Stadin snadit SnadiStadissa

Minulla on pari läheistä kollegaa myös äitiyslomalla joten tuumasimme että olisi kiva käydä porukalla tutustumassa johonkin lastenkohteeseen stadissa. Paikaksi valikoitui meille kaikille vielä valloittamaton hupipuisto SnadiStadi, jota sattui myös randomisti erään ravintolan tarjoilija suosittelemaan samalla viikolla. Odotukset olivat siis korkealla.

Olimme paikalla heti kympiltä kun hupipuiston ovet aukesivat. Se olikin hyvä juttu, sillä leikkijöitä oli aamulla huomattavasti vähemmän kuin jo lounaan jälkeen ja porukkamme kevätvauvatkin saivat rauhassa polskia pienten pallomeressä. Porukan lasten ikäjakauma oli neljästä puoleen vuoteen mutta isommatkin lapset viihtyivät hyvin 0-4-vuotiaille varatulla alueella jossa pääsi myös pomppimaan trampoliinilla, ajelemaan potkumopolla ja rakentamaan jättikokoisilla pehmopalikoilla. Oma pikku kundini tajusi heti homman nimen kun käänsin selkäni liian pitkäksi aikaa kännykkäkuvien näpsimispuuhissa ja sukelsi oma-aloitteisesti ryömintäputkeen mutsia piiloon. Ihan sekunnin ajan siinä sitten olin varma että nyt se on karannut. Aidatulta alueelta. Ryömimällä.

Isompien kanssa kävin itse testaamassa myös vanhemmille lapsille tarkoitettua isoa seikkailupuistoa. Kiipeäminen, ryömiminen, tasapainoilu ja väistely muistuttelivat surkeiden vatsalihasteni olemassaolosta eli treenistä se temuaminen käy myös aikuisille.

Söimme lounaaksi SnadiStadin omassa ravintolassa lihapullia ja nugetteja, club sandwicheja sekä angnus burgerit, joista burgereita voi kyllä hyvin suositella peruspikaruokaa välttelevillekin. Miinusta meidän porukka antoi kertakäyttöastioista sekä yhden roskiksen käytännöstä eli kaikki jätteet samaan pussiin. Mukavaa taasen oli se että ravintola-alueen pöytien vieressä on ruohomatolla päällystetty piknik-alue jolla vauvat saivat kölliä, leikkiä ja ryömiä sillä aikaa kun mammat ja siskot söivät pöydän ääressä. Piknik-alueen toisessa nurkassa oli myös liukamäet jonne isommat lapset pääsivät syötyään leikkimään äitien valvovan silmän alla.

Puiston hupialueelle ei paloturvallisuussyistä saa viedä lastenvaunuja joten monet äidit kantoivatkin pienimmäisiään kantorepussa. Alle yksivuotiaat muuten pääsevät puistoon ilmaiseksi kuten aikuisetkin joten kohde sopii myös budjettitietoisille vauvaperheille jos vaan vauva ei ole kovin arkaa sorttia.

Lapsirakas veljeni kuullessaan missä olemme päivän viettäneet, vertasi lasten seikkailupuistoja maanpäälliseen helvettiin. Kiva paikka se oikea helvettikin sitten varmaan.

Leijonalätkää

Ja laidat ryskyy! Kuva: Hs.fi , Jussi Nukari

Jotta lapsiraukastamme ei tulisi ihan taidehörhöä niin isänsä päätti viedä koko perheen lätkämatsiin. Eikä mihin tahansa matsiin vaan Suomi-Ruotsi -mittelöön Hartwall Areenalle.

Väkeä matsissa oli kuin pipoa ja onnittelimme itseämme valinnasta jättää rattaat kotiin ja lähteä liikkeelle kundi kantorepussa. Isä oli huolella valinnut meille paikat alakatsomosta mutta jotenkin katsonut lippujenostohetkellä kieroon ja paikat olivatkin jäähyaition takarivin sijaan aivan laidan vieressä siniviivan tuntumassa. Hui. Katsomoon lentävää kiekkoa en niinkään pelännyt siinä ekalla rivillä (ylemmillä riveillä se olisi varmaan todennäköisempää) vaan laitataklauksia joita Karalahdelta, Komarovilta ja muilta velikullilta saattoi odottaa.

Ja niinhän siinä kävi että Leksa ajettiin suihkuun jo ottelun ensimmäisessä erässä aivan meidän silmien alla. Yllätys kyllä pikku kundi ei yhtään pelännyt laitojen rytinää saatika isoja hurraa-huutoja, vaikka tärkeästi mukaan otetut kuulosuojaimet pysyivätkin päässä vain ensimmäisen minuutin ajan. Pahimman mökän aikaan yritin sitten laittaa edes omia käsiä lapsen korville ettei sukurasituksena periytyvä huonokuuloisuus alkaisi ihan vielä alle yksivuotiaana.

Alle kolmivuotiaat pääsevät peleihin ilmaiseksi ilman omaa istumapaikkaa ja näyttihän tässäkin pelissä olevan useampi pikku-katsoja sekä muitakin vauvoja. Lastenhoitopöytiä piti Areenalla oleman muutama, mutta me saimme kyllä aikamme etsiä ennen kuin bongasimme yhdistetyn inva-WC:n ja lastenhoitohuoneen. Kundin ruokailu sujui kylmää mössöä erätauolla omalla paikalla lusikoiden joten en tullut katsoneeksi olisiko jossain ruokakojulla ollut tarjolla syöttötuoleja. Ruoan lämmitys olisi kyllä varmasti onnistunut jonottelemisen jälkeen jollakin kojulla, mutta kundi on jo ihan tottunut viileisiin aterioihin retkimeiningillä.

En tiedä oliko kundista jännempää seurata tapahtumia kaukalossa vai nättejä tyttöjä ylemmillä riveillä, mutta tuli taas nähtyä että (meidän) lapsi viihtyy siellä missä vanhempansakin.

Hyvä Suomi!

Pimeä aine, glitter ja kosminen possu tekevät Talvisirkus Kosmoksen

Kuva Talvisirkus.fi , kuvaaja Riku Virtanen

Minulla oli ilo päästä katsomaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkusta jo näin kauden alussa. Iloinen olin myös siitä että sain seurakseni eskari-ikäisen kummilapseni isosiskoineen. Tehtiin kummilapsen äidin kanssa vaihtarit ja pikku kundi jäi hänelle hoitoon illaksi. Olisin niiiiin mielelläni aloittanut kundin sirkuskasvatusaivopesun jo tänä vuonna mutta kokemuksen perusteella arvelin, ettei esitys varsin vielä alle yksi vuotiaalle sovi. Pimeää, välkkyviä valoja, isoja ääniä... Vaikka vuosi sitten vatsassa sikiö oli aivan pähkinöinä Talvisirkuksen tunnelmasta.

Tämän vuotinen esitys on nimeltään Kosmos ja se tuo Kaapelitehtaan Pannuhalliin maailmankaikkeuden galakseineen ja alkeishiukkasineen. Esitys alkaa nykyhetkestä Veera-tytön ja enon lähtiessä matkaan ajassa taaksepäin kiehtovassa kosmoksessa. Huimien akrobatianumeroiden, jongleerauksen, saippuakuplien ja cyr-rengastemppujen kautta kuljetaan kohti alkuräjähdystä, maailmankaikkeuden luomishetkeä. Lavalla nähdään myös tontut ja possu, kosmisena tietysti.

Olen nähnyt Talvisirkuksen varmaan neljänä tai viitenä vuotena mutta joka kerta jokin uusi temppu salpaa hengityksen ja saa kädet hikoamaan pelkästä katselusta. Jos viime vuoden talvisirkus toi lavalle kireitä lihaksia ja sikspäkkejä (siis esiintyjäpoikien vatsalihakset, ei bissekeissejä) niin tänä vuonna sirkuksessa pääsee ihastelemaan kunnon äijäenergiaa. Nättejä kuitenkin olivat hame päällä. Ja glittertrikoissa.

Esityksen musiikki kulkee elektronisesta rockiin ja parasta siinä on, että säveltäjä-muusikko soittaa musiikin livenä joka esityksessä. Puvut kimaltavat glitteriä ja ledivaloja ja lähes 300 kilometriä vanhojen kotivideoiden VHS-nauhaa on saanut uuden elämän esityksen pimeänä aineena.

Seuralaiseni olivat innoissaan erityisesti vertikaalikangasnumeroista ja meitä kaikki viehätti ja huimasi pariakrobaattien temppuilu. Esityksen ikäsuositus on kolme vuotta ja esityksen ajan pitää turvallisuussyistä istua visusti paikoillaan. Pikku katsojille soveltuu siksi erityisen hyvin arkiaamujen ja iltapäivien tunnin mittaiset esitykset. Meidän eskarilainen jaksoi hyvin koko illan vaikka esitys loppuikin hänen nukkumaanmenoajan jälkeen. Seuraavan päivän leikit olivatkin sitten, ehkä arvaattekin - täynnä tanssia ja akrobatiaa.

Hääpäivähemmottelua avec pygmi

Ongelma. Mulla ja miehellä on ollut tapana näin lokakuussa karata kahdestaan romanttiselle (tai toisinaan vähemmän romanttiselle) viikonloppumatkalle viettämään hääpäivää lähelle tai kaus. Mitäs nyt kun mummut asuu kaukana ja poika vielä äidinmaidolla? No otetaan poika mukaan ja mennään hemmottelulomalle kolmestaan. Porvoosta löytyisi pari ihanaa boutique-hotellia, mutta ne on K12... Billnäsin hotelli on, no, kallis. Mutta tadaa, Långvikissa järkätään Långweekend-hemmotteluviikonloppuja (pariskunnille), sieltä löytyy vauvojensänkyjä eli lapset on tervetulleita ja mikä parasta reissuun voi yhdistää käynnin ravintola Bistro O Matissa jota on hehkutettu kovasti ja jonne olen pitkään halunnut tehdä ekskursion. Päätös oli sitten helppo. Kirkkonummelle.

Lounas Bistro O Matissa alkoi lupaavasti kun neljästä syömässä olleesta seurueesta kolmessa oli lapsia ja kun olimme lopettelemassa tuli sisään vielä paikallinen junnujoukkue kaudenpäätöslounaalle. Ei siis pelkoa, että joku olisi katsonut meitä kieroon kun kehtaamme tulla noin tasokkaaseen paikkaan vauvan kanssa. Henkilökunta oli tehokasta ja ystävällistä ja huomioi pikkumiehen koko ajan kuitenkaan sortumatta lässyttämään ja paijaamaan tätä. Kundi tietysti söi mukana tuotua ruokaa mutta senkin tarjoilijat laittoivat kauniisti tarjolle lämmityksen yhteydessä. Äiti ja isä herkuttelivat alkupaloilla ja varauksettomat kehut ansainneella salaatilla sekä burgerilla.

Långvikissa oltiinkin sitten ainoa pariskunta joka oli raahannut lapsen mukaansa. Onneksi kundi on hyvin vieraskorea ja vissiin oli kanssalomailijatkin kun yhtään pitkää katsetta ei saatu. Tai ehkä en vaan huomaa niitä yleensäkään...

Långvik ihastutti interiöörillään; kaikki oli vimosen päälle mutta KOP:n vanhan koulutuskeskuksen henki näytti säilyneen mm. uudistamalla vanhoja designkalusteita nykykäyttöön sopivaksi. Tilavaan huoneeseen mahtui sekä rattaat että lastensänky ja vielä jäi kundille tilaa ryömiä ja touhuta lattialla. Vedenkeitin ei kuulunut normivarustukseen mutta sellainen tuotiin meille pyynnöstä, joten puuronkeittokin onnistui huoneessa. Baarikaapin sisältö nostettiin pöydälle ja pullomaidot tilalle, sillä äiti heittäytyi vallan vastuuttomaksi ja joi illan aikana pari lasia samppanjaa (jep, aitoa, mukanatuotua, ja vielä vauvalahjaksi saatua, ajatelkaa).

Iltapäivän aikana ehdittiin käydä päiväkävelyllä hotellin ympäristössä, äiti kuntosalilla sekä koko posse kylpyläosastolla. Olin lukenut etukäteen että kylpylän puolella on kuumavesikahluuallas jossa oli tarkoitus pikku kundia uittaa mutta allas osoittautui about puoli metriä kertaa metri -kokoiseksi lätäköksi jossa tosi kuumaa vettä oli juuri ja juuri nilkkoihin asti joten ainut vaihtoehto oli viedä vauvauintia harrastanut lapsi kuntoaltaaseen. Kundi totisesti yllätti meidät innostumalla "uimaan" vedessä, joka oli vain 26-28 asteista. Porealtaisiin ei viitsitty kundia viedä pissimään (niistä leek-proof uimahousuista koskaan tiedä...) toisten pariskuntien viettäessä niissä laatuaikaa keskenään samppanjaa ryystäen (samppanja-tastingista ostettua, ei kotoa tuotua). Äiti pääsi myös saunaosastolle kokeilemaan amazon-suihkuja sekä infrapunasaunaa poikien lähtiessä edeltä valmistautumaan illalliseen.

Illallisravintolaan mennessä kundi yllätti meidät toistamiseen ja nukahti rattaisiin niin että äiti ja isi saivat leikkiä romanttista kynttiläillallista hyvän aikaa ihan kahdestaan. Herättyään ipana alkoi tapojensa vastaisesti juonitella syöttötuolissa, mutta onneksi juuri samoihin aikoihin illan live-esiintyjä aloitti ekan settinsä joten pariskunnat naapuripöydissä saivat syödä kuulematta kitinää.

Muut pariskunnat varmaan jatkoivat iltaa pilkkuun asti takkatulen loimussa baarin puolella, mutta nämä vanhemmat vei kundin kuuliaisesti nukkumaan rutiiniaikaan. Ja eipä mennyt kuin tunti pari kundin nukahtamisen jälkeen kun omatkin luomet alkoi painaa liikaa ja sänky houkutella. Mikäpä siinä nukkumaan mennessä, takana ihana päivä maailman parhaassa seurassa.

Terve, terve, loistava sänky harjoitella seisomista tukea vasten

Ylös, ulos ja kansallispuistoon!

Eräänä aurinkoisena syyspäivänä, kun lehdet olivat vielä puissa, suuntasimme ruskaretkelle Nuuksioon. Isälle ja pojalle eka kerta, itse olen kerran käynyt. Siis korkea aika tutustua paikkaan, jonka japanilaisturistitkin tietävät must -kohteeksi pääkaupunkiseudulla.

Suurin syy itselleni päästä juuri Nuuksioon oli käydä tutustumassa alkukesästä avattuun Suomen luontokeskus Haltiaan. Paikalle oli löytänyt pari muutakin, parkkipaikka oli täyteenammuttu ja busseilla tuli lisää väkeä yksin ja ryhmissä. Sen toki arvasi kun kyseessä on uusi käyntikohde ja päivä ehkä syksyn viimeinen kaunis. Sisällä Haltiassa ihmisiä ei kuitenkaan ollut ruuhkaksi asti ja pääsimme ihastelemaan paitsi talon arkkitehtuuria myös ilmaista Viherkehänäyttelyä kaikessa rauhassa. Mukelon kanssa päätimme jättää maksullisen näyttelyn myöhemmälle, mennä sinne sitten kun poikakin saa siitä irti vähän enemmän. Näkemieni videoinserttien perusteella kyllä näyttelyyn pääsyä kannattaa odottaa. Ihastuimme näin pikaisellakin visiitillä paikkaan jo niin paljon että kummitädille suunniteltu synttärikukkakimppu vaihtuikin Haltian lahjakorttiin...

Haltian parkkiksen kupeesta pääsee parin kilometrin mittaisella luontopolulle joka esteettömyydessään soveltuu jopa korkkareilla tai lastenrattaiden kanssa käveltäväksi. Me hurautimme kuitenkin Haukkalammelle testaamaan kundin kantorinkkaa ja kävelimme Punarinnan kierroksen (n. 2km). Kalliot tekivät reitistä sopivan haastavan ensikertalaisille kun sadekuuro meidät vielä yllätti kesken matkan liukastaen kävelyalustaa. Onneksi isän askel oli vakaa ja kundi tykkäsi istua rinkassa.

Reitin varrelle sattui myös nuotiopaikka jolla söimme eväitä ja ihastelimme sorsia. Ne taisivatkin kundin mielestä olla reissun parasta antia kun ihan ääneen kikatteli sorsien tehdessä syöksysukelluksia leivänpalojen perään.

Reittimme päättyi Haukkalammelle opastuvan kulmille, josta löytyy myös vesipiste ja kuivakäymälä, jopa nimellinen lastenhoitohuone.

Tampereella on metso, Espoossa sotka

Arvaatko mikä tämä on?

Tyyntä sadekuuron jälkeen

Eväshetki

Hyvin palvellut 

Ookko nää käyny Oulusa? Määpä oon.

Yhtenä perjantaina päätimme pakata porrasperä-Passattiin 3 lasta, 2 äitiä sekä kahdet rattaat ja suunnata sukuloimaan ja shoppailemaan Ouluun. Retki ei (onneksi) alkanut pääkaupunkiseudulta vaan mummulasta Pohjanmaalta. Pari tuntia, pari kitisevää serkkupoikaa ja äideillä paljon kuulumisia vaihdettavana, siinä automatkan ydin.

Minä olen yleensä automatkoilla vapautettu kuskin tehtävistä ja kun Passatin takapenkki ei vetänyt kolmea turvaistuinta niin pääsin/jouduin sinne serkkupoikien väliin pitämään huolta herrojen viihtyvyydestä. Voitte kuvitella että kumpikaan ei oikein malttanut nukkua vaan äkisivät siinä vuorotellen ja tuttia sai tökätä suihin molemmilla käsillä yhtä aikaa. Onneksi vasta viimeiset 30 kilsaa huusivat kurkku suorana vuorotellen. Siinä sai kyllä melkoisen lastenlaulusikermän Leipuri Hiivasta Tuiki, tuiki tähtöseen vetaista ennen kuin oltiin perillä.

Reissun missiona oli hyvin vähäpätöisesti löytää alusvaatteita ja juhlatamineita H-Ä-I-T-Ä varten. Ei ihan pala kakkua... Onneksemme Oulussa aikuisten määrä tuplaantui kummin ja enokin liittyessä seuraamme joten me mutsit päästiin sovituskoppiin ihan ilman lahkeessaroikkujia.

Non Boutique oli uusi tuttavuus jopa paikallisoppaillemme ja sieltähän meille olisi löytynyt retro juhlavaate poikineen. Tyydyin kuitenkin ostamaan sormuksen joka muotokieleltään ja väritykseltään passaa mun kalleimpiini elikkä Minna Parikan ballerinoihin. Sormus saattaa ehkä myös kertoa tarpeestani olla näyttämättä kolmekymppiseltä kotiäidiltä... Tosin lapseton ystäväni totesi sormuksen nähtyään, että "ai, sulla on tommonen lapsi-sormus". Touché.

Romeo & Julia -koruliikeessä mentiin sitten ihan pähkinöiksi. Liikaa kaikkea ihanaa... Käsilaukkuja, korviksia, huiveja, kynsitarroja, tiaroita. Onneksi häät on hyvä (teko)syy laittaa koruvarannot uusiksi.

Tietysti reissussa pitää aina tsekata myös kaupungin herkkutarjonta. Kuudes Maku -herkkukaupasta löytyi tuliaiseksi (itselleni) paria ihanaa irtoteetä sekä iltaherkuksi suklaa-pähkinä-hedelmä-naposteltavaa.

Myöhäinen lounas nautittiin ravintola Olimpoksessa, johon meidän remusakki mahtui heittämällä sisälle ilman varausta. Näytti muutkin lasten kanssa liikkuvat löytäneen paikan, pöydissä istui parhaimmillaan kolmea tai neljää sukupolvea. Olimpoksen välimerellinen keittiö tarjoaa iloisen sekoituksen kreikkalaista, turkkilaista, italialaista ja espanjalaista, myös peruspizzaa ja kebabia. Ihastuttava lastenmenu jatkaa samaan henkeen tarjoten tuttujen ja turvallisten lohen ja jauhelihapihvien lisäksi myös vähän eksoottisempia ruokia, pita-kebua, lammasvarrasta ja friteerattuja mustekalarenkaita. Ihan pikku-kundin puolesta harmitti että joutuu nauttimaan ruokansa vielä sosemuodossa.

Kotimatka sujui samoissa merkeissä kuin menomatka, mitä nyt kundit aloittivat kuorohuudannan jo puoli välissä matkaa. Serkkupojan ostin hiljaiseksi parilla lakupalalla, omani vesipullolla. Lakunsyöjä tosin sai melkoiset raivarit kun tarjoilu loppui meidän hypätessä kyydistä mummulan pihassa. Pahoitteluni hänen äidilleen jos matkan viimeiset kymmenen kilsaa oli pelkkää itkupotkuraivaria takapenkillä.

Käypä Teurastamolle!

Koska minä rakastan ruokaa ja kundi syömistä, käymme aina kun mahdollista Teurastamolla. Jep, nimensä mukaisesti paikka tosiaan on entinen teurastamo josta tätä nykyä ollaan kehittämässä synonyymia stadin ruokakulttuurille. Läskilaaksossa eli tukkutorin alueella, nykyisellään kai Kalasatamassa, sijaitseva Teurastamo avattiin reilu vuosi sitten ja sen toiminta laajenee pikku hiljaa. Teurastamolla toimii jo pari ravintolaa, liha-, tuorepasta- ja lähiruokaputiikkeja sekä opetuskeittiö. Lisäksi siellä järjestetään ruoka-aiheisia tapahtumia, esimerkiksi tulevana viikonloppuna  Harvest Action -syysrieha maalaistoreineen sekä Family Market, jossa lapset pääsevät puuhailemaan kaikkea parkourista heijastintyöpajaan.

Omat visiittimme ovat aina ajoittuneet juuri tapahtumien ajalle jolloin paikassa on ollut menoa ja meininkiä. Loppukesästä meidän kundi ei enää ollut edes tapahtuman nuorin osallistuja vaan meitäkin tuoreemmat vanhemmat jälkeläisineen olivat bonganneet eksoottisen pikaruoan edut ja Teurastamon pihan riippukeinut.

Maalaisten torilta olemme hakeneet syksyn satoa kundin ruokakokeiluja varten ja äiti on ollut innoissaan mm. kesäkuisen Helsinki-päivän Katu, Soitto & Ruoka -tapahtumasta sekä elokuisesta Night Marketista. Näissä ja muissa Teurastamon ruokatapahtumissa ruokaa myydään pihalle pystyteistä kojuista ja Food Truckeista. Katuruoassa vältetään turhaa kikkailua mutta myytävissä annoksissa tuntuu aina olevan jotain twistiä. Olen tehnnyt tuttavuutta soijanuijien kanssa, syönyt vohveleita banaanin, suolapähkinöiden ja kinuskin kera ja juonut omppumehua mintulla ja pippurisiirapilla terästettynä. Paistetut sammakonreidet sentään on jäänyt minun osaltani pannulle. Niin, ja Roslundin lihakaupan Rosburger, josta stadissa on kohistu tänä kesänä. Sammakoiden kanssa kerään vielä rohkeutta mutta burgeria pitää kyllä maistaa. Ehkäpä ensi viikonloppuna...?

Vohveli ja omppujuoma

Mehevät reidet

  

                   

         Kaupunkiviljelmä kesä- ja elokuussa