Pullaa ja pyöräilyä Puotilassa

Pyöräilyjalkaa alkoi sadesäistä huolimatta pakottaa. Hyvä syy siis harrastaa kotiseutumatkailua. Olin nimittäin jo pidemmän aikaa odottanut mahdollisuutta päästä kahvittelemaan Puotilan kartanon maille vuosi sitten avattuun Cafe Svenkkaan.

Pientä tihkusadetta pelkäämättä suuntasimme pyöränkeulamme Puotilan ja Rastilan väliin jäävän Vartiokylänlahden rantamaisemiin. Varjakanrannassa lahden perukoilla tapasimme vanhan herran lintuja syöttämästä ja hän tarinoi meille pitkän tovin lahdella jo vuosia asuneesta joutsenparista Vihtorista ja Klaarasta joilla nyt oli kolme poikasta. Paria päivää aiemmin poikasia oli vielä ollut neljä... Ihmisen työtä, setä arveli. Pääsimme ihailemaan joutsenia ihan muutaman metrin päästä kun setä kutsui ne luokseen ja joutsenvanhempien sähinää pelkäämättä nakkeli leivänpaloja veteen poikasten syötäväksi. Oli metkaa seurata kuinka vanhemmat puolustivat poikasiaan suupaloja varastelevia lokkeja ja sorsalaumaa vastaan. Toisessa tilanteessa en kyllä menisi lapsen kanssa noin lähelle joutsenia mutta sedän varmat otteet ja ääni riittivät osoittamaan linnuille pelin hengen.

Rastilan, Puotilan ja Vartiokylän hoodeja ristiin rastiin sahaamalla saimme kuin saimmekin kilometrimittariin kympin jonka jälkeen tuumimme että kahvit Svenkassa ovat ansaitut. Kahvilassa tarjoillaan keittolounasta päivittäin ja sillä on myös täydet A-oikeudet. Kahvilalla on myös oma jäätelökioski Puotilantien varressa, kahvilan ja kauniin Puotilan kappelin välissä. Entiseen viljavarastoon tehty kappeli on yksi Helsingin suosituimmista vihkikirkoista enkä sitä yhtään ihmettele kappelia katsoessa (kuvassa alla).

Kahvilasta löytyy toki pari syöttötuolia mutta vaipanvaihto vessassa vaatinee vähän luovuutta. Onneksi säästyttiin siltä rumbalta tällä kertaa.

Jos Vartiokylänlahden seutu ei ole tuttua, kannattaa reittimahdollisuuksia tsekata Helsingin pyöräilykartasta. Lahden kiertävät maisemareitit soveltuvat hyvin myös lastenrattailla koluttavaksi ja rantaan pääsee nopsasti sekä Puotilan että Rastilan metroasemilta.

Retken voi päättää pulahdukseen Puotilan Puotilan uimarannalla joka on vastarannan Rastilan biitsiä rauhallisempi. Rannalta löytyy keinut, kiipeilyteline, liukumäki ja beach volley -kenttä sekä tietysti vessa, suihku ja pukukopit. Aurinkoisempia kelejä odotellessa..

Miksei aina voi ajaa Mikkelin kautta?

Piipahdimme viikonloppureissulla Savon liepeillä. Mikkeli sattui sopivasti automatkan puoliväliin joten ajoitimme menomatkan pysähdyksen kundin välipala-aikaan Kenkäveroon. Aiemmin viikolla oli bongattu lehdestä Mikkelin seudun mainos Kenkäveron lähiburgereineen joten vanhempien lounassuunnitelmat olivat myös valmiina matkaan lähdettäessä.

Kenkäverossa olen aiemminkin käynyt mutta nyt ensi kertaa kesällä ja oikeasti ajan kanssa. Isän vartoessa burgereitamme pappilaravintolan ruokasalissa purimme kundin kanssa päikkäreillä autossa kerättyä energiaa juoksentelemalla ympäri pappilan pihamaata.

Ravintolan lounasbuffetissa tarjoillaan pappilan puutarhan omaa satoa ja lounas katetaan herkkusuille päivittäin vuoden ympäri. Onneksi näin buffetin antimet vasta burgerien tilaamisen jälkeen, olisi nimittäin tullut todella vaikea valinta lounaan ja burgerin välillä. Vielä joskus, vähän rikkaampana ja nälkäisempänä on kyllä päästävä kokeilemaan buffetin herkut.

Kenkäveron burgerit ovat Sikke Sumarin käsialaa. Väittäisin, että hampurilaisen kruununa oli saniainen; vai mitä sanovat paremmin tietävät tuon yläpuolella olevan kuvan perusteella? Oli tai ei, metka tuo oksa oli ja tuli syödyksi. Minulta, ei toki mieheltä. Jälkkäriksi sitten kahden nyrkin kokoinen suklaamarenki, josta kyllä riitti matkaherkkua doggybagiinkin.

Sekä ravintolasta että Kenkäveron desingmyymälästä löytyi hoitopöydällä varustetut wc:t, ravintolassa vaippoineen ja talkkeineen. Keinuja tai muita leikkivälineitä ei pappilan pihapiiristä löydy mutta meidän yksivuotias viihtyi mainiosti alapihan puutarhassa kirmaillen. Oli niin hauskaa kadota äitin ja isin näkyvistä pionien ja marjapensaiden taakse! Meitä aikuisia ihastutti kukkaloiston lisäksi hyötypuutarhassa uusiokäyttöön otetut räsymatot.Goodbye rikkaruohot!

Kenkäverosta löytyy myös muutama erikoismyymälä ja leivintupa (kuvassa alla), josta nappasimme reissuevääksi tuoretta leipää. Designmyymälästä vielä mangosalmiakkinamuja niin jopa kelpasi jatkaa matkaa.

Vakaa päätöksemme oli pysähtyä Kenkäverossa myös kotimatkalla, niin ihastuneita paikkaan olimme. Pyörsimme päätöksen kuitenkin jo kymmenen minuuttia Kenkäverosta lähdön jälkeen kun bongasimme vitostien varrelta Tertin kartanon mainoksen. Ihan ei ollut tällä kotimaan matkailun "asiantuntijalla" kirkkaana mielessä mitä kaikkea Tertistä löytyy mutta pikainen googlettaminen selvensi asian: Tertin kartanoa ei sovi ohittaa toista kertaa!

Niinpä sitten paluumatkalla karautimme Tertin kartanolle jossa meitä tervehti suloinen pitsihuvila pihapiireineen (kuvassa yllä). Ensimmäisenä kävimme kurkkimassa muuripuutarhan porttien välistä rönsyilevää kukkaloistoa ja moikkasimme kartanokoiria häkeissään. Ja tietysti pakolliset poseeraukset lehmän vetämissä vankkureissa.

Päärakennuksen ravintolan tarjontaan emme tällä kertaa tutustuneet vaan nautimme talonleivät yrttitarhan katveessa kahvila-puodin terassilla. Ja tietysti suklaakakkua!

Kahvilan puodissa myydään maalaisromanttista sisustustavaraa sekä talon omia herkkuja kuten teetä ja hilloja. Ja olisi kartanolla myös hotelli, jonka huoneet on rakennettu vanhaan aittarakennukseen navetan kupeeseen. Sitten kun olen vielä rikkaampi (eli sen jälkeen kun on ensin voinut huoletta syödä Kenkäveron buffetlounaan) ja pikkulapsettomampi, vien kyllä miehen sinne romanttisen viikonlopun viettoon...

Kundista jännittävintä kaikesta oli tämä traktori, jota piti kiertää ja ihmetellä useaan kertaan.

Tällä reissulla muistui taas mieleen, että aina tärkeintä ei ole päämäärä vaan itse matkastakin kannattaa nauttia..Vaikka kyllä tämän matkan päämääräkin oli elämys. Siitä lisää seuraavassa postauksessa...

Sadepäivä sisäleikkipuistossa

Vietimme sadepäivän Hakaniemen torin alla sijaitsevassa Leikkiluolassa. Hauskan päivän kohokohtia olivat...

...pallomeri...

... putket...

... ja paloauto.

Liukumäkeen uskallettiin sylikkäin...

... mutta autolla ajoon ei äitiä tarvittu.

Pomppulinnassa riitti ihmeteltävää...

...ja kävelyn sijaa eteneminen tapahtui jälleen konttaamalla.

Ja miten hienoja piirrustuksia toiset pikku vierailijat olivatkaan tehneet!

Herkkuja ja RVP-treeniä Porvoossa

Saimme Pohjanmaan serkkuja vieraiksi ja näille kokeneille Helsingin-kävijöille piti keksiä jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Siispä Porvooseen!

Ensimmäinen etappi oli itseoikeutetusti Brunbergin tehtaanmyymälä - sillä oli jo aamusta asti lahjottu ja kiristetty lapsia syömään, lähtemään kotiin leikkipuistosta sekä päiväunille. Ja melkoinen aarrearkku pieni myymälä lapsille olikin. Jokaista maistiaisena ollutta laatua piti maistaa ja parhaimpia useampaan kertaan.

Olimme liikkeellä autolla, joten tehtaanmyymälän sijainti keskusta-alueen ulkopuolella ei meitä hidastanut. Bussilla Porvooseen reissaaville kätevämpi paikka herkkuostoksiin on kuitenkin vanhan kaupungin myymälä, jossa sielläkin pääsee mukavasti suklaan makuun.

Vanhassa kaupungissa olimme juuri sopivasti päiväkahvien aikaan ja pistäydyimme pikaisille Zum Beispiel -deliin. Nimestään huolimatta delissä ei myydä Saksanmaan herkkuja vaan listassa on ennemmin vaikutteita Etelä-Amerikasta suomalaisilla ja välimerellisillä mauilla ryyditettynä. Näen vieläkin silmissäni salaattitiskin muhkeat viininlehtikääryleet... Tarjolla olisi ollut myös meksikolainen brunssi, mutta lounaan syöneinä pysyttelimme kahvi- ja kaakaolinjalla. Ja zB:n kaakao kyllä pärjäsi hyvin belgialaisille kilpakumppaneilleen, joita alkuvuodesta tuli siemailtua urakalla. Toki oli pakko maistaa stadin hintoihin tottuneelle suorastaan edullista tiramisujuustokakkua. Huh, olipa siinä tymäkkä kahvin maku (kahvinihilistille)! Jos äiti vähän nyrpisti nenäänsä kahvin maulle niin pikku-kundi pisteli iloisesti poskeen kakusta sen minkä ehti ja äiti tohti antaa. Tuleva kahvinjuoja selvästi. Delistä löytyi oikein syöttötuoliarmeija ja kahvilan galleriatilasta keinuhevonen ja löhöilytyynyjä hitaiden brunssien kyllästyttämille lapsukaisille.

Kahvien jälkeen käveleskelimme ympäri vanhaa kaupunkia ja treenasimme reisi- ja pakaralihaksia kiipeämällä ehkä kaupungin jyrkintä mäkeä tuomiokirkolle asti. Kirkko oli jo lauantai-iltapäivästä kiinni mutta ihastelimme ja ihmettelimme kirkon tervakattoa ja siitä lähtevää mahtavaa tuoksua. Takaisin alas suuntasimme Edelfeltin maalauksen maisemissa. Aikä vähän on maisema reilussa sadassa vuodessa muuttunut.

Vanhassa kaupungissa teimme lähinnä ikkunaostoksia, esimerkiksi Lelukauppa Riimikon pelkkien ikkunasomistusten ihailuun saimme käytettyä mittaamattoman ajan, sisälle emme edes uskaltaneet... Skidi -lastenvaatemyymälään oli sitten jo pakko pistäytyä alekorit penkomaan. Kaupassa jouduttiin myös vaipanvaihtohommiin kun kundin vaippa oli falskannut pahemman kerran. Onneksi pääsimme myymälän takahuoneeseen ja kundi sai kuivaa päälleen. Se olikin reissun ainoa vessatesti, ei muuta raportoitavaa sillä sektorilla siis.

Illansuussa oli sitten aika jättää veli vaimoineen viettämään vapaailtaa sekä herkuttelemaan häälahjaksi saamallaan lahjakortilla Bistro Sinneen. Ihan harmitti, että lahjakortti sisälsi lastenhoitopalvelun talon (siis meidän) puolesta eikä voitu millään tekosyyllä tukkia mukaan. Sen verran mellevä pariskunta tuli illalla ravintolasta.

Terveisiä Tallinnasta!

                 
Eräänä harmaana kevätsunnuntaina suuntasimme kolmen sukupolven voimin Tallinnaan. Kundi ei tokikaan ollut siellä ekaa kertaa; oli käynyt jo talvella isin ja serkkujen kanssa äidin puurtaessa töissä.

Viikkarin olemme aiemmin jo todenneet lapsiystävälliseksi. Sunnuntaisin päiväristeilyn  maissaoloaika jää kuitenkin kovin lyhyeen joten päädyimme varaamaan reissun Eckerö Linen Finlandialla. Ja nuukina matkustajina tietysti aloitimme päivän kukonlaulun aikaan sytkytellen Itä-Helsingistä Länsiterminaaliin bussilla, metrolla ja ratikalla. Pelkäsin hieman mahdummeko lastenratteiden kanssa ratikkaan enää Rautatieasemalta. Pysäkiltä kyytiin nousikin kahdet rattaat mutta pienellä järjestelyllä molemmat mahtuivat kyytiin.

Laivalla suuntasimme ensi töiksemme aamukahville kasikerroksen Cafeteria Satamaan. Mukava yllätys oli tarjolla oleva puuroaamiassetti johon kuului iso lautasellinen kaurapuuroa, leipäviipale, jogurtti tai maito ja keitetty kananmuna sekä tee tai kahvi. Samasta setistä riitti aamupala sekä äidille että pojalle. Kahvilan yhdeydessä sijaitsee myös laivan leikkinurkkaus joten menomatka meni enemmän ja vähemmän samassa spotissa. Leikkinurkka on melko pieni, mutta sulassa sovussa siellä leikkivät alle vuoden ikäiset ryömijät ja kiipeilyseinällä riekkuvat alaluokkalaiset. Leikkimistä enemmän meidän kundia kyllä kiinnosti leikkipaikan viereiset portaat sekä ikkunalaudalle kiipeäminen ja meren ihastelu.

Meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia päivän varalle vaan kiertelimme vanhassa kaupungissa välillä johonkin putiikkiin poiketen. Kaupungistahan löytyisi kyllä pari kolmekin erityisesti lapsille suunnattua museota ja useampi koko perheen museo, eläintarha sekä vesi- ja seikkailupuistoja  mutta tuumimme että meidän kundi ei vielä reilu vuoden iässä näin lyhyellä reissulla kaipaa enempää aktiviteettej kuin kadun vilinän seuraaminen ja mummun kanssa humputtelu.

Lounaspaikaksi valikoitu opiskelija- ja hoitovapaaköyhäilijöiden kukkaroille hyvin sopiva Popular jonka pääruoat maksoivat 4-8 euroa. Gourmet-elämystä ei varsin kannata tuollaisilla hinnoilla odottaa mutta vatsat saimme täyteen ja kahvilan sisustuksessa riitti ihasteltavaa. Puolilta päivin olimme kahvila ensimmäiset asiakkaat, lähtiessämme vapaata pöytää ei löytynyt. Paikallisten suosiossa paikka näytti olevan; toiset tekivät töitä, toiset polttelivat shisha-loungen puolella vesipiippua ystävien kanssa ja jokunen itsekseen kirjaa lukeva istuskelijakin joukkoon mahtui.

Popularin lastentuoli oli samaa kummalista isojen pikkulasten mallia kuin Belgiassakin monessa paikassa näimme, ilman suojakaaria siis, joten matkasyöttötuoli tuli taas tarpeeseen. Isompia lapsia varten kahvilassa oli varattu piirrustusvälineitä, mutta paikan ainoassa vessassa ei ollut vaipanvaihtoon sopivia fasiliteetteja. Vauvaperheeltä täällä syöminen siis vaatii vähän kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä.

Kahville yritimme ensin varsin klassiseen Maiasmokaan mutta sehän oli täpötäynnä sunnuntai-iltapäivänä.Vaeltelimme sitten vanhan kaupungin kujia kauemmas varsinaisesta turistikeskustasta kunnes bongasimme söpön pienen Anneli Viikin kahvila-myymälän jossa myydään virolaista käsintehtyä suklaata. Ai ai, että oli hyvää valkosuklaa-maitosuklaakakkua! Ja millaisia konvehteja vitriinit notkuivat... Pikkuriikkiseen kahvilaan saimme rattaat sisään koska olimme ainoita asiakkaita juuri sillä hetkellä, mutta lapsiystävälliseksi en tohtisi paikkaa varsinaisesti nimittää. Syöttötuolia ei ollut (tai ainakaan sitä ei meille tarjottu), vessa oli pikkarainen ja raisumpi taapero ehtisi yhdellä käännöksellä vetäistä kaikkien pöytien liinat, kipot ja kupit päällensä vapaana tallustellessaan. Sen sijaan ihana kuhertelupaikka isälle ja äidille jos olisi dumpannut lapsen mummun kanssa vaikka johonkin leikkipuistoon...

Maissaoloajan vaipanvaihto-operaatio sattui sopivasti Viru-keskuksen shoppailuhetken aikaan. Siellä pääsy yleisö-wc:hen maksoi 20 snt ja inva-wc/lastenhoitohuone oli hyvin varusteltu ja siistissä kunnossa. Laivalla Cafeteria Sataman viereisissä naisten ja miesten wc:ssä on molemmissa hoitopöytä vessojen "inva-kopissa" mutta hanaa ja lavuaaria ei kopissa ole, joten kosteuspyyhkeet mukaan tai pyllynpesulle kopin ulkopuolelle käsienpesijöiden joukkoon...

Finlandia saapuu Helsinkiin vasta vartin yli yhdeksän illalla. Loppuillasta oli kundissa (ja muussakin seurueessa) havaittavissa pientä väsymystä mutta leikki maistui loppuun asti. Niinkin hyvin niin että pienet raivaritkin kundi päästi ilmoille kun alettiin pukea päälle kotimatkaa varten. Unentuloa sai kyllä kotona odottaa tovin joten taisi risteily olla jännittävä kokemus kundille.

Kolme viikkoa arkielämää ja reissun tunnelmaa - näin me sen teimme

Näin reilusti reissulta paluun (ja luottokorttilaskujen tulon) jälkeen lienee aika ynnätä Belgian ja Hollannin matkamme kokemuksia ja saldoa: Kolme viikkoa. Kolme tonnia. Kokemuksena priceless. Ei vallan kengännauhabudjetti vaan salli meidän tehdä asioita joista matkan varrella innostuimme ilman että jokaista senttiä piti laskea.

Belgia ei ole keski-eurooppalaisittain edullinen maa, vaan elämiskustannukset ovat samaa luokkaa kuin Suomessa. Julkinen liikenne (sekä tietysti olut) on halvempaa, museoiden ja käyntikohteiden pääsyliput Suomen hintatasoa, ja ruoka ja vaipat paikoin jopa kalliimpaa kuin Suomessa.

Majoituksesta olimme valmiita maksamaan enimmillään 75 € / yö ja aika hyvin tuolla hinnalla löytyikin vaihtoehtoja kaikista kaupungeista Amsterdamia lukuunottamatta. Antwerpenissa yöpyminen Ibiksen Budget -hotellissa oli jopa edullisempaa. Vauvaperheitä ilahduttaa tieto että hotelleissa vauvansängystä ei peritty lisämaksua lainkaan ja vuokraamiemme huoneistojen hintaan vauvansängyn lisäkustannus oli vain 5 €/yö. Suomessa vauvansängystä saa helposti hotellissa maksaa 10-15€. Joka paikassa vauvansängyt olivat aivan samanlaisia kuin meille tutut kokoontaitettavat matkasängyt. Vauvan vuodevaatteet ja lakanat vaihtelivat paksuista untuvatäkeistä unipusseihin. Meillä olikin kundin oma viltti mukana ja se tuli kyllä tarpeeseen kun toisissa paikoissa oli kovin kuuma nukkua untuvatäkin alla ja toisissa paikoissa niin vetoisaa että kaikki ylimääräiset viltit ja peitot sai käyttää ovien ja ikkunoiden tilkitsemiseen.

Brysselissä yövyimme huoneistossa ja teimme kundin ruoat itse mutta kaksi kolmasosaa matkasta kundi joutui pärjäämään purkkiruoalla. Vauvojen valmisruoka oli hieman kalliimpaa kuin Suomessa mutta bongasimme kaikista kaupungeista kemikaaliomyymälöitä (Belgiassa mm. Kruidvat ) joissa vauvanruoka oli supermarketteja edullisempaa ja ketjujen oman brändin luomuruoka jopa edullisempaa kuin esimerkiksi Bonan ja Olvarin (paikallinen Muksu) purkit. Ulkomainen valmispuuro ei ole hääviä mutta kyllä kundi sitäkin söi hyvällä ruokahalulla banaanin tai hedelmäsoseen kera. Puuroista löytyi valikoimaa suklaanmakuisesta keksinmuruja sisältävään mutta onnistuimme löytämään ihan maustamatontakin. Vauvaikäisten maitokorvikkeet ovat jauhetavaraa ja nestemäisessä muodossa vasta vuoden ikäisille ja vanhemmille lapsille. Ja makuvaihtoehtoja löytyi tietenkin suklaasta mansikkaan ja kaikkea siltä väliltä. Suomesta mukaan otimme ensimmäisen päivän ruokatarpeiden lisäksi vain kuivattuja ruisnappeja joita meillä vieläkin on koko ajan hätävarana hoitolaukussa. Ja kyllä ne vanhemmillekin maistui vaalean höttöleivän vaihteluksi reissun aikana! Mukana meillä oli myös perunasurvin kundin ruoan muussaamista varten mutta kaikeksi yllätykseksi sellainen löytyi Brysselin asunnostakin.

Brysselissä asuinrakennukset ovat yleisesti melko iäkkäitä ja niissä on hyvin ahtaat rappukäytävät. Kaupungin hissipolitiikka on mielenkiintoinen: asuintalojen hissit on tehty hyvin, hyvin pieniksi eikä niissä mahdu kuljettamaan tavaroita. Meidän talossa myös kierreportaat olivat niin kapeat että Suomessa vastaavanlaisia johtaa lähinnä vanhojen talojen ullakoille. Kun brysseliläinen muuttaa, hän tilaa paikalle nosturiauton! Isä ja meidän isot Emmaljungat mahtuivat juuri ja juuri hissiin yhtä aikaa ja äiti sai aina tulla perässä toisella hissillä tavaroiden kanssa. Kokoontaitettavat sateenvarjorattaat olivatkin yleisin pienten lasten kulkupeli kaupungissa ja sellaisia suosittelen kyllä kaikille Belgiaan matkaaville. Jos omia ei ole tai tuttavapiiristä ei löydy lainaan niin vaikkapa Kuinoma -vuokrauspalvelusta niitä voi vuokrata hyvin huokeaan vuorokausihintaan.

Brysselissä kaikilla metroasemilla ei ole hissejä, mutta esteettömät asemat on merkitty metrolinjan karttaa selkeästi. Me emme myöskään löytäneet kaikilta juna-asemilta hissejä joten saimme huhkia rinkat, reput ja vaunut portaita ylös tai alas useampaan otteeseen. Pitkän matkan junissa on useimmiten tilaa lastenvaunuille tai pyörille mutta kaikki paikallisjunat eivät ole esteettömiä. Vaunujen kanssa liikkuva joutuu junan pysähtyessä laiturille etsimään käsiinsä konduktöörin ja pyytää tätä aukaisemaan esteettömän junanvaunun ovet, sillä ne pidetään lukossa. Näin kai varmistetaan, että pyörille ja lastenrattaille todella löytyy tilaa niille varatuista vaunuista.

Liikuimme paljon kävellen ja julkista kaupunkiliikennettä käytimme reissumme aikana vain Brysselissä ja Amsterdamissa. Molemmissa kaupungeissa lastenvaunujen kuljettaminen kulkuvälineissä on ilmaista mutta vaunujen kanssa liikkuva aikuinen maksaa normaalin lipun hinnan. Myös junaliikenteessä vauvat matkustavat ilmaiseksi vaunuineen.

Reissumme aikaan kundi oli jo siirtynyt pulloruokintaan päiväsaikaan joten imettämistä en harjoittanut julkisella paikalla. Missään en kyllä nähnytkään äitejä imettämässä vaan kaikki vauvat saivat maitonsa tuttipullosta. Ostoskeskusten ja käyntikohteiden vauvanhoitotilat olivat yleensä inva-WC:n yhteydessä ja niistä kyllä useimmiten löytyikin hoitopöytä. Pienemmissä kahviloissa ja ravintoloissa ähelsimme vaipat naisten tai miesten vessassa pöntön kannen päällä. Syöttötuolikin löytyi melkein paikassa kuin paikassa, mutta ne olivat usein mallia isommille lapsille eli korkea tuoli ilman suojakaaria. Meillä oli mukana kankainen, tuolin päälle kiinnitettävä syöttötuoli ja se pelasti paitsi monta ravintolalounasta myös aamu- ja illapalat hotelleissa.

Yhteensä meillä oli vaatteita kullekin perheenjäsenelle viikon tarpeiksi ja totesimme sen olevan aika maksimi mitä kaksi ihmistä pystyy vauvan ja vaunujen kanssa liikkuessaan mukanaan kuljettamaan. Brysselissä itsepalvelupesuloita tuntui olevan kaikissa kaupunginosissa mutta meillä oli onneksi pesumahdollisuus omassa asunnossamme ja lisäksi saimme pestyä vaatteet Bruggen B&B:ssa. Sappisaippuapala oli tietysti pakattu kotoa mukaan!

Kaiken kaikkiaan pienellä seikkailumielellä varustettuna Belgia oli erinomainen kohde talvikauden kiertomatkaan vauvan kanssa. Amsterdamissa lapsiin ja vauvoihin suhtauduttiin vielä mutkattomammin ja liikkuminen vaunujen kanssa oli helpompaa kuin Brysselissä. Perheen yhteinen pitkä loma oli loistava irtiotto vauva-arjesta. Kolme viikkoa perheen kesken myös taisi tarjota pehmeän laskun tulevaa varten; äiti unohti stressata lähestyvästä töihinpaluusta ja isä sai kevyen alun hoitovapailuun.

Lasten ja aikuisten Amsterdam

Bakfietsillä kulkee tarvittaessa koko perhe

Viime postauksessa kirjoitin siitä kuinka hitaasti junailimme Amsterdamiin. Nyt sitten kerron kuinka nopeasti neljä päivää tuossa puukenkämaan pääkaupungissa hurahtikaan.

Yövyimme ratikkamatkan päässä keskustasta Hampshire Hotel Beethovenissa. Hotelli sijaitsee vilkkaan Beethovenstraat -tien varressa mutta sen kaikki huoneet antavat hiljaisille sivukujille. Hotellin läheltä löysimme ruokakaupan, superhyvää ruokaa tarjoavan kiinalaisen ravintolan, kempparin lasten luomuruokineen sekä pyöräkorjaamon joka antoi ensi apua tussahtaneeseen vaununrenkaaseen.

Pitkästi ei ollut hotelilta matkaa myöskään Vondelparkin puistoon jonka ulkoilmakahvilassa oli sunnuntaiaamuna hauska hörppiä kuumaa kaakaota ja katsella kun pitkäjalkaiset ja freesit hollantilaiset juoksentelivat aamulenkillään ohitsemme kuin gasellit konsanaan.

Amsterdamin museotarjonta on hengästyttävän monipuolinen Rembrandtin kotimuseosta Amsterdamin Eremitaasiin. Meidän must see -listalla oli kuitenkin Anne Frankin talo sekä Van Goghin museo. Ystävien suosituksesta ostimme Anne Frankin museoon liput etukäteen netistä - onneksi! Ennakkolipun haltijoina saimme saapastella suoraan sisään kun liputtomat jonottivat useamman kymmenen metrin pituisessa jonossa helposti tunnin-kaksi päästäkseen seuraavaksi kulkemaan näyttelyn läpi jonossa.

Talossa liikutaan kapeilla käytävillä ja noustaan rappuja joten se ei sovellu vaunujen kanssa vierailtavaksi. Lastenvaunut voi jättää museon aulaan mutta vaunuihin ei saa jättää kasseja tai nyssyköitä, ei edes päällysvaatteita vaan kaikki pitää kantaa mukanaan kierroksen ajan (museossa ei ole narikkaakaan). Siellä kannattaa siis vierailla mahdollisimman kevein kantamuksin ja kantoliina tai -reppu on vauvalle must. Isompia lapsia kannattaa valmistaa museokäyntiin kertomalla heille Annesta ja elämästä toisen maailmansodan aikaan. Museon nettisivut tarjoavat vanhemmille työkaluja tähän.

Äitin ja isän keskittyessä tutustumaan Annen tarinaan hauskuutti lapsi itseään taputtelemalla edessä kulkevia tyttöjä ja näpräämällä näiden käsilaukkuja. Pari kertaa lasta rintarepussa kantava isä sai melko murhaavan katseen mutta huomattuaan että asialla olikin vauva muuttuivat häirityt tytöt yhdeksi hymyksi.

Amsterdamilaiset sekä eteläeurooppalaiset matkailijat, joita kaupunki oli täynnä visiittimme aikaan, suhtautuvat lapsiin ja vauvoihin muutenkin hyvin mutkattomasti. Ravintoloissa löytyi aina syöttötuolit, jalkakäytävät olivat leveitä ja tasaisia (kiitos pyöräilijöiden), ratikat olivat matalalattiaratikoita ja jopa punaisten lyhtyjen alueella kuljeskeli meidän lisäksi muitakin lapsiperheitä. Me vierailimme alueella seesteisenä sunnuntai-iltapäivänä lapsen nukkuessa päiväunia joten emme varmasti nähneet aluetta omimmillaan. Kannattaa siis harkita millaisella porukalla ja mihin aikaan päivästä alueelle suuntaa. Isommille lapsille joutuisi taatusti selitttelemään miksi täti istuu ikkunassa tissit paljaana mutta vauvaa ei näy missään.


Toinen paikka jossa me kävimme vauvan kanssa mutta jonne menemistä kannattaa harkita kaksi kertaa pienten lasten ja herkkien vauvojen kanssa, on Heineken Experience eli vierailu Heinekenin vanhassa tehtaassa. Kierroksen aikana nimittäin mm. sukelletaan virtuaaliseen olutsammioon asiaankuuluvine täristyksineen ja vesiroiskeineen ja nautitaan baaritunnelmasta. Lipun hintaan kuuluu kaksi olutta (tai Pepsiä). Me vierailimme tehtaalla lauatai-iltapäivänä mutta ihme kyllä koko parituntisen kierroksen aikana emme törmänneet yhteenkään känniääliöön. Jonottaessamme äitin Pepsiä ja isin olutta kävivät useat vierailijat ihastelemassa ja taputtelemassa vauvaa. Ei mulkoilua saati jeesustelua vaikka kukaan ei tiennyt aikoivatko vastuuttomat vanhemmat vetäistä parit bisset vai pysyttelevätkö virvoitusjuomalinjalla. Vapauttavaa.

Mäskin teossa Heinekenillä

Heinekenillekään ei pääse vaunujen kanssa. Sen sijaan Van Goghin museo on moderni rakennus ja siellä olimme enemmän kuin tervetulleita vaunujen kanssa. Menimme museoon vain hetki sen avaamisen jälkeen ja saimme kävellä suoraan lippukassalle. Näyttelysaleissa oli kuitenkin sen verran ihmisiä, että ennen ovien avaamista oli jonoa täytynyt olla ja pari tuntia myöhemmin pois lähtiessämme porukkaa alkoi olla jo rasittavuuteen asti.

Amsterdamissa joka toisella kulmalla tuntui olevan lippukauppa jotka myivät toinen toistaan paremmilla alennuksilla ennakkolippuja museoihin ja käyntikohteisiin. Ostimme yhdestä kaupasta Heineken-liput halvemmalla kuin mitä ne olisivat olleet paikan päältä ostettuna. Vähän arvelutti että noikohan liput kelpaavat Heinekenilla mutta oli kyllä taas mukava purjehtia jonon ohi säästämänsä eurot taskussa toisten jonotellessa sisäänpääsyä lippukassalla. Vapaamielisessä matkailukaupungissa toki löytyi myös opastettuja teemakierroksia bordelli-kävelystä pyöräkierroksiin. Joka suhteessa kyllä huomasi miten tärkeä bisnes matkailu on kaupungille. Navigoimme paljon kaupungin virallisen I amsterdam -mobiilisovelluksen avulla ja se osoittautuikin (paria bugia lukuunottamatta) reissun aikana käyttämistämme mobiilioppaista parhaaksi.

Neljän päivän vierailun aikana ehdimme toki käydä myös ihastelemassa pullasorsia, keinumassa ja riehumassa TunFun -sisäleikkipuistossa. Kaupunki jätti kuitenkin fiiliksen että sinne pitää päästä takaisin - kun lapsi on isompi ja myös aikuisten matkalle.