Toinen kohteemme Amerikan matkalla oli Toronto, jossa kävimme moikkaamassa pojan kummitätiä.Tutkiskelin pitkään eri vaihtoehtoja taittaa matka New Yorkin ja Toronton välillä mutta fiksuin ratkaisu oli lentäminen. Autonvuokraamisen unohdimme suosiolla sillä perillä Torontossa meillä oli ystävän auto turvaistuimineen kaikkineen käytössämme.
Lensimme Kanadaan ja takaisin Air Canadalla. Lentoyhtiö oli juuri paria kuukautta aiemmin ottanut käyttöön matkatavaramaksut ja netistä löytyikin hyvin erilaista tietoa siitä mitä matkatavaroita koneeseen saa viedä ilmaiseksi ja milloin ne pitää laittaa ruumaan maksullisena matkatavarana. Ensimmäisellä lennolla saimme laittaa toisen isoista rinkoista maksutta käsimatkatavarana koneeseen kun vähän järjestelimme tavaroita lähtöselvitysvirkailijan ohjeistuksen mukaan laukusta toiseen, mutta hassua kyllä laukku meni silti ruumaan matkatavarahihnaa pitkin suoraan lähtöselvityksestä eikä meidän tarvinnut ottaa sitä matkustamoon. Kuulemma sylilapsen laukku oli ilmainen, kai pienempi rinkka sitten laskettiin siksi vaikka meillä oli toki ihan oikeitakin käsimatkatavaroita pari kolme kassia. Toisesta rinkasta jouduimme parikymmentä dollaria maksamaan. Rattaatkin jännitti, kun lentoyhtiön sivuilla kerrottiin että pienet rattaa saa mukaan ilmaiseksi mutta isoista pitää maksaa. Onneksi saimme omamme mukaan maksutta. Paluulennolle saimme sitten kaikki laukut ja rattaat mukaan maksutta, Kuulemma sylilapsen laukku oli ilmainen ja siitä syystä emme joutuneet maksamaan laukuistamme mitään :DDD
Sekä Kanadan että USA puolelle siirtyessä turvatoimet tuntuivat paljon tiukemmilta kuin USAhan Suomesta saapuessa ja sieltä Suomeen palatessa. Tai ainakin niissä sekoiltiin enemmän kuin Eurooppaan lennettäessä. Meillä oli mukana aivan liioiteltu määrä lastenruokaa käsimatkatavaroissa Torontoon mennessä ja sieltä tullessa. Onneksi turvatarkastajat eivät puuttuneet ruoan määrään vaan siihen seikkaan että osaa tuotteista he eivät pystyneet tarkastamaan ja siksi tahtoivat tehdä meille ruumiintarkastuksen. Menimme miehen kanssa eri jonoihin turvatarkastusvirkailijan ohjaamana ja lapsen ruoat olivat minun laukussa mutta koska sillä hetkellä turvatarkastuksessa ei ollut yhtään naisvirkailijaa, ei ruumiintarkastusta ruokien takia voinut tehdä minulle vaan se tehtiin miehelle. Ei kovin loogista...
Mies sai valita tehdäänkö tarkastus siinä turvatarkastuspisteellä vai yksityisesti erillisessä huoneessa. Virkailijat korostivat kovin sitä yksityisen huoneen mahdollisuutta ja olivat muutenkin vähän vaivaantuneen oloisia (mutta kohteliaita), joten meillä meni vähän pasmat sekaisin ja luulimme että nyt se on housut kinttuun ja sillai... Mies vähän vihaisena tokaisi, että todellakin haluaa yksityishuoneen. Huojennus oli ollut melkoinen kun tarkastuksessa oli vain päällisin puolin taputeltu vartalo ylös-alas vaatteiden päältä ja sitten kovasti pahoiteltu että näin jouduttiin tekemään. Oli mieskin aika pahoillaan että ei ollut siinä jännityksessä ja matkastressissä ihan ymmärtänyt mitä virkailijat olivat tarkoittaneet kertoessaan ruumiintarkastuksen tekemisestä aiemmin.
Lentomatkalla tarjolla oli keksiä ja virvokkeita. Aika hyvin 1,5 h lennolla. Pikku-kundia viihdytti Postimies Paten Jessi-kissan spin-off "Guess with Jess". Toronton kentällä saimme vähän seikkailla terminaalien välillä jotta löysimme meitä hakemaan saapuneen kummitädin mutta löytämisessä auttoi kovasti lentokentän ilmainen wifi ja Facebookin Messengerin kautta hoidetut nettipuhelut.
Takaisin Jenkkeihin lentäessämme turvatarkastus sujui sutjakkaasti kun pääsimme jonon ohi "perhekaistalle". Kone oli kovasti myöhässä kun viimein pääsimme lastaamaan itseämme sisään ja siinä kohtaa sitten tulikin sen reissun yllätys. Boarding-kortissani olevaa kohtaa "turvatarkastettu" (lastenruokien takia) ei oltu kuitattu tehdyksi vaikka tarkastus minulle tehtiin. Lentoemännät joutuivat soittelemaan turvatarkastukseen ja sieltä tarkastusta tekemään elämää hitaammin laahustikin sama virkailija joka minut oli jo kerran tarkastanut. Muut matkustajat kyttäsivät aika epäluuloisina kun meitä siinä lähtöportilla alettiin tutkia. Kirsikkana kakussa virkailija huomasi unohtaneensa jonkun skannerin (jota oli jo pientä olkalaukkuani tarkastaessa aiemmin käyttänyt) turvatarkastukseen ja joutui vielä hakemaan sen. Porttihenkilökunta ei ollut asiasta kovin riemuissaan sillä meillä olisi ollut jo kiire lähteä pois seuraavien koneiden alta kun muutenkin oltiin myöhässä. Tässä vaiheessa mies ja lapsi passitettiin sitten koneeseen ja sain jäädä yksin odottelemaan. Taisi sekä minua että miestä jännittää, että päättävätkö pistää koneen lähtemään ja minut perään seuraavalla lennolla. Puoli elämää kestävän skannerinhakureissun jälkeen turvatarkastusvirkailija palasi ja teki sillä skannerillaan saman tarkastuksen siihen samaan olkalaukkuun kuin jo aiemmin. Oli ihan tosi siistiä tulla koneeseen viimeisenä matkustajana kuin kaikki muut istuivat jo paikoillaan lähtövalmiina ja myöhästymisestä hermoistuneina.
Näin jälkeenpäin kaikki tämä säätö ja siitä stressaaminen kyllä huvittaa, mutta matkajännityksen takia hetkellä kaikki tuntui tietysti sata kertaa pahemmalta. Millaisia kauhukokemuksia teillä on turvatarkastuksista, lasten kera tai ilman?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti