Duracell-lapsen junamatka

Matkustettiin kundin kanssa ensimmäistä kertaa junalla sitten vauva-aikojen. Kuuden tunnin rykäisy antanee hieman esimakua mitä on tulossa sitten kun lennetään Jenkkeihin muutaman viikon päästä. Tai no, liekö nuo reissut vertailukelpoisia kuitenkaan. Junamatkalla olin liikkeellä kahdestaan kundin kanssa, lennolle tulee onneksi isäkin mukaan, ja kaksin verroin tavaraa... Lentokoneessa pitäisi istua koko matkan paikallaan, junassa pääsee leikkiosastolle...

Stressasin etukäteen, että kun noustaan kyytiin Tikkurilasta niin mies ei voi tulla meidän kanssa sisälle junaan tuomaan matkatavaroita. Stadista olisi ollut niin helppo lähteä. Tai eihän meillä oikeasti niin paljon tavaraa ollut, mutta kundi nukahti sopivasti autoon joten sain kantaa nukkuvaa pötköä sylissä miehen raahatessa rinkkaa ja muita kimpsuja. Ja valmiiksi huolehtimallahan ei sitten ainakaan tule yllätykenä jos homma menee reisille, eikö niin? Pessimisti ei pety. Perillä odottavat isovanhemmat olin briiffannut tarkasti että tulevat heti junan ovelle vastaan kun "on niin kädet täynnä tuon lapsen kanssa". Koska sillä on uhmaikä, ei tottele mitään ja karkaileekin vähän väliä.

Hankittiin muuten pojalle valjaat Jenkkien reissua varten. Oikeasti.

Tällä kertaa meillä ei siis ollut rattaita mukana lainkaan, mikä olikin hyvä valinta, sillä lastenrattaille varatut paikat olivat ihan täynnä jo meidän noustessa junaan ja meidän isoja rotjakkeitahan ei niin vain hyllylle kasaan taiteta.

Valitsin junan tarkkaan niin että siinä oli leikkipaikka, ja istumapaikan mahdollisimman läheltä sitä. Thank God for that, ja sattumoisin samaan vaunuun asettuneelle entiselle työkaverille, joiden ansiosta matka meni sata kertaa helpommin ja nopeammin. Ja olipa lohduttavaa kuulla että työkaverinkin muksu on melkoinen menijä ja kaveri on silti matkustanut pikkuvauvan ja uhkaikäisen kanssa kahdestaankin junalla. Aaaah, vertaistukea!

Lisämielenkiintoa meille aikuisille toi seurata nimeltämainitsematonta julkkismiestä (en siis muista sen tyypin nimeä!) joka työkseen telkkarissa yllyttää kersoja riehumaan, mutta joka junassa omia lapsiaan paimensi kuten kuka tahansa "normaali vanhempi". Sentään yksi kanssamatkustajamamma pääsi nokittelemaan tuolle isälle kun tämän pikkupojan nenästä vuoti räkää eikä isä heti sitä huomannut pyyhkiä... No, sen mamman oma lapsi söi rusinoita roskiksesta.

Mutta kas vain, tälläkin matkalla opin jotain uutta. Nimittäin että...

* leikkinurkkauksen edessä olevia istumapaikkoja ei myydä matkustajille, vaan ne pidetään vapaina sitä varten että muissa vaunuissa istuvien perheiden huoltajat voivat istuskella niissä sillä aikaa kun tuovat lapsensa leikkimään. Loistavaa, VR!

* universaali totuus on että lapsen voi ostaa hetkeksi aikaa rauhalliseksi antamalla sille ruokaa tai juomaa. Näin matkalla tästä aika monta todistetta, mikä vähän vaimensi omantunnon kolketta. So long, säännölliset ruoka-ajat.  Ehkä maailma ei siihen kaadu.

* etukäteen stressaamalla itse matka meneekin yllättävän hyvin.

Ja katso, muidenkin lapset riehuu!