Naantali ilman muumeja

On meinannut kaiken lomaseikkailun tuoksinassa unohtua blogipostaus Naantalista, tuosta lapsiperheiden luvatusta kaupungista joka itseään Suomen aurinkoisimpanakin mainostaa. Yövyimme siellä siis Ruisrockin aikaan kun Turku oli ihan täynnä.

Aurinkoa todella riitti visiittimme aikana, kuten viime aikoina toki koko Suomessa. Olipa ihanaa kun vuokraamassamme asunnossa, Villa Franckissa, oli ilmastointi! Muutenkin puutalon yläkerrassa sijaitseva erillisasunto oli lapsiperheelle sopiva, kun perusvarusteluun kuului potta, matkasänky ja portti portaiden ylläpäässä ja asunto sijaitsi kävelymatkan päässä leikkipuistosta.Tai no, Naantalissahan kaikki on kävelymatkan päässä.

Ensimmäisenä päivänä söimme lounasta vanhan kaupungin rannassa sijaitsevan Naantalin Kylpylän Rantaravintolan terassilla. Terassilla oli pieni leikkinurkkaus ja ravintolan sisältä löytyi vimpan päälle varusteltu lastenruoan lämmityspiste ruokailuvälineine ja syöttölappuineen kyniä ja väritysjuttuja unohtamatta. Monessa muussakin ravintolassa näytti olevan puuhanurkkaukset lapsille, yhdellä terassilla jopa pomppulinna. Ei siis ihme, että kaupungilla liikkui paljon lapsiperheitä, ajattelin, kun on näin hyvin otettu lapset huomioon joka paikassa. Meni todella hetki jos toinenkin ennen kuin muistin, että niin joo, muumien takiahan perheet täällä on...

Naantalissa panin merkille että terassikulttuuri oli sallivampaa kuin aika monessa muussa (suomalaisessa) kaupungissa jossa ollaan kundin kanssa erehdytty terassille. Yleensä tulee pahaa silmää jostain suunnasta vaikka kuinka toinen vanhempi stikkais cociksessa toisen juodessa sen yhden. Naantalissa jokaikisellä terdellä sen sijaan oli rattaat jos toisetkin ja molemmilla vanhemmilla nokan edessä bisse tai sidu (ja silti näyttivät osaavan olla vastuullisia vanhempia ja pitää huolta lapsistaan...). Eikä kukaan paheksunut, ei ääneen eikä puoliääneen selän takana. Virkistävää.

Vanha kaupungin varjoisat kujat, söpöt putiikit ja pittoreski vierassatama houkuttelevat päämäärättömään käveleskelyyn. Räps, räps, sanoi kamera taukoamatta. Kirkonmäen näkötornista sai vielä uuden vinkkelin kymmenesti kuvattuun Naantalinaukioon satamineen. Postikorttimaisemissa näytti presidenttiparikin nauttivan kiireettömästä lauantai-illasta...

Olimme etukäteen vitsailleet väittävämme kundille myöhemmin, että Muumimaailma on jo nähty, olimmehan Naantalissa pojan ollessa vuoden ikäinen. Naantalissa ja Turun saaristossa kuitenkin ajattelin vain, että tänne on päästävä uudestaan... Ja kun hirmuisesti olen kuullut kehuja sekä Muumimaailmasta että Väskin seikkailusaaresta, niin onhan ne mentävä ratsaamaan joskus tulevaisuudessa.

Niin tai näin, Naantalista on helppo todeta että se on mainio matkakohde lapsiperheille. Ja jos ajatus Muumimaailmasta saa vanhempien ihokarvat pystyyn niin voihan skidin viedä vanhan kaupungin muumikauppaan ja sanoa, että tässä se muumilandia nyt on!

Pikkukaupungin riemuja helteisessä heinäkuussa

Perheemme viettää joka kesä vähintään viikon Nivalassa, pikkuisessa kaupungissa Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla. Olinpa riemuissani kun paikallislehdestä luin mitä kaikkea uutta kivaa kaupungissa oli tarjota elämyshakuiselle lapsiperheelle. Vihdoinkin jotain blogattavaa!

Kotiseutumuseo Katvalassa käy nyt vilske kun puput, kanat, lehmät ja vuohet kavereineen ovat muuttaneet museon pihapiiriin heinäkuun ajaksi. Eläimet sopivat erinomaisesti museon yhteyteen ja näyttivät houkuttelevan paikalle ulkopaikkakuntalaisiakin. Meidän lisäksi siis. Supersöpö riippuvatsapossu oikein odotti rapsutuksia siinä missä lehmänpojat mittelivät voimiaan pikkukatsojien ihmetykseksi. Eläimiä enemmän pikku-kundia kiinnosti kuitenkin kaarnalaivat, joita pääsi uittamaan museon pihalla vedellä täytetyssä veneessä. Oli jo puoli matkassa veneeseen uimaan itsekin kun pappa ehti hätiin.
 

 

 

Tutustuimme myös museorakennuksiin, jotka ovat minulle tuttuja jo lapsuudesta, mutta ovat nyt saaneet buustia mm. uusista esineistä ja vanhojen esineiden uudelleenjärjestelystä. Päärakennuksen vintin puiset traktorien ja työkoneiden pienoismallit kiinnostivat perheen miesväkeä. Vintiltä löytyy myös hauska kokoelma vanhoja vaatteita lasten nutuista hääpukuun. Päärakennuksessa toimii heinäkuussa paikallisten nuorten pyörittämä kahvila ja lisäksi museolla on pieni puoti, josta voi ostaa mm. paikkakunnan historiasta kertovia kirjoja ja postikortteja.

Katvalasta suuntasimme Vesitornin kahvilaan, pittoreskiin ja kodikkaaseen vanhaan taloon vesitornin juurelle heinäkuun ajaksi perustetuun keitaaseen. Kahvilan kammareista löytyy monta söpöä soppea kiireettömään nautiskeluhetkeen ja pihamaalta koivujen katveesta lisää. Ystävällinen omistajapariskunta leipoo kaiken tarjottavan paikanpäällä; lasikupujen alta löytyi höyryävän tuoretta feta-pinaattipiirakkaa, monensorttisia pikkuleipiä sekä pullaa ja makeita piirakoita. Valinnanvaikeus! Onneksi meitä oli mukana monta herkuttelijaa niin voimme ottaa vähän joka laatua maisteltavaksi. Kahvilanpitäjät kertoivat, että jos kahvila menestyy hyvin niin he saattavat avata sen ensi kesänäkin. Nyt kaikki nivalaiset ja lähipaikkakuntalaiset joukolla asioimaan että saadaan kesäkahvila kaupunkiin ensi vuonnakin!

Kahvilassa vietetyn huilihetken jälkeen voi vielä suunnata keskustaan Lystipolulle jossa pääsee ihastelemaan paikallisten ITE-taiteilijoiden ympäristötaidetta Malisjoen varteen. Reitti kiertää joen rannoilla molemmin puolin kahden sillan välissä ja vaikka lenkki ei ole pitkä niin me saimme mummun ja pojan kanssa helposti puoli tuntia kulumaan teoksia ihmetellessä. Oivaltavia ja sympaattisia teoksia löytyi niin maasta, puusta kuin puistonpenkeiltä. Sympaattisin lienee perhepäivähoidossa lasten maalaamat kivet osuvasti nimetyssä teoksessa 'Tekemisen riemua' (alla ensimmäisenä). Lystipolun varrelta löytyy myös leikkikenttä ja rantalentopallokenttä. Biitsikenttiä löytyy keskusta-alueelta usempi ja Nivalassa on myös erinomainen, juuri kunnostettu frisbeegolf-rata.

 

  

Niin että nyt on kuulkaas pikkukaupungin heinäkuussa niin mukavaa tekemistä tarjolla, että kannattaa tulla käymään kauempaakin!

Rok rok!

Perjantai-iltapäivän helteessä, kymmenien metrien jonon kiemurrellessa edessämme ja ihmiset niin kännissä etteivät meinanneet tolpillaan pysyä, iski epäilys maximus; jumankauta, ihanko tosissaan me meinataan tuoda taapero rock-festareille???
 

Festarikaverit

No, onneksi olimme miehen kanssa liikkeellä tuolloin perjantaina kahdestaan. Tai siis loppuunmyydyssä Ruisrockista ei voi sanoa 'kahdestaan' mutta siis ilman pikku-kundia. Edelliset festarikokemuksemme olivat Ruissalosta kymmenen vuoden takaa ja ehkä aika oli kullannut muistot. Muistoissamme nimittäin päälavan edustalla vuosia sitten perheet chillailivat piknikmeiningeissä ja lapset pulahtivat välillä uimaan rantaveteen kun hiekkaleikkeihin kyllästyivät. Nyt joka puolella oli roskaa, roskaa ja roskaa, lavojen edustat pöllyävää hiekkaa, joka paikkaan pitkät jonot ja (muut) aikuiset konttauskunnossa. Hirvitti, sillä sunnuntaina oli tarkoitus tulla uudestaan skidin kanssa. Ekaa ja vikaa kertaa, that's for sure.

Ennen sunnuntaita taisimme miehen kanssa molemmat käydä sisäistä dialogia itsemme kanssa. Yritin vakuutella itselleni että kun esiintyjäkaartissa on mm. Robin niin paikalla lienee paljon enemmän lapsiperheitä kun yleisenä rymypäivänä perjantaina. Ja sunnuntaina jengi ei voi vetää pahoja övereitä kun on maanantaina töihin meno. Ja että viedäänhän lapsia etelään aurinkolomille, että ei meidän pikkuraukka voi siellä rannalla ihan karrelle palaa 50 aurinkorasvassaan. Tämän todistelun päätteeksi sunnuntaina sitten pakattiin matkaan aurinkorasvat ja pilttipurkit sekä paljon juomista ja lähdettiin toisiamme psyykaten kohti Turkua majapaikastamme Naantalista.

Ruissalossa ei noin vain ajellakaan festarialueen portille autolla. Lähimmäksi pääsee pyörällä, muut saavat tarpoa hyvän matkaa jalkapelillä. Keskustasta parin kilometrin päähän pääportista pääsee kaupunginliikenteen bussilla sekä festaribussilla. Perjantain ruuhkista ja kuumuudesta oppineina päätimme kundin kanssa yrittää onneamme jättämällä auton Turku-areenan maksulliseen festariparkkiin josta myös kulki festaribussit nonstoppina Ruisssaloon. Se olikin hyvä valinta kun perjantain reilun tunnin matka-ajan sijaan olimme bussiparkissa 7 minuuttia Turku-areenalta lähdön jälkeen. Kävelymatka bussipysäkiltä tuntui nyt lyhyemmältä kuin perjantaina. Ja kun vielä samassa bussissa matkusti toinenkin vauvaperhe, niin kummasti alkoi omantunnon ääni muuttua armollisemmaksi;  on niitä muitakin hulluja eikä me ehkä ollaakaan maailman vastuuttomimmat vanhemmat...

SMG yeah!

Festarialueelle ei saanut turvallisuussyistä viedä lastenvaunuja. Olin tätä onneksi älynnyt kysyä jo aiemmin sähköpostitse ja siksi varauduimme reissuun kantorinkalla. Muutama perhe pyrki porteista rattaiden kanssa mutta tulivat käännytetyksi turvatarkastuksessa saaden ohjeistuksen jättää vaunut maksulliseen narikkaan porttien viereen.

Alueelle sai viedä korkkaamattomia vesi- ja virvoitusjuomapulloja ja lisäksi tyhjän muovipullon vesipisteellä täyttämistä varten. Eli lähtökohtaisesti melko paljon löysemmät rajoitukset kuin vaikka Porin Jazzeilla, jonne alunperin ei meinattu sallia edes korvikemaitoja tetroissa. Turvatarkastuksessa vartija vain vilkaisi reppuuni, kun sanoin että siellä on kivennäisvettä ja vauvanruokaa, eikä alkanut tonkia sen kummemmin. Perjantaina sen sijaan oli imettävä kaverini joutunut aikamoiseen syyniin rintapumpun takia kun 18-kesäinen poika ei ollut millään uskonut pumpun käyttötarkoitusta... No onhan se kyllä melko epäilyttävän näköinen peli!

Festarialue oli nyt paljon siistimpi kuin perjantaina ja väkeä selvästi vähemmän. Leppoisa festarifiilis alkoi vihdoin tarttua meihinkin ja löysimme heti mukavan varjopaikan tarpeeksi kaukana lavasta niin että soundi ei särkenyt korvia mutta lavan viereisiltä screeneiltä pystyi seuraamaan itse lavan tapahtumia ja Jukka Poikaa. Vastoin ennakko-odotuksia kundi myös suostui pitämään kuulosuojaimia mukisematta lähes koko päivän, leikkimään huovalla tai sen välittömässä läheisyydessä eikä yrittänyt kuin kerran tunkea tupakantumpin suuhunsa. Synninpäästö vanhemmille.

Seurasimme keikkoja "niittylavalla" keskellä savipeltoa sekä meren rannassa "rantalavalla" ja molemmilla paikoilla onnistuimme löytämään mukavan varjoisan spotin johon kuului hyvin mutta näkyvyydestä joutui vähän tinkimään. Vaipanvaihto sujui samassa paikassa kosteusliinojen avulla, eikä vieruskaverit panneet yhtään pahakseen pientä käärmenäyttelyä kun heiltä etukäteen kysyimme sopiiko siinä vieressä suorittaa vaipanvaihto-operaatio.

Välipalahetki

Mukana meillä oli pilttipurkeissa lounas, välipala ja illallinen kundille sekä tetrapuuroa iltapalalle. Vesipisteitä oli alueella useita joten sekä vanhempien että kundin nestetasapaino pysyi hyvin hallinnassa. Vanhemmat sai herkutella metrilakulla ja Liesikiesin hampurilaisaterioilla jo sillä perusteella että omien eväiden kantaminen alueelle lapsen ruokien lisäksi olisi ollut liian työlästä.

Lähdimme suuntaamaan Naantalia ja majapaikkaa kohti kundin iltapuuron jälkeen kun Suede lopetti keikkansa. Rokkikukko nukahti automatkan aikana eikä kunnolla herännyt edes perillä vaipanvaihdon ja yökkärien pukemisen aikana. Pyhästi suunniteltu päästä varpaisiin -suihku jäi siis ottamatta mutta hei, ei sitä ennenkään festariviikonlopun aikana suihkussa ruukattu käydä!

 Ensi vuoden festarikalenteri on jo syynissä.

Pullaa ja pyöräilyä Puotilassa

Pyöräilyjalkaa alkoi sadesäistä huolimatta pakottaa. Hyvä syy siis harrastaa kotiseutumatkailua. Olin nimittäin jo pidemmän aikaa odottanut mahdollisuutta päästä kahvittelemaan Puotilan kartanon maille vuosi sitten avattuun Cafe Svenkkaan.

Pientä tihkusadetta pelkäämättä suuntasimme pyöränkeulamme Puotilan ja Rastilan väliin jäävän Vartiokylänlahden rantamaisemiin. Varjakanrannassa lahden perukoilla tapasimme vanhan herran lintuja syöttämästä ja hän tarinoi meille pitkän tovin lahdella jo vuosia asuneesta joutsenparista Vihtorista ja Klaarasta joilla nyt oli kolme poikasta. Paria päivää aiemmin poikasia oli vielä ollut neljä... Ihmisen työtä, setä arveli. Pääsimme ihailemaan joutsenia ihan muutaman metrin päästä kun setä kutsui ne luokseen ja joutsenvanhempien sähinää pelkäämättä nakkeli leivänpaloja veteen poikasten syötäväksi. Oli metkaa seurata kuinka vanhemmat puolustivat poikasiaan suupaloja varastelevia lokkeja ja sorsalaumaa vastaan. Toisessa tilanteessa en kyllä menisi lapsen kanssa noin lähelle joutsenia mutta sedän varmat otteet ja ääni riittivät osoittamaan linnuille pelin hengen.

Rastilan, Puotilan ja Vartiokylän hoodeja ristiin rastiin sahaamalla saimme kuin saimmekin kilometrimittariin kympin jonka jälkeen tuumimme että kahvit Svenkassa ovat ansaitut. Kahvilassa tarjoillaan keittolounasta päivittäin ja sillä on myös täydet A-oikeudet. Kahvilalla on myös oma jäätelökioski Puotilantien varressa, kahvilan ja kauniin Puotilan kappelin välissä. Entiseen viljavarastoon tehty kappeli on yksi Helsingin suosituimmista vihkikirkoista enkä sitä yhtään ihmettele kappelia katsoessa (kuvassa alla).

Kahvilasta löytyy toki pari syöttötuolia mutta vaipanvaihto vessassa vaatinee vähän luovuutta. Onneksi säästyttiin siltä rumbalta tällä kertaa.

Jos Vartiokylänlahden seutu ei ole tuttua, kannattaa reittimahdollisuuksia tsekata Helsingin pyöräilykartasta. Lahden kiertävät maisemareitit soveltuvat hyvin myös lastenrattailla koluttavaksi ja rantaan pääsee nopsasti sekä Puotilan että Rastilan metroasemilta.

Retken voi päättää pulahdukseen Puotilan Puotilan uimarannalla joka on vastarannan Rastilan biitsiä rauhallisempi. Rannalta löytyy keinut, kiipeilyteline, liukumäki ja beach volley -kenttä sekä tietysti vessa, suihku ja pukukopit. Aurinkoisempia kelejä odotellessa..

Miksei aina voi ajaa Mikkelin kautta?

Piipahdimme viikonloppureissulla Savon liepeillä. Mikkeli sattui sopivasti automatkan puoliväliin joten ajoitimme menomatkan pysähdyksen kundin välipala-aikaan Kenkäveroon. Aiemmin viikolla oli bongattu lehdestä Mikkelin seudun mainos Kenkäveron lähiburgereineen joten vanhempien lounassuunnitelmat olivat myös valmiina matkaan lähdettäessä.

Kenkäverossa olen aiemminkin käynyt mutta nyt ensi kertaa kesällä ja oikeasti ajan kanssa. Isän vartoessa burgereitamme pappilaravintolan ruokasalissa purimme kundin kanssa päikkäreillä autossa kerättyä energiaa juoksentelemalla ympäri pappilan pihamaata.

Ravintolan lounasbuffetissa tarjoillaan pappilan puutarhan omaa satoa ja lounas katetaan herkkusuille päivittäin vuoden ympäri. Onneksi näin buffetin antimet vasta burgerien tilaamisen jälkeen, olisi nimittäin tullut todella vaikea valinta lounaan ja burgerin välillä. Vielä joskus, vähän rikkaampana ja nälkäisempänä on kyllä päästävä kokeilemaan buffetin herkut.

Kenkäveron burgerit ovat Sikke Sumarin käsialaa. Väittäisin, että hampurilaisen kruununa oli saniainen; vai mitä sanovat paremmin tietävät tuon yläpuolella olevan kuvan perusteella? Oli tai ei, metka tuo oksa oli ja tuli syödyksi. Minulta, ei toki mieheltä. Jälkkäriksi sitten kahden nyrkin kokoinen suklaamarenki, josta kyllä riitti matkaherkkua doggybagiinkin.

Sekä ravintolasta että Kenkäveron desingmyymälästä löytyi hoitopöydällä varustetut wc:t, ravintolassa vaippoineen ja talkkeineen. Keinuja tai muita leikkivälineitä ei pappilan pihapiiristä löydy mutta meidän yksivuotias viihtyi mainiosti alapihan puutarhassa kirmaillen. Oli niin hauskaa kadota äitin ja isin näkyvistä pionien ja marjapensaiden taakse! Meitä aikuisia ihastutti kukkaloiston lisäksi hyötypuutarhassa uusiokäyttöön otetut räsymatot.Goodbye rikkaruohot!

Kenkäverosta löytyy myös muutama erikoismyymälä ja leivintupa (kuvassa alla), josta nappasimme reissuevääksi tuoretta leipää. Designmyymälästä vielä mangosalmiakkinamuja niin jopa kelpasi jatkaa matkaa.

Vakaa päätöksemme oli pysähtyä Kenkäverossa myös kotimatkalla, niin ihastuneita paikkaan olimme. Pyörsimme päätöksen kuitenkin jo kymmenen minuuttia Kenkäverosta lähdön jälkeen kun bongasimme vitostien varrelta Tertin kartanon mainoksen. Ihan ei ollut tällä kotimaan matkailun "asiantuntijalla" kirkkaana mielessä mitä kaikkea Tertistä löytyy mutta pikainen googlettaminen selvensi asian: Tertin kartanoa ei sovi ohittaa toista kertaa!

Niinpä sitten paluumatkalla karautimme Tertin kartanolle jossa meitä tervehti suloinen pitsihuvila pihapiireineen (kuvassa yllä). Ensimmäisenä kävimme kurkkimassa muuripuutarhan porttien välistä rönsyilevää kukkaloistoa ja moikkasimme kartanokoiria häkeissään. Ja tietysti pakolliset poseeraukset lehmän vetämissä vankkureissa.

Päärakennuksen ravintolan tarjontaan emme tällä kertaa tutustuneet vaan nautimme talonleivät yrttitarhan katveessa kahvila-puodin terassilla. Ja tietysti suklaakakkua!

Kahvilan puodissa myydään maalaisromanttista sisustustavaraa sekä talon omia herkkuja kuten teetä ja hilloja. Ja olisi kartanolla myös hotelli, jonka huoneet on rakennettu vanhaan aittarakennukseen navetan kupeeseen. Sitten kun olen vielä rikkaampi (eli sen jälkeen kun on ensin voinut huoletta syödä Kenkäveron buffetlounaan) ja pikkulapsettomampi, vien kyllä miehen sinne romanttisen viikonlopun viettoon...

Kundista jännittävintä kaikesta oli tämä traktori, jota piti kiertää ja ihmetellä useaan kertaan.

Tällä reissulla muistui taas mieleen, että aina tärkeintä ei ole päämäärä vaan itse matkastakin kannattaa nauttia..Vaikka kyllä tämän matkan päämääräkin oli elämys. Siitä lisää seuraavassa postauksessa...

Sadepäivä sisäleikkipuistossa

Vietimme sadepäivän Hakaniemen torin alla sijaitsevassa Leikkiluolassa. Hauskan päivän kohokohtia olivat...

...pallomeri...

... putket...

... ja paloauto.

Liukumäkeen uskallettiin sylikkäin...

... mutta autolla ajoon ei äitiä tarvittu.

Pomppulinnassa riitti ihmeteltävää...

...ja kävelyn sijaa eteneminen tapahtui jälleen konttaamalla.

Ja miten hienoja piirrustuksia toiset pikku vierailijat olivatkaan tehneet!

Herkkuja ja RVP-treeniä Porvoossa

Saimme Pohjanmaan serkkuja vieraiksi ja näille kokeneille Helsingin-kävijöille piti keksiä jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Siispä Porvooseen!

Ensimmäinen etappi oli itseoikeutetusti Brunbergin tehtaanmyymälä - sillä oli jo aamusta asti lahjottu ja kiristetty lapsia syömään, lähtemään kotiin leikkipuistosta sekä päiväunille. Ja melkoinen aarrearkku pieni myymälä lapsille olikin. Jokaista maistiaisena ollutta laatua piti maistaa ja parhaimpia useampaan kertaan.

Olimme liikkeellä autolla, joten tehtaanmyymälän sijainti keskusta-alueen ulkopuolella ei meitä hidastanut. Bussilla Porvooseen reissaaville kätevämpi paikka herkkuostoksiin on kuitenkin vanhan kaupungin myymälä, jossa sielläkin pääsee mukavasti suklaan makuun.

Vanhassa kaupungissa olimme juuri sopivasti päiväkahvien aikaan ja pistäydyimme pikaisille Zum Beispiel -deliin. Nimestään huolimatta delissä ei myydä Saksanmaan herkkuja vaan listassa on ennemmin vaikutteita Etelä-Amerikasta suomalaisilla ja välimerellisillä mauilla ryyditettynä. Näen vieläkin silmissäni salaattitiskin muhkeat viininlehtikääryleet... Tarjolla olisi ollut myös meksikolainen brunssi, mutta lounaan syöneinä pysyttelimme kahvi- ja kaakaolinjalla. Ja zB:n kaakao kyllä pärjäsi hyvin belgialaisille kilpakumppaneilleen, joita alkuvuodesta tuli siemailtua urakalla. Toki oli pakko maistaa stadin hintoihin tottuneelle suorastaan edullista tiramisujuustokakkua. Huh, olipa siinä tymäkkä kahvin maku (kahvinihilistille)! Jos äiti vähän nyrpisti nenäänsä kahvin maulle niin pikku-kundi pisteli iloisesti poskeen kakusta sen minkä ehti ja äiti tohti antaa. Tuleva kahvinjuoja selvästi. Delistä löytyi oikein syöttötuoliarmeija ja kahvilan galleriatilasta keinuhevonen ja löhöilytyynyjä hitaiden brunssien kyllästyttämille lapsukaisille.

Kahvien jälkeen käveleskelimme ympäri vanhaa kaupunkia ja treenasimme reisi- ja pakaralihaksia kiipeämällä ehkä kaupungin jyrkintä mäkeä tuomiokirkolle asti. Kirkko oli jo lauantai-iltapäivästä kiinni mutta ihastelimme ja ihmettelimme kirkon tervakattoa ja siitä lähtevää mahtavaa tuoksua. Takaisin alas suuntasimme Edelfeltin maalauksen maisemissa. Aikä vähän on maisema reilussa sadassa vuodessa muuttunut.

Vanhassa kaupungissa teimme lähinnä ikkunaostoksia, esimerkiksi Lelukauppa Riimikon pelkkien ikkunasomistusten ihailuun saimme käytettyä mittaamattoman ajan, sisälle emme edes uskaltaneet... Skidi -lastenvaatemyymälään oli sitten jo pakko pistäytyä alekorit penkomaan. Kaupassa jouduttiin myös vaipanvaihtohommiin kun kundin vaippa oli falskannut pahemman kerran. Onneksi pääsimme myymälän takahuoneeseen ja kundi sai kuivaa päälleen. Se olikin reissun ainoa vessatesti, ei muuta raportoitavaa sillä sektorilla siis.

Illansuussa oli sitten aika jättää veli vaimoineen viettämään vapaailtaa sekä herkuttelemaan häälahjaksi saamallaan lahjakortilla Bistro Sinneen. Ihan harmitti, että lahjakortti sisälsi lastenhoitopalvelun talon (siis meidän) puolesta eikä voitu millään tekosyyllä tukkia mukaan. Sen verran mellevä pariskunta tuli illalla ravintolasta.