Meidän perheen isänpäiväperinteeksi näyttää muodostuvan Suomi-Ruotsi -lätkämatsi Hartwall Arenalla. Pitihän iskä sinne viedä tänäkin vuonna.
Viime vuonna kundin ollessa vielä täysin sylivauva meni matsin seuraaminen tosi nappiin. Niistä kokemuksista voit lukea täältä. Nyt oli odotettavissa haasteellisempi iltapäivä, kundi kun ei ole liian rauhallinen tapaus.
Matsiin valmistuminen aloitettiin kotona syömällä normaalia kevyempi välipala. Pelistrategiana oli nimittäin ostaa paikallaolemista tarjoamalla lapselle pikku välipaloja aina hermostumishetkellä. Yleensä en katso hyvällä ruoalla ja herkuilla lahjomista, mutta nyt oli poikkeustilanne; hitsin kalliit liput ja isänpäivä kuitenkin.
Pakatessa meinasi iskeä paniikki; rusinat loppu! Onneksi kaapista löytyi kaura-puolukkamurorinkuloita jotka osoittautuivat hyvin kelvollisiksi rusinoiden korvikkeiksi (hitaampia syödä). Mukaan lähti myös pilttipurkkipäivällinen, leipää, vettä ja mehua nokkamukista. Hallilla turvatarkastuksessa kohdallemme onneksi sattui järjestysmiesäiti, joka antoi meidän livahtaa nesteinemme sisään. Yleensä pillimehut kuulemma sallitaan mutta juomapullot pitäisi tuoda tyhjinä. Ja omia ruokia ei saisi tuoda. Me nyt sitten sniikattiin niitäkin sisään, hups.
Kylläpä sitä on muuttunut mukavuudenhaluiseksi tai laiskaksi lapsen myötä. Menimme nimittäin paikalle omalla autolla ja jätimme auton parkkiin Arenan parkkihalliin. Ennen olisi menty julkisilla tai ainakin etsitty ilmainen parkkipaikka vaikka kilometrien päästä Arenasta. No, olihan se mukava jättää talvikamppeet autoon ja kävellä parkkihallista kymmenen metriä Arenan ovelle. Ennen matsia ja erätaukojen aikana nimittäin sitten sai kundin perässä juosta ihan tarpeeksi sisätiloissa.
Ja sitten istumaan katsomoon. Apua, en muistanutkaan kuinka ahtaasti penkkirivit on sijoitettu katsomoon. Jalat suussa tai edessä istuvan kaverin niskassa lähestulkoon saa tämmöiset amatsonit kuten minä siellä istua. Ja sitten siihen syliin vielä jatkuvasti venkoileva puolitoistavuotias. Oli muuten matsin jälkeen sellainen olo että olis itse ollut siellä jäällä pelaamassa!
Olin tietysti mokannut lippujen kanssa sen verran että paikkamme olivat keskellä riviä eikä suinkaan käytävän vieressä kuten olin kuvitellut. Onneksi käytäväpaikat ostaneet nuorisolaiset olivat hyvin ymmärtäväisiä ja suostuivat menemään meidän paikalle istumaan kun varoitin että me saatetaan kesken erän joutua lähtemään paikoiltamme. Ja mikä sattuma, että edessämme istui pikkupoika isänsä kanssa; siinä riitti pojilla puuhaa kun toisilleen irvistelivät ja höpöttelivät.
Kuten olin uumoillut, ei sylissä toimettomana istuminen kundia kuitenkaan kauan kiinnostunut, vaikka välillä intoutuikin huutamaan kanssakatsojien vanavedessä. Puolet joka erästä meni syömiseen tai juomiseen, lopun aikaa taputettiin, huudettiin ja kuolattiin cheerleadereita... Pari autoakin oli mukana, mutta pelkäsin että hermostumiskohtauksen aikana Porche lentää kaaressa jonkun takaraivoon tai jäälle, joten autoleikeistä luovuttiin hyvin nopsaa. Kertaakaan ei kuitenkaan tarvinnut poistua kesken erän, ihme kyllä. Päivälliset vetaistiin omilla paikoilla kylmänä pilttipurkista erätauolla (kiitos jääkoneiden ruokailu tapahtui erinomaisen siististi ja vaivattomasti) ja muuten taukojen aikana mentiin hallin käytävälle juoksemaan käsikädessä niin että kundi saa energioita purettua.
Meillä ei ollut nyt(-kään) vaunuja mukana, mutta vaunut kyllä saisi tapahtuman ajaksi parkkiin järjestysmiesten ohjeiden mukaan aulaan. Lisää vinkkejä Hartwall Areenan palveluista lapsiperheille löytyy hallin nettisivuilta usein kysytyistä kysymyksistä. Olipa muuten hauska huomata, että tänä vuonna matsiin oli tullut ihan pikkuisia vauvojakin, vielä pienempiä kuin meidän kundi oli viime vuonna. Ei siis olla ainoita hulluja vanhempia jotka eivät raaski luopua entisestä elämästään vauvan takia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti