sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Shoppailun ja sunnuntaifiilistelyn Gent


Gent. Kaupunki josta en tiennyt kuin nimen siinä vaiheessa kun päätimme että Antwerpenistä suuntaamme länteen. Onneksi Brysselin asunnosta löytyi muutama opaskirja Gent -osioineen. Mitä enemmän siitä luin sitä mielenkiintoisempana kaupunki piirtyi mielessäni.

Antwerpenissä jo huomasimme, että pyöräily on flaameilla veressä mutta kylläpä meitä hämmästytti näky Gentin aseman edessä (kuva alla).


Tämän takia varmaan monet olivatkin tuunanneet pyöriään persoonallisesti. Pyörä lienee muutenkin kätevä menopeli Gentin verrattain pienessä keskustassa. Keskustan kompakti koko konkretisoitui meille viimeistään siinä vaiheessa kun samat ihmiset tulivat vastaan päivän aikana useampaan kertaan ja eri puolilla kaupunkia!

Harmiksemme venehostelli Andromeda (vau, mikä paikka kuvien perusteella!) oli suljettu reissumme aikaan, joten varasimme huoneen hotelliksi muutetusta vanhasta luostarista PoortAckteresta. Hotelli sijaitsi reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä Grasleilta eli kanavanrannasta joka on kaupungin sydän. Saimme huoneen jonka sisäänkäynti oli katutasossa suoraan porttikongissa. Persoonallista sinänsä, mutta kuten arvata saattaa niin vanhan rakennuksen huoneet eivät juuri eristä kadulta tulevaa eikä varsinkaan porttikongissa kulkijoiden ääntä. Vetoisaa huoneessa oli myös, mutta onneksi oli varavilttejä - saimme niillä tilkittyä ovenrakoa yöksi. Huone itsessään oli kuitenkin ihanan tilava Antwerpenin hotellin jälkeen ja vedenkeitin takasi kundille puuroa aamun illoin.

Aloitimme kaupunkiin tutustumisen lauantai-iltapäivän ruuhkassa. Koko kaupunki näytti tulleen alennusmyynteihin Veldstraatille eli kaupungin tärkeimmälle ostoskadulle tai muuten vain hengailemaan kahviloihin ja ravintoloihin. Grasleilla (kuva alla) kanavan varren idylliset terassit houkuttelivat kuumalle kaakaolle ja olipa mukava istuskella huopaan kääriytyneenä katselemassa elämänmenoa kundin nukkuessa vieressä päikkäreitä rattaissa.


Sunnuntain agendalla oli Sint-Jacobsin aukion kirppis sekä vierailu Desingmuseossa. Museo on rakennettu osittain 1800-luvun rakennukseen ja osittain moderniin lisäsiipeen. Rattaiden kanssa museossa ei voinut liikkua. Museon näyttelyistä bongasimme useamman suomalaisen designklassikon ja minikokoinen museokauppa myi  (yhteen vitriiniin mahtuvassa valikoimassaan) Marimekkoa ja Iittalaa. Oli siellä toki muitakin ja muun maalaisia klassikoita huonekaluista kodin käyttöesineisiin, mutta vähän liikaa lasimaljakoita meidän makuun. Museon parasta antia olikin 1800-luvun tyyliin sisustetut huoneet sekä Hortan ja aikalaisten kalusteista rakennetut huonekokonaisuudet.

Museovierailun jälkeen käveleskelimme päämäärättömästi ympäri kaupunkia kuitenkin matkan varrelle sattuvat nähtävyydet, kuten graffittikäytävän ja Graavesteenin linnan (alla), bongaten. Sunnuntain soundrackina meillä soi belgialaisen Marble Soundsin uusin levy jonka kuulas ja viipyilevä musiikki on kuin tehty hitaisiin sunnuntai-iltapäiviin Gentin kujilla.



Kaupungin ylpeys, maailmankuulu Van Eyckin veljien maalaama alttaritaulu The Adoration of Mystic Lamb jäi näkemättä tällä reissulla. Ehkäpä vielä jonain päivänä palaamme sen katsomaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti