Vauvan ollessa paria päivää yli kuukauden ikäinen lähdimme ensimmäiselle pitemmälle automatkalle. Suuntana Pohjanmaa ja mummulat. Kesänopeudet oli jo astuneet voimaan joten osasimme odottaa matkan taittuvan hieman nopeampaa kuin talviaikaan. Koskapa reissuun oli varattu vain viikonloppu eli perjantaina iltapäivästä matkaan ja sunnutaina takaisin, olimme päättäneet ajaa matkan suuremmin pysähtelemättä. Yllätyksenä meille kyllä tuli että onnistuimme ajamaan matkan yhtä nopeasti kuin ennen perheenlisäystäkin.
Olimme varautuneet matkaan tuttipullolla ja maitopumpulla. Näillä (ja äidin matkalukemisella) pärjättiinkin hyvin ajomatkat ja pysähdyttiin vain vaipanvaihtoon kun 2/3 matkasta oli ajettu. Kyllä, tunsin itseni huonoksi äidiksi kun en imettänyt viiteen ja puoleen tuntiin... Mutta onneksi jälkeenpäin ruoka maistui perinteisellä menetelmällä tarjottuna yhtä hyvin kuin ennenkin eli ei traumoja pojalle eikä äidille.
Halusimme pelata toistaiseksi varman päälle vaipanvaihtoasioiden kanssa ja pysähdyimme mennen tullen ABC:lla. Tiesin nääs, että niiltä löytyy vauvanhoitotilat jossa on paitsi asiallinen hoitopöytä niin myös imetysmahdollisuus. Viitasaaren ABC:lla olikin tilat viimeisen päälle; hoitohuoneeseen pääsi vain koodilla (eli ei pelkoa "väärinkäyttämisestä") ja siellä oli jopa käsinojallinen tuoli imetystä varten. Heinolan ABC:n tilat eivät olleet ihan yhtä priimakunnossa. Meillä ei ollut mukana omaa pyyhettä eikä kertakäyttöistä hoitoalustaa (oppitunti numero yksi itselle: ota jompikumpi mukaan seuraavalla kerralla!) ja hoitohuoneessa oli vain wc-paperia ja kankainen pyyheautomaatti joten Viitasaaren hoitohuoneessa tarjolla ollut rullapaperi nousi hetkessä arvoon arvaamattomaan.
Pikku-ukko tietysti nukkui lähes koko automatkan ja äippä istui takapenkillä tuttipullot valmiina suuhun tökättäväksi kunhan vain herra ilmoitti haluavansa syödä. Pitkistä päikkäreistä huolimatta uni maistui pienelle seuraavina öinä ihan normaalisti.
Poika lienee luonteeltaa sosiaalinen tapaus, sen verran mutkattomasti suhtautui kaikkiin uusiin ihmisiin joita viikolopun aikana tapasi ja pidensi jopa ruokailuväliä hetkittäin niin että äiti ja isä saivat kahvitella tai ruokailla rauhassa loppuun ilman kitinöitä vaikka pojan ruoka-aika yleensä alkaa juuri samalla hetkellä kun vanhemmat istuvat pöytään.
Kaiken kaikkiaan tämä reissu meni superhyvin ja vahvistaa meidän vanhempien uskoa siihen että pienen ihmisenkin kanssa voimme automatkailla "kuten ennenkin" kunhan ruokaa riittää ja läheisyyttä on tarjolla sitten ajon päälle. Nyt on hyvä mennä; mielenkiinnolla odotan jo taaperoikää kun turvaistuimessa istuminen ei enää nappaakaan... Seuraava mummulanreissu onkin tulossa jo muutaman
viikon päästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti