Lentovarausviidakossa

Matkakuumetta. Pahemman kerran. Varattiin nimittäin matka Pohjois-Amerikkaan. Lähtöpäivä on vasta tammikuussa, mutta nyt jo polttelee alkaa tehdä matkaohjelmaa! New York ja Toronto ainakin, varmaan matkalla pitää pysähtyä Niagaralle, sitä ei kuulemma parane missata. Ja Pittsburgh houkuttaisi... Oisko antaa hyviä vinkkejä?

Tähän mennessä olemme varanneet lennot. New Yorkiin ja takaisin, oli halvinta lentää sinne. Seuraavaksi kai pitäisi alkaa miettiä hotellia. Ja millä siirrytään Kanadan puolelle ja millloin. Änäriä olen luvannut miehellä että pääsee katsomaan, mutta minkä jengin peliä... Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaan. Jota on siis pari viikkoa.

Vertailin hintoja eri hintavertailupalveluilla. Halvimmillaan lennot olisi irronnut neljällä ja puolella sadalla. Matkustusaika olisi ollut rapiat 16-18 tuntia. Otettiin suosiolla Finnairin suorat lennot, joilla pääsee perille JFK:lle vähän päälle kahdeksassa tunnissa. Onneksi Finnairilla oli juuri silloin(-kin) menossa joku kamppis, joten halvimpiin hintoihin verrattuna meidän liput tulivat maksamaan reilun satasen enemmän. Kundin matka maksoi 73€.

Olisimme halunneet varata pikku kundille oman paikan mutta se ei onnistunut nettivarauksen yhteydessä. Nääs kun skidi on alle kaksi vuotta, niin se on sylilapsi. Meillä oli varausta tehdessä tosi vaikea löytää tietoa miten paikan voisi sylilapselle varata, emmekä sillä hetkellä myöskään törmänneet tietoon että turvakaukalo tai turvaistuin on mahdollista ottaa lennolle mukaan. Yritin kysellä neuvoa Finnairin Facebook-sivuilla, he kun nettisivuillaan mainostivat vastaavansa kyselyihin siellä. No, kuukauden odottelun jälkeen googlailin turvaistuinasiaa ja löysinkin tietoa täältä. Miten voi olla että en näitä löytänyt varausta tehdessä??

Mutta siis selvä: kun haluaa varata turvaistuimelle paikan koneesta, on soitettava Finskin asiakaspalveluun. Hinnoista ei sivulla mitään mainita, mutta arvasin kyllä että turvaistuinta ei matkustamoon ilmaiseksi saa. Arvelin saavani maksettua turvaistuinpaikan lentopisteillä.

Oikein mukavaa palvelua sain puhelimitse. Turvaistuimeille olisi hyvin löytynyt paikka koneessa, hinta reilut 600 €. Jst. Ei riittänyt pisteet eikä matkabudjettikaan, joten nyt saa lapsi sitten istua sylissä koko kahdeksan tunnin ajan. Säästän teiltä kysymisen vaivan sekä 3,15€ + paikallisverkkomaksun ja kerron sen mikä ei tuolta Finnairin sivuilta käy ilmi; käytännössä jos haluaa varata sylilapselle oman istumapaikan, maksat sen hinnan millä halvimmillaan saisi paikan koneesta. Eli toisin sanoen aikuisen lipun verran. Turvakaukalon saisi viedä ilmaiseksi kyllä, mutta vain alle puolivuotiaalle, näin taisivat selittää puhelimessa.

Sylilapsella voi olla tavaraa mukana yhden matkalaukun (max 23 kg) verran (plus vaunut) mutta käsimatkatavaralaukkua ei erikseen saa ottaa, vaan lennon aikana tarvittavat tavarat pitää sulloa vanhempien laukkuihin. Oispa ollut vähän haasteellista pakata kaikki lelut, ruoat ja juomat (2x8 kg:n) käsimatkatavaroihin jos matkustusaika olisi ollu lähes vuorokauden.

Nyt kun taas tavailen noita lasten kanssa matkustamisen ohjeita, ymmärrä että sylilapsen turvaistuimen saisi kuitenkin ottaa mukaan lennolle ruumaan menevänä matkatavarana. Hitto kun en tajunnut tätä varmistaa puhelimessa. Täytynee taas käydä toivioretkellä FB:ssä asiaa kyselemässä, jos vaikka tällä kertaa saisi vastauksen. Olisi nimittäin huippua jos oman turvaistuimen kundille saisi mukaan niin ei tarvitsisi erikseen maksaa istuimesta autovuokraamolle kun aiomme reissussa varmasti autoilla. Vai onko jollakulla varmaa tietoa asiasta?

Ai niin, pitäisi ilmottaa jenkkiviranomaisille ensimmäisen yöpymispaikan osoite. Ja olihan kaikilla biotunnistepassit? Mitä asiakirjoja tarttee USA:n ja Kanadan rajan ylittämiseen? Huhhuijaa, paljon on vielä asioita selvitettävänä ja suunniteltavana ennen kuin reissuun päästään. Onneksi tässä on vielä aikaa ja joulukin tulossa. Toiskohan joulupukki lahjaksi vaikka Mondon New York -oppaan...?

Mukava päivä Malmilla

Kun kesää vielä riitti, teimme päiväreissun Malmille. Jep, luit oikein. Päiväreissu pohjoishelsinkiläiseen lähiöön oli paitsi hyvin suunniteltu myös niin houkuttava jo pelkkänä ajatuksena että saimme ex tempore mukaan myös enon tyttöystävän.

Aloitimme päivän Fallkullan kotieläintilalta. Se on Helsingin kaupungin ylläpitämä nuorisotila jossa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan maatilan töitä ja eläinten hoitoa. Eläimiä saavat muutkin tulla ihastelemaan ilman pääsymaksua ja karsinoista ja aitauksista löytyy niin possuja, kaneja, kanoja ja kukkoja kuin sarvipäitä lehmistä vuohiin. Ja lampaita ja poneja, ja...

Pikku kundin mielestä possut olivat ehkä hauskinta koko eläinkaartista, etenkin niiden röhkinän matkiminen. Näimme myös koppavia kukkoja ja isottelevia pikkukilejä.

Eläinten lisäksi Fallkullan alueella on pienoismaatila piharakennuksineen lasten maatilaleikkejä varten. Ja söpöäkin söpömpi aittakahvila joka on avoinna kesäkaudella.

Fallkulla jälkeen keksimme päiväohjelmasta poiketen piipahtaa Malmin lentokentälle, kun meistä kukaan ei koskaan ollut siellä käynyt. Ja voi miten hurmaava paikka se olikaan! Jostain syystä nuo 30-luvun (funkkis?)rakennukset miellyttävät mun silmää ja perheen miehet pääsivät ihastelemaan vanhan ajan lentokoneita terassikahvilasta ikkunapaikalta.

Malmilla pääsee myös nousemaan pienlentokoneen kyytiin. Siellä toimii useampi tilaus- ja yleisölennätyksiä tarjoava yritys. Vink vink, hyvin tienaavat äidit; isänpäivä on kohta!

Kahvittelujen lisäksi söimme päivän aikana omia eväitä joten sori, ei ravintolavinkkejä Malmille. Lentokentältä jatkoimme leikkipuisto Filpukseen. Helsinkiläisissä leikkipuistoissa tarjotaan kesäaikaan lapsille ruokaa kunhan vain tuo mukanaan omat astiansa, mutta tulimme puistoon sen verran myöhään että ruoka-aika oli jo siltä päivältä ohitse. Pääsimme kuitenkin sisätiloihin eväiden syöntiin ja vaipanvaihtoon. Puisto oli muutoinkin mukava, erittäin siisti ja leikkivälineissä kivaa vaihtelua kotipuiston tarjontaan nähden.

Päivän kruunasi uinti- ja jumppareissu vastikään remontoidussa UH & FIX Malmissa.

Malmilta löytyisi myös kulttuuritarjontaa Malmitalossa ja hautausmaaturismia kuuluisuuksien hautoja bongaten. Ihan kelpo kaupunginosa tehdä lähempää tuttavuutta, Eläköön lähi(ö)matkailu!

Paperip***eleen pääkonttorissa

He-hei, viimein saan aikaiseksi kirjoittaa vierailustamme Gustaf -museossa Mäntässä! Kävimme siellä siis jo aikapäivää sitten kesälomalla Gösta -vierailun perään.

Gustaf on G.A. Serlachius Osakeyhtiön upea funktionalistinen päärakennus Mäntän keskustassa. Jo museon ovella meitä oli vastassa mukava opas joka selosti rakennuksen tarjontaa ja vinkkasi miten siellä kannattaa toimia lasten ja rattaiden kanssa.

Aloitimme Gustafiin tutustumisen museon päänäyttelystä 'Paperiperkele'. Audio-opastus dramatisoi näyttelyn kuulokkeiden avulla. Näyttelytila on hämärä joten herkempiä lapsia ei välttämättä kannata sinne viedä vaikka opastuksen jännät ja väliin pelottavatkin äänet kuuluvat onneksi kuulokkeiden kautta. Opastus kertoo pitkiä tarinoita G.A. Serlauchiuksen elämästä ja elämäntyöstä Mäntässä mutta näyttelytilassa liikkumalla pääsee tarinassa hyppelemään kohtauksesta toiseen.

Tutustuimme myös 'Operaatio taidekaupunki' -näyttelyyn joka kertoo kuinka Mäntästä kasvoi taidekaupunki joka haki peräti Euroopan kulttuuripääkaupunki-statusta.

Gustafin parasta antia oli kuitenkin Apteekkarin kauppahuone, jossa pääsi tutustumaan vanhanajan apteekkiin. G.A. Serlachius nääs toimi ennen teollisuuspampuksi ryhtymistään apteekkarina, valokuvaajana ja kauppiaana jonka apteekista löytyi kaikkea lääkkeistä elintarvikkeisiin ja polttopuihin. Vanhan ajan apteekin antia pääsi näyttelyssä haistelemaan, tunnustelemaan ja tunnistamaan. Yksivuotiaamme ei toki niinkään perustanut itse lääkekasvien lääppimisestä tai tunnistamisesta vaan huvitti itseään vetelemällä apteekkarin vetolaatikoita auki, auki, auki... Pikkulapsen taivas - senhän tietävät kaikki vanhemmat! Myös Gustafin valokuvaajan ammattiin pääsi tutustumaan konkreettisesti; kauppahuoneen nurkassa oli iso rekki vanhanajan vaatteita lasten koossa ja ne päällä pääsi poseeraamaan vanhan ajan kameran eteen. Kamera otti ihan oikeita kuvia jotka sai vielä museoreissun päätteeksi mukaansa kassalta ilmatteeksi. Tuossa ylhäällä meidän kundin tyylinäyte.

Pääkonttorin arkkitehtuuri ja rekonsturoidut työhuoneet ovat viehättävä lisä näyttelytarjontaan. Museon aulassa kelpaa juoda pullakahvit ja ihastella Lennart Segerstrålen seinämaalauksia (yläkuvassa) upottavissa nojatuoleissa istuen. Ja museokaupasta löytää täälläkin hauskoja tuliaisia erittäin maltilliseen hintaan.

Vauvanhoitohuone / inva-WC oli varustettu vaipoin ja talkein, joten kylläpä kelpasi kakkavaipat vaihtaa puhtaisiin. Museolla voi myös lainata rattaita jos omat eivät sattuneet mukaan ja pienen vieraan jalat väsyvät.

Niille jotka ovat Mäntässä kesäaikaan vierailulla ajan kanssa voi vielä suositella tutustumista Mäntän kuvataideviikkojen tarjontaan. Pyöräilyintoiset voivat panttia vastaan lainata Serlachius-museoiden Jopoja ja huristella niillä kaupungin kulttuurikohteesta toiseen! Joko sinullekin alkaa valjeta miten Mäntällä oli aikanaan pokkaa hakea Kulttuuripääkaupungin titteliä?

Raumatisoitumista

Hupsista, lupasin edellisessä postauksessa kirjoittaa käynnistämme Gustaf -museossa Mäntässä mutta muistinkin, että Rauman reissu on Kylmäpihlajan majakkaa lukuunottamatta vielä hehkuttamatta. Eka siis Raumaa, seuraavalla kerralla Gustafia.

Saavumme Raumalle parahiksi lounasaikaan. Vanhassa kaupungissa pitää hetki kiertää kujia ja kortteleita että löytyy vapaata (ja ilmaista) parkkipaikkaa. Tarkkana pitääkin olla ettei lähde kiellettyyn ajosuuntaan, sen verran ovat kapoisia kujat ja liikkuminen autolla rajoitettu. Hyvä niin.

Olin ennakkoon vähän ahdistunut kun olin lukenut mitä kaikkea kivaa näkemistä ja tekemistä Raumalla oli. Onneksi vanha kaupunki osoittautuu melko kompaktiksi kooltaa ja lounaspaikan valinta ratkeaa kun Osteria da Filippon pizzat kirivät niukin naukin ohi kehutun ja kutsuvan ravintola Goton lounastarjonnan.

Filippo tarjoilee italialaisia klassikoita suloisessa suominostalgian ja kitschin sisustussekamelskassa. Ravintola ei ole millään tapaa esteetön vauvaperheitä ajatellen; kadulta sinne kiivetään ylös kapeita rappuja pitkin eikä vessan vaipanvaihtomahdollisuudet ole häävit, mutta kaikki vaiva saapua paikalle lapsen kanssa palkitaan. Syöttötuoleja löytyy toki ja tauluissa, värikkäissä muovieläimissä ja eripariastioissa riittää pienellä ihmeteltävää.

Turussa käsin valmistettu gelato houkuttaa pistäytyjiä kadulta, mutta loma-aikaankin ravintola on täynnä lounastajia, murteesta päätellen paikallisia mutta myös jokunen ulkopaikkakuntalainen. Pizzaa ja pastaa naamaan (nam) ja olemme valmiita tutustumaan Rauman vanhaan kaupunkiin.

Tämän vuoden aikana olemme ehtineet koluta jo muutaman puutalokaupunginosan eri paikkakunnilla mutta Rauma on niistä eniten elämässä kiinni. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä että vanhan kaupungin kortteleista löytyy toki täälläkin ihania pikkuputiikkeja ja kahviloita mutta myös ihan tavallisia kauppoja ja palveluita, joita arjessa tarvitaan. Tori kaupungin keskellä on samanaikaisesti moderni ja vanhanaikainen.

Kierrämme vanhan Rauman nähtävyydet kaupungin äänikarttaa kännykällä kuunnellen. Pistäydymme myös Vanhan raatihuoneen (kuvassa alla) matkailuneuvonnassa ja saamme perheille tarkoitetun alennuspassin  paperiversiona. Välipala nautitaan kirkon pihassa (kuva yllä ) ja loppuiltapäivä kuluu hauskoja vanhoja kylttejä ja sisäpihoja bongaillessa.

Pizzan ja jätskien päälle emme kykene enää päiväkahville mutta ostamme iltaherkuksi Kontion kahvilan kuuluja vaniljamunkkeja. Ainoa harmistus illalla niitä syödessä on että olen ostanut vain yhden munkin kummallekin (vanhemmalle, meillä herkut syödään visusti kun kundi on jo nukkumassa ettei tartte jakaa kolmeen osaan). Näitä herkullisia palleroita olisi mennyt kerralla enemmänkin!

Joko kävit Göstassa?

Kun bussipysäkillä tai Hesarin kannessa lukee statement "Miljoonien museohanke meni metsään", ei voi olla tsekkaamatta mitä tällä mainoksella halutaan sanoa. Ja kun lukee useamman tätä miljoonia maksanutta museota ylistävää artikkelia, ei kesälomareissulla voi kuin kääntää nokka kohti Keski-Suomea ja Mänttä-Vilppulaa.

Joku Mäntässä on todella osannut pelata euronsa oikein. Serlachius-museo Göstan laajennusosa on jokaikisen senttinsä arvoinen. Ja jokaikinen sentti on kustannettu museoita ylläpitävän säätiön kassasta.

Tässä vaiheessa tietenkin lukija alkaa miettiä että mahtaa paikassa olla kallis pääsymaksu. Väärin. Aikuisen lippu kustantaa 8 euroa, alle 18-vuotiaat pääsevät sisään veloituksetta. Lipun hintaan kuuluu pääsy niin Göstaan kuin Mäntän keskustassa sijaitsevaan G.A. Serlachius-yhtiön entiseen pääkonttoriin eli Gustaf-museoon. Museoiden runsas tarjonta saattaa uuvuttaa, siksipä lipulla pääsee toiseen museoon vielä seuraavana päivänä.

Me menimme ensin Göstaan. Jo museon parkkipaikalle ajaessamme tiesin, että täällä tullaan viettämään helposti koko päivä. Museon englantilaistyyppinen kartanopuutarha veistospuistoineen, saarineen ja kahvitupineen houkuttelevat huilaamaan helteestä ja museon vilinästä. Tietysti ohjelmassa oli myös lounas paviljongin uudessa, Pekka Terävän ja Harry Tikkasen kipparoimassa ravintolassa.

Saavuimme museoon sopivasti kun laajennusosasta kertova museo-oppaan alustus alkoi joten saimme heti lyhyen oppitunnin museorakennuksesta ja museon toiminnasta. Alustuksen jälkeen suuntasimme syömään ja onneksemme saimme heti pöydän. Kesäkiireiden aikaan ravintola oli nimittäin niin suosittu että osa museossa vierailleista tutuistamme eivät olleet päässeet vierailunsa aikana syömään ravintolan ollessa täyteenbuukattu.

No sitten jo viimein pääsimme itse asiaan eli näyttelyitä kiertämään. Riiko Sakkisen Museum of No Art MuNA (yllä) ei olisi auennut ilman vierailun alussa kuulemaamme alustusta. Ja mitä tarkemmin teokseen tutustui, sitä enemmän Sakkisen näkemys museoinsituution vallasta avautui.

MuNAsta suuntasimme Superpop! -näyttelyyn joka esitteli sekä tuttuja että vähemmän tuttuja suomalaisia ja ulkomaisia pop-taideteoksia Andy Warholilta Jani Leinoseen. Yleensä meidän perheessä se olen minä joka syynää jokaisen teoksen läpikotaisin miehen juostessa näyttelyn läpi pikapikaa, mutta nyt mieskin innostui jopa niin että kuvasi teoksia enemmän kuin meikäläinen. Alla muutama otos.

Jani Leinosen mikä-lie-hiiri

Andy ja äijä

Onnistunut kesädieetti

Paviljongissa pääsi sulavasti liikkumaan rattaiden kanssa mutta kartanon puolella esteettömästi pääsi kiertämään vain rakennuksen pohjakerroksessa. Tai yläkertaan olisi toki päässyt hissillä, mutta sepä oli niin pikkuruinen että meidän rotjakkeet eivät sinne mahtuneet. Siis pienempi hissi kuin Brysselin kämpässämme tammikuussa! Isä ja poika suuntasivat sitten puutarhaan hankkimaan päikkäriväsymystä ja äiti pääsi kiertämään mielettömän kekseliään 'Malli ja hullu kuvailija' -näyttelyn kaikessa rauhassa. 

Näyttelyiden jälkeen kiertelimme vielä melkein neljäkymmentä vuotta siltaa kartanon mailta odottanutta Taavetinsaarta kundin simahdettua päikkäreille rattaisiin. Saarestakin löytyi taidetta Mäntän kuvataideviikkojen jäljiltä.

Ihme kyllä suoritimme Göstä-elämyksen sen verran napakalla aikataululla että ehdimme myöhään iltapäivällä vielä kirkonkylälle Gustaf-museoon. Mutta siitäpä lisää seuraavassa postauksessa.

Yö majakkasaarella

Mitäpä olisi kesäloma ilman ulkomaanmatkaa...? No täydellinen! Yön yli -reissulla Kylmäpihlajan majakkasaarelle pääsi kyllä niin lähelle Kreikan saariston tunnelmaa että lähes unohti olevansa kotimaan kamaralla, Rauman ulkosaaristossa.

Olin haaveillut yöstä Kylmäpihlajassa jo muutaman vuoden. Itse asiassa haaveissani matkustimme saarelle miehen kanssa hääpäivää viettämään syysmyrskyjen aikaan ankaran tuulen tuivertaessa ja meren möyrytessä. Vähän kuin Myrskyluodon Maija -meiningeissä. Todellisuudessa vietimme saarella kesän siihen asti lämpimimpää päivää peilityynen meren sylissä taaperon kera. Eikä saarelle paljon asiaa syksyllä olekaan, majakkahotelli kun on avoinna yksittäisille asiakkaille vain kesä-elokuussa.

Kylmäpihlajan saarelle pääsee saaristoveneellä Poroholman leirintäalueelta (tosi miellyttävän oloinen leirintäalue muuten). Rauman Saaristokuljetus kuskaa vierailijoita Kylmäpihlajaan kaksi-kolme kertaa päivässä. Varasimme liput etukäteen, mikä näytti olevan sangen fiksua sillä paatti oli täynnä mennen tullen. Auto jäi (maksuttomaan) parkkiin leirintäalueelle. Rattaita emme raahanneet saareen, pakaaseja senkin edestä. Näytti saarelle joku perhe rattaatkin tuoneen, mutta saari on niin pieni että sen kävelisi päästä päähän muutamissa minuuteissa. Meillä oli kantorinkka mukana, ja se osoittautuikin tarpeelliseksi laivalla kun kundi istui rinkassa kannella eikä tarvinnut pelätä milloin se molskahtaa sylistä mereen.

Yövyimme edullisimmassa huoneessa ja kitsastelimme vielä jättämällä lastensängyn varaamatta. Huone oli kuitenkin mukavankokoinen ja pienen uudelleenjärjestelyn myötä saimme kahdesta erillisestä sängystä ja pienestä sohvasta rakennettua (lähes) tarpeeksi suuren nukkumapaikan koko kolmihenkiselle perheellemme.Majakassa ei ole ainuttakaan huonetta jossa olisi vessa tai suihku, vaan ne sijaitsevat käytävällä muutamissa kerroksissa. Kertaakaan emme kuitenkaan joutuneet liiemmin jonottamaan vessaan tai suihkuun.Perheen miehet kävivät myös miestenvuorolla löylyttelemässä.

Majakassa on piskuinen ravintola joka panostaa lähi- ja luomuruokaan. Erinomaista toast skagenia saaristolaisleivällä ja päivän kalana siikaa, nam! Ja tietysti burgeri isälle. Majakka on kokonaisuudessaan anniskelualuetta, myös huoneet, joten illalliselle tilatun viinipullon saattoi ottaa mukaansa terassille ja huoneeseen. Ravintolasta ei löytynyt viinicooleria valkkarille, mutta eipä pullon tuhoamisessa lopen kauan mennyt sen jälkeen kun kundi oli saatu tainnutettua sänkyyn.

Hintsusti harmitti että oltiin pihistelty vauvansängystä; tokan kerroksen huoneesta olisi nimittäin ollut täydellinen kuuloyhteys alakerran terassille jossa olisi ollut leppoisaa juoda viiniä ja katsella auringonlaskua. Laidattomaan sänkyyn en uskaltanut poikaa päineen jättää. Mutta toki nokkelina keksimme raahata sohvan (joka ei silloin vielä ollut majoituskäytössä) ikkunan eteen ja ikkuna sepposen selälleen niin johan kelpasi tuijotella merelle. Poika totta kai nukkui pihaustakaan päästämättä ja yhtään pyöriskelemättä. Vähän myös kateellisena katsoimme sitä pariskuntaa jonka lapset nukkuivat ylemmissä kerroksissa vanhempien nautiskellessa viinistä ja maisemasta alakerran terassilla itkuhälyttimellä varustautuneina...

Aamiaisen jälkeen meillä oli mukavasti aikaa kiivetä majakan huipulle ja käyskennellä kallioilla. Saarella on jättiläismäisellä terassilla varustettu pieni rantakahvila, vierasvenesatama ja kappeli, johon pääsee kurkistamaan opastetulla kierroksella joita saaren oppaat järjestävät ilmaiseksi aina saaristoveneen saapuessa.

Saarella kasvaa tyrniä, jota sisältää myös majakan oma suklaa. Parasta mitä tyrnistä voi saada! Herkuttelimme myös ahomansikoilla, joita kasvoi saarella siellä täällä. Aamupuuroa ja marjaherkkuja lukuunottamatta meillä oli pikku-kundille omat purkkiruoat mukana ja 2 desin hyla-maitotetroja. Vessan ja suihkujen hanavesi on juomakelpoista ja vettä meillä kuluikin litroittain niillä keleillä.

Vajaan 24 saarella viettämämme tunnin aikana emme tehneet mitään mainittavaa, paitsi tuijottelimme merta tunteja ja söimme erinomaisen hyvin. Silti tuntui että paluu mantereelle tuli liian pian. Täydellinen irtiotto loma-arjesta siis!

Naantali ilman muumeja

On meinannut kaiken lomaseikkailun tuoksinassa unohtua blogipostaus Naantalista, tuosta lapsiperheiden luvatusta kaupungista joka itseään Suomen aurinkoisimpanakin mainostaa. Yövyimme siellä siis Ruisrockin aikaan kun Turku oli ihan täynnä.

Aurinkoa todella riitti visiittimme aikana, kuten viime aikoina toki koko Suomessa. Olipa ihanaa kun vuokraamassamme asunnossa, Villa Franckissa, oli ilmastointi! Muutenkin puutalon yläkerrassa sijaitseva erillisasunto oli lapsiperheelle sopiva, kun perusvarusteluun kuului potta, matkasänky ja portti portaiden ylläpäässä ja asunto sijaitsi kävelymatkan päässä leikkipuistosta.Tai no, Naantalissahan kaikki on kävelymatkan päässä.

Ensimmäisenä päivänä söimme lounasta vanhan kaupungin rannassa sijaitsevan Naantalin Kylpylän Rantaravintolan terassilla. Terassilla oli pieni leikkinurkkaus ja ravintolan sisältä löytyi vimpan päälle varusteltu lastenruoan lämmityspiste ruokailuvälineine ja syöttölappuineen kyniä ja väritysjuttuja unohtamatta. Monessa muussakin ravintolassa näytti olevan puuhanurkkaukset lapsille, yhdellä terassilla jopa pomppulinna. Ei siis ihme, että kaupungilla liikkui paljon lapsiperheitä, ajattelin, kun on näin hyvin otettu lapset huomioon joka paikassa. Meni todella hetki jos toinenkin ennen kuin muistin, että niin joo, muumien takiahan perheet täällä on...

Naantalissa panin merkille että terassikulttuuri oli sallivampaa kuin aika monessa muussa (suomalaisessa) kaupungissa jossa ollaan kundin kanssa erehdytty terassille. Yleensä tulee pahaa silmää jostain suunnasta vaikka kuinka toinen vanhempi stikkais cociksessa toisen juodessa sen yhden. Naantalissa jokaikisellä terdellä sen sijaan oli rattaat jos toisetkin ja molemmilla vanhemmilla nokan edessä bisse tai sidu (ja silti näyttivät osaavan olla vastuullisia vanhempia ja pitää huolta lapsistaan...). Eikä kukaan paheksunut, ei ääneen eikä puoliääneen selän takana. Virkistävää.

Vanha kaupungin varjoisat kujat, söpöt putiikit ja pittoreski vierassatama houkuttelevat päämäärättömään käveleskelyyn. Räps, räps, sanoi kamera taukoamatta. Kirkonmäen näkötornista sai vielä uuden vinkkelin kymmenesti kuvattuun Naantalinaukioon satamineen. Postikorttimaisemissa näytti presidenttiparikin nauttivan kiireettömästä lauantai-illasta...

Olimme etukäteen vitsailleet väittävämme kundille myöhemmin, että Muumimaailma on jo nähty, olimmehan Naantalissa pojan ollessa vuoden ikäinen. Naantalissa ja Turun saaristossa kuitenkin ajattelin vain, että tänne on päästävä uudestaan... Ja kun hirmuisesti olen kuullut kehuja sekä Muumimaailmasta että Väskin seikkailusaaresta, niin onhan ne mentävä ratsaamaan joskus tulevaisuudessa.

Niin tai näin, Naantalista on helppo todeta että se on mainio matkakohde lapsiperheille. Ja jos ajatus Muumimaailmasta saa vanhempien ihokarvat pystyyn niin voihan skidin viedä vanhan kaupungin muumikauppaan ja sanoa, että tässä se muumilandia nyt on!