkkä luottokortin höylääminen etämaksupäättessä riitti. Erikoisinta oli kuitenkin luottokorttimaksun yhteydessä tippaaminen. Saat kuitin maksustasi ja kortin takaisin. Sen jälkeen kirjoitat (ravintolan) kuittikappaleeseen paljonko jätät tippiä mutta omaan kuittiisi tipin summaa ei enää merkitä eikä korttia käytetä maksupäätteessä uudelleen. Siinä sitten toivot, että kortiltasi veloitetaan se tippi jonka kuittiin kirjoitit. Järki tietysti sanoo, että vaikka meikäläisestä tuo luottokorttitippaaminen oli vähintääkin epäilyttävää niin jos se on maan tapa niin todennäköisyys tulla huijatuksi on aika pieni. Luottokorttilaskua tässä jännityksellä odotellaan... Miehen luottokortti muuten suljettiin pankin toimesta loman jälkeen, kun epäilivät sen joutuneet kopioitavaksi. 

Luottokorttia pääsi kyllä reissun aikana käyttämään muutenkin kuin käteisen käyttöä välttääkseen. Vaikka ruoka ja vaatteet oli suhteellisen edullista, niin turisti ei New Yorkissa kovin halvalla pääse. Jätettiin suosiolla väliin vierailut tunnetuimmissa museoissa ja käyntikohteissa sillä pääsymaksut olivat hengästyttäviä. Perushyödykkeiden hinnat saattoivat kaupasta ja merkistä riippuen olla suomalaisittain joko todella edullisia tai todella kalliita, kuten 19 dollarin minikokoinen Pampers-paketti eräässä kulmakaupassa versus 8 dollarin samankokoinen Huggies-paketti toisessa kaupassa. Hotellin viereisessä kulmakaupassa välttämättömyystuotteiden hinta tosin laski sitä mukaan kun naama tuli parin viikon aikana tutuksi; äijän rööki maksoi ekana iltana 13 dollaria ja viimeisenä iltana 4. Seuraavassa postauksessa ajattelin muuten listata vinkkejä budjettitietoisille New Yorkin matkailijoille. 

Mikä sitten oli hienoa New Yorkissa? Se kun säällä kuin säällä saimme aamuisin ihailla kaunista auringonnousua ja joka ikinen ilta nähdä kuinka laskeva aurinko värittää kaupungin kullanoranssiksi. 

Iso omena? Appelsiini paremminkin :D 

Lentämistä ja jetlagia

(kuva: http://www.travelstart.co.za/blog/wp-content/uploads/2011/05/Jetlag.jpg)

OMG, mikä jetlag.Vaiko vain matkan jälkeistä rasitusta ja väsymystä? Olemme nyt viikon olleet koti-Suomen kamaralla enkä edelleenkään ole aivan toipunut paluulennosta. Mitä siis onkaan tapahtunut...?

Lensimme New Yorkiin kolmisen viikkoa sitten maanantaina. Lentomme lähti kahden jälkeen iltapäivällä ja sisäisen kellon kääntämisen New Yorkin aikaan (-7 h) aloitimme jo viikonloppuna antamalla pikkukundin valvoa iltaisin pidempään ja nukkua aamuisin myöhempään. Lähtöpäivän aamuna kundi nukkuikin jo yli kymmeneen eli viikonlopun aikana saimme siirrettyä unirytmiä pari tuntia lähemmäski NYCin aikaa.

Suomen päässä lähtöselvitys meni kuten aina ennenkin (lukuunottamatta sitä että vaikka emme tehneet etukäteen itse sisäänkirjautumista lennolle, tuli kummankin kännykkään tekstiviesti, että sisäänkirjautuminen on tehty...!) ja ainoat lisämuodollisuudet Yhdysvaltoihin matkustettaessa oli maahantuloilmoituksen täyttäminen lentokoneessa sekä ESTA-hakemus jonka olimme tehneet jo heti joulun jälkeen netissä. ESTAn kanssa meillä oli vähän epätietoisuutta että pitäisikö sieltä tulla vastaus, eli kieltävä tai puoltava päätös, ennen matkalle lähtöä. Pienen googlailun tuloksena päättelin kuitenkin, että kai se päätös annetaan vasta perillä maahantuloviranomaisen syynissä. 

Matkaan valmistautuminen aloitettiin tärkeimmistä, eli kundin ruoasta ja viihdykkeistä. Joo, tunnustan, olen antanut periksi sekä syömisen että "television" katselun suhteen. Eli sallittuja keinoja pitää lapsi rauhallisena ja tyytyväisenä... Olimme ladanneet kännykkään aika monta tuntia kundin uutta suosikkisarjaa Postimies Patea, mutta niitä ei juuri tarvinnut katsella lennon aikana sillä Finnairin koneessa oli jokaiseen selkänojaan kiinnitetty henk.koht.screeni ja lastenohjelmia valittavana ilmaiseksi kymmenistä sarjoista. Toki lähes yhdeksän tunnin aikana ehdittiin myös syödä ainakin viisi tai kuusi kertaa, piirtää, ajella autoilla, lukea kirjaa, rikkoa äidin silmälasit... Siis kaikkea muuta paitsi nukkua päikkäreitä. 

Ja eväänähän meillä oli pilttipurkkeja, valmispuuroja tetroissa, muumivälipalakeksejä, hylamaitotetroja ja rusinoita. Lentokentän vessassa täytettiin vesipullo mutta Finnairilla kyllä pelasi palvelu ja tarjoilu sen verran hyvin että vesipullolle käyttöä oli lähinnä viihdykkeenä. 

Saavuimme New Yorkiin paikallista aikaa ennen kolmea iltapäivällä. Maahantulomuodollisuudet menivät melko kivuttomasti etenkin kun joka paikassa oli henkilökuntaa jonka tehtävänä oli neuvoa matkustajia missä jonottaa, mitä papereita ottaa esiin ja mihin mennä seuraavaksi. Tiskillä syynättävänä ollessamme virkailijan kanssa jopa vähän vitsailtiin ja viitsipä virkailija huomioida pojankin. Aika paljon letkeämpää menoa kuin Suomessa vaikka ennakkokäsitykseni olikin ihan jotain muuta.

Matkatavarat saimmme ruumasta nopeasti ja olimme lentokentältä taksijonossa tunti laskeutumisen jälkeen. Sopivasti ruuhka-aikaan siis! Taksissa sitten vierähtikin reilu tunti vaikka emme olleet menossa edes sillan yli Manhattanille.Tuossa vaiheessa kundi oli valvonut yhtä kyytiä jo 15 tuntia joten hotellille päästessämme käveli jo seiniä pitkin ja simahti omaan queensize-sänkyynsä klo 18.35. Vau, eka ilta New Yorkissa ja heti omaa aikaa! Menimme nukkumaan kahdeksalta.

Paluumatkalle lähdimme vastaavasti paikallista aikaa ennen iltakuutta. Heräsimme aamulla aikaisin emmekä nukuttaneet lasta päiväunille jotta koneessa uni tulisi paremmin. Lisäksi kävimme pariin otteeseen päivän aikana leikkikentällä ennen lentokentälle lähtöä, jotta kundi saisi purkaa energiaansa kiipeilytelineissä ja liukumäessä. Taisi lapsi kuitenkin paremminkin tankata energiaa pakkasessa ja auringossa, sillä matkan aikana nukkuin vain 2 tuntia. Ja kun Suomeen saavuimme aamulla, niin voitte arvata että päivärytmit oli sekaisin!

Meitä oli kehotettu varaamaan aikaa ruuhkaisella JFK:lla, suosituksena saapua kentälle noin kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Olimme hieman etuajassa tuostakin, mutta toki usea suomalainen oli saapunut vielä meitä tunnollisemmin hyvissä ajoin. Emme olleet kirjautuneet lennolle etukäteen koska lastenrattaiden kanssa on aina säätämistä sen mukaan mitä kulloinenkin lentoyhtiö haluaa niille tehtävän: laitetaanko ruumaan vai viedäänkö portille, meneekö suojapussiin vai ei...). Toisin kuin Suomessa, ts. kuten muualla maailmassa, rattaat sai nyt ottaa portille asti ja meille annettiin vielä ilmaiseksi pussi johon rattaat olisi saanut portilla, tosin eipä meidän lotjakkeet sinne mahtunut. Lastenruokia ei syynätty lainkaan turvatarkastuksessa (toisin kuin Kanadaan mennessämme ja sieltä tullessamme, mutta siitä lisää jossain seuraavassa postauksessa) ja kaikkien muodollisuuksien jälkeen meillä oli lentokentällä vielä pari tuntia aikaa ennen koneen lähtöä.

Samaan koneeseen kanssamme tuli nuori äiti kahden pienen pojan kanssa. Pojat itkivät stereona lähtöportilta alkaen koneen nousuun asti, eli siis kauan koska lapsiperheet haluttiin pakata koneeseen ensimmäisten joukossa. Perhe jatkoi Helsingistä suoraan vielä Pietariin. Huh huh! Olihan heillä toki apunaan isoäiti, joka kylläkin tarvitsi oman saattajan ja pyörätuolin lentokentillä paikasta toiseen liikkuessaan. Jos itse olin ihan hermorauniona kahdeksan tunnin matkan jälkeen yhden lapsen ja miehen kanssa matkustettuani, niin mikä mahtoi olla sen venäläisäidin kondis kun olivat perillä Pietarissa tai vielä etäämmällä. боже мой.

Kotiin päästyään kundi jatkoi leikkejään suurin piirtein siitä mihin oli ne jättänyt pari viikkoa aiemmin kun minä taas kävelin lähes suoraan sänkyyn. Eipä tosin kundiakaan tarvinnut paljon houkutella päiväunille. Neljän tunnin nokoset meni kevyesti ja illalla nukkumaan puoli kasi. Ensimmäinen yö meni vielä väsymystä pois nukkuessa mutta seuraavina parina yönä kundi aloitti ravaamisen meidän ja oman sängyn välillä. Äidin keskimääräiset unet siis kolme tuntia yössä, kahdessa osassa... Mutta parempihan se näin päin on; ajatelkaapa niitä raukkoja jotka lännestä lentävät meille tänne lomalle, mitenkähän paljon lomasta heillä menee jetlagissa haahuiluun...

zzz

O my, tein kerrankin vähän etukäteissuunnittelua blogin tulevista kirjoituksista ja näyttää siltä että ainakin neljä postausta olisi vielä tulossa aiheesta ihmeellinen (Pohjois-)Amerikka. Stay tuned!